Sirke Happonen kertoo, kuinka luontevaa kahden ilmaisumuodon, kuvan ja sanan, yhdistäminen oli Tove Janssonille. Väitöskirjassaan (Helsingin yliopisto, kotimainen kirjallisuus) hän pyrkii valaisemaan muumiteoksia kokonaisuuksina, joissa sekä tekstillä että kuvituksella on merkitystä. Erityisesti hän tutkii sitä, miten kuva ja sana synnyttävät muumiteoksille ominaista “liikkeen ja pysähdyksen poetiikkaa”.
 |
Happonen, Sirke
Vilijonkka ikkunassa – Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike
WSOY, 2007, 315, [1] s., kuv., 219 x 272 mm
ISBN 951-0-33163-5
Kovakantinen, sidottu
315 s., 45.00 €
86.22
Tutkimus on keskittynyt Janssonin alkuperäisiin muumikirjoihin ja muumiaiheisiin kuvakirjoihin, ei niinkään sarjakuviin vaikka toki niitäkin sivutaan moneen kertaan. Kirja sisältää runsain määrin hyvin mielenkiintoisia luonnoksia, käsikirjoitussivuja ja vertailuja eri kirjaversioiden välillä. Ainakin allekirjoittaneelle oli täysi yllätys se, että Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjasta on kolme eri versiota.
Janssonin ensimmäinen kuvakirja, Sara och Pelle och Neckens bläckfiskar, ilmestyi vuonna 1933 pseudonyymillä Vera Haij. Tove oli kirjoittanut ja kuvittanut sen jo viisi vuotta aikaisemmin vain 14-vuotiaana! Happonen on sisällyttänyt kirjaansa näytteitä Sarasta ja Pellestä, ja ainakin itse olen näkevinäni niissä selviä vaikutteita tuon ajan lastenlehtien sarjakuvista (kuten Pääskysestä). Lasten merenalaiset seikkailut Ahdin valtakunnassa olivat tuttua kuvastoa. Jo tuolloin Janssonin kuvat olivat täynnä yksityiskohtia niin että “kuvituksen tekemän laajennukset luovat sekä huumoria että jännitystä”.
 |
|
Pikku toukat matkalla “muumilaaksoon”.
|
Vuonna 1929 Jansson teki lastenlehteen Lunkentus sarjakuvan Prickinas och Fabians äventyr (päähenkilöt olivat toukkia) ja vuonna 1930 Vårbrodd-lehteen sarjakuvan Fotbollen som flög till himlen. Edellinen on julkaistu kokonaan Juhani Tolvasen “Muumisisarukset”-kirjassa ja jälkimmäisestäkin löytyy Tolvasen kirjasta koko sivun näyte. Happosen ja Tolvasen kirjat sopivatkin oikein hyvin vierekkäin muumiharrastajan kirjahyllyyn. Toukkien matka päättyy lopulta vehmaseen puutarhaan ja isoon, kotoisaan puutaloon. Happonen näkee siinä jo aihelman myöhemmästä Muumilaaksosta.
40-luvulla ilmestyneet Janssonin kuvakirjat lienevät bibliofiilisiä harvinaisuuksia, joten niistä on mukava nähdä lukuisia näytteitä. Ne myös suomennettiin, ja ainakin Janssonin kuvittama Pikku-Olli ja Jänis Suurisuu (kirjoittaja Brita Hiort af Ornäs) näyttää niin hauskasti kuvitetulta, että se ansaitsisi uusintapainoksen.
Happonen on huomannut, kuinka Tove Janssoniin vaikuttivat jo varhaisvuosista asti eräät tietyt kuvittajat (Elsa Beskow, John Bauer, Gustave Doré) ja heidän kuvalliset keinonsa. Näiden esikuvien aiheista nousivat esiin erityisesti kukat, metsä ja kauhu. Muumilaakso voisi olla Hortus conclusus, keskiajan suojaisa kukkatarha. Kukat ja metsä ovat tosiaankin Janssonin kuvissa usein esillä, ja jokainen vanhempi tietää, että sitä kauhuakin on riittänyt muumeissa ihan tarpeeksi. Monet lapset pelkäävät Mörköä aivan kamalasti.
 |
|
Janssonin varhaisissa kuvituksissa vaikutteet näkyivät selvästi.
|
Kuvakirjassa sivunkääntäminen on aukko, jonka lukijan tehtävä on täydentää. Teksti nivoo nämä kääntämiset yhteen. Näitä siirtymiä voisi verrata sarjakuvaruutuihin.
Happonen ottaa esille Scott McCloudin määritelmän, jonka mukaan siirtymä ruutujen välillä voi tapahtua hetkestä hetkeen, toiminnasta toimintaan, kohteesta kohteeseen, kohtauksesta kohtaukseen tai sitten siirtymä on non sequitur vailla seuraussuhdetta. Kuvakirjoissa harppaukset ovat tietenkin pitempiä ja katsomisen tempo hitaampi, sarjakuva on nopeampi ja ehