 |
Cocco Bill ja hevosensa Hölkky ovat villin lännen hulvattomin kaksikko. Cocco puhuu revolvereillaan ja ampuu nyrkeillään. Hän on armottoman oikeudenmukainen lain ja järjestyksen kannattaja. Saluunassa Coccolle kelpaa vain kamomillatee eikä hän pelkää muuta kuin lemmekästä morsiantarjokastaan Oisusannaa. Onneksi uskollinen Hölkky on aina valmiina pelastamaan Cocconsa pulasta, silloinkin kun tämän rakkaat revolverit tekevät lakon.
Italialaisen kreisisarjakuvan mestarin Jacovittin (1923-1997) kuuluisin luomus tekee viimein paluun Suomeen. Pottunokkaiset ja kumiraajaiset kansalaiset talsivat ruudusta toiseen kävelevien salamipötköjen, nokkavien lokkien ja virnistelevien pääkallojen keskellä. Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin sisältää neljä uskomattoman hervotonta sarjakuvatarinaa Cocco Billin uran alkutaipaleelta.
Cocco Bill – Osa 1: Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin
Benito Jacovitti
Suomentaneet Kirsi ja Saila Kinnunen
Esipuhe Vesa Kataisto
Ladonta ja sarjakuvasivujen taitto Jussi ja Mikko Valtavaara / Mainostoimisto Sulake Oy
Kansien taitto Bunny Duck Grafiks, Tommi Hänninen
Kustantaja Zum Teufel
Painopaikka Jelgava Printing House, Latvia 2011
128 sivua, väri, kk, sid., 242 X 316 mm
Hinta 29 euroa
ISBN 978-952-5754-31-5
© Jacovitti www.jacovitti.it
Cocco Billiä julkaistiin suomeksi viimeksi reilut 30 vuotta sitten. Silloin sarjaa lukeneet eivät ole hulvatonta länkkäriparodiaa unohtaneet, Kvaakissakin on kamomillateetä jatkuvasti hörppivää Coccoa muisteltu ja toivottu lisää. Nyt Zum Teufel on tehnyt kulttuuriteon ja julkaissut neljä varhaista tarinaa sisältävän komean teoksen. Ja mikä parasta, jatkoa on jo luvattu.
 |
|
Jacovitti
|
Benito Jacovitti syntyi vuonna 1923 eteläitalialaisessa Termolin pikkukaupungista. Isä oli kiihkeä vasta valtaan nousseen fasistijohtaja Mussolinin kannattaja, kuten suuri osa italialaisista tuohon aikaan, ja näin sai pikku-Benito nimensä.
Perhe muutti pohjoisemmaksi, Macerataan, kun Benito oli lapsi, ja myöhemmin hän lähti Firenzeen opiskelemaan taidelukioon ja sodan jälkeen naimisiin mentyään Jacovitti muutti vaimoineen Roomaan.
 |
Jo ennen sotaa oli Jacovitti luonut 16-vuotiaan ensimmäisen sarjakuvahahmonsa Pippon, josta tuli jo menestys. Sarja ilmestyi Il Vittorioso -lehdessä 28 vuotta, ja samana aikana Jacovitti loi tunnetuimmat hahmonsa Cocco Billin, Zorro-parodia Zorry Kidin ja lastensatuhahmo Tarralinon (suomeksi myös Tilulilulei). Oman sarjansa sai myös Cocco Billissä alunperin esiintynyt Kanansilmä. Myöhemmin Jacovitti laati poliittisia pilapiirroksia, joilla hän onnistui suututtamaan Italiassa sekä oikeiston että vasemmiston. Näiden jälkeen olivat vuorossa pornahtavat piirrokset, jotka aiheuttivat suhteiden katkeamiseen joihinkin Jacovittin töitä aiemmin julkaisseissiin katolilaisiin lehtiin. Jacovittin vaimokin suutahti noista.
Benito Jacovitti sai vuonna 1994 Italian valtion ritarikunniamerkin ja kuoli kolme vuotta myöhemmin. Lisää tarinaa Jacovittista on nyt ilmestyneessä kirjassa Vesa Kataiston esipuheessa.
Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin -kirjan neljästä tarinasta kaksi on julkaistu Seura-lehdessä jatkotarinoina vuosina 1960-62, mutta harvapa 70-luvullakaan Cocco Billiin mielistynyt oli niitä silloinkaan lukenut.
 |
Kirjan sarjat on tehty alunperin vuosina 1957-59 ja 1961-62. On myönnettävä, ettei Cocco ollut vielä tuohon aikaan hurjimmillaan ja anarkistisimmillaan, vaikka siihen suuntaan ollaan koko ajan heti menossa. Nimetön esittelysarjahan tuntuu lähestulkoon normaalilta humoristiselta lännenseikkailulta ja pelleily on vähäisempää mihin on totuttu. Tosin juonissa on nyt vielä jäljellä jotain järkeäkin, mutta eihän sellaista Cocco Billiltä ole kukaan odottanut.
 |
|
Cocco joi Seura-lehdessä jostain syystä ruusunmarjateetä
|
Silmittömästi liioiteltu väkivalta on kuitenkin heti läsnä, ja Cocco ampuu rosmoja lakoon ja kasaan urakalla. Lyöminen nyrkein, aseenperin ja teräasein on myös hyvin edustettuna eikä loppuräjähdystäkään unohdeta. Coccon ainoa joka kerta mukana ollut sivuhahmo Hölkky-hevonen esiintyy myös heti alusta asti, ja ensimmäisessä jaksossa tavataan ensi kertaa myös Coccoon intohimoisesti rakastunut opettajatar Oisusanna, joka oli suomeksi ennen Susanna Luuviulu, mutta tässä hän on selvästi tuhdimmassa kunnossa joten Luuviulu piti unohtaa.
 |
Toinen sarja, Cocco Bill ja apassit tuo mukaan hassunhauskoja intiaaneja, ja entistä omituisempia konnia. Tavaramerkkinähän Coccon konnissa on yleensä yksi konnapomo ja liuta apulaisia, jotka pääsevät hengestään sarjan edetessä ja pomo vasta viimeisenä. Näistä oli poikkeuksena suomeksikin nähdyt Kuknass-veljekset, jotka epäilemättä syntyivät parodioimaan suositun Lucky Luken Daltoneita. Jacovitti vain pani heti paremmaksi, ja laati seitsemän veljestä Coccon vastustajiksi. Mutta tässä ei vielä heitä siis tavata. Mutta nyt mukaan tulevat joka puolella maassa lojuvat makkarat, jotka eivät 70-luvulla kaikkia suomennettuun Coccoon tutustuneita viehättäneeet sitten yhtään.
 |
Kolmannessa sarjassa, Cocco Bill ja vallankumous, yksityiskohdat senkun vaan lisääntyvät, eikä vanhoilla silmillä tahdo edes kaikkea nähdä. Ja hupsummaksi vaan menee, heti ensimmäisessä ruudussa Cocco leikkaa varpaankyntensä revolverilla, ja katsokaapa mitä Hölkky tekee. Ja tämä on vasta alkua. Erityisesti hunajaa ovat siellä täällä nähtävät suuremmat ruudut, jotka eivät tarinaa juuri vie eteenpäin, mutta hullunkurisia detaljeja kannattaa tutkiskella. Rasistisenakin tätä voi pitää, meksikolaiset ovat aina verenhimoisia tappajia, riippumatta kummalla puolella ovat. Cocco taas humaanina sankarina on välikädessä ja saa huomata että humaanius ei näiden kanssa toimi. Sarjassa tapaamme myös leijonia syövän diktaattorin ja erilaisia tekohampaita.
 |
Ja mitä mahtaa olla neljäs ja viimeinen tarina, Cocco Bill kasakkana. Jos Jacovitti ivailee lempeästi intiaanistereotyypeille ja ilkeämmin meksikaaneille, venäläiset saavat kunnolla huutia. Eiväthän ne puhu edes ihmisten kieltä, vaan molotohvia mokeltavat. Kääntäjä on taas ollut kovan paikan edessä, ja tehnyt “venäjästä” vironvaikutteista itämurteidenpainotteista suomea runsailla venäläisillä lainasanoilla. Lisäksi mukana koheltaa puolisokea ja -hullu sveitsiläinen maailmankiertäjä, jonka puhe on vielä erikseen omaa laatuaan. Pohjois-Amerikan Tyynenmeren rannikolla on oikeastikin ollut venäläisiä siirtokuntia Alaskasta Kaliforniaan asti, ei tosin siinä määrin mitä tässä annetaan ymmärtää. Mielipuolisin tarina tästä kirjasta joka tapauksessa, jokainen on aina hullumpi kuin edellinen.
Käännös on ollut hankala tehtävä, nimien käännöksissä ei ole käytetty samaa luovuutta kuin 70-luvulla, ne eivät nyt ole yhtä muikeita kuin siihen aikaan kun isä lampun osti. Muuten kääntäjille on nostettava hattua, tämä ei todellakaan ole helpommasta päästä käännettäviä. Erityisesti neljännen tarinan kasakoiden kieli on pitänyt käytännössä keksiä itse, vaikka siihen lukija tuskaantuukin vaikealukuisuuden vuoksi.
 |
Painatus on okei, ottaen huomioon että alkuperäismateriaalia ei ole saatettu vielä nykyajan vaatimuksia vastaaviksi. Varsinkin kolmannessa tarinassa jälki on vähän miten sattuu, värit hyppivät pois paikoiltaan ja hämäräruuduista ei saa kunnolla selvää. Neljännessäkin värit pompahtelevat.
Kannessa lukee “Osa 1”, eli jatkoa seuraa. Ja vielä parempaa on tiedossa kuin tämä. Cocco Billiä on tehty kuutisenkymmentä tarinaa, mutta suurin osa on lyhyitä, alle 10 sivun juttuja joita nähtiin pari vanhoissakin albumeissa.
Cocco Billiä suosittelen vanhojen fanien lisäksi kaikille absurdin huumorin, silmittömän väkivallan ja lännenseikkailujen ystäville. Eli lähes kaikille oiva joululahja pukinkonttiin.
Keskustele Kvaakissa Cocco Billistä
Otsikko on mukailtu 70-luvun Ratto-lehdessä olleesta Cocco Bill -albumin mainoksesta.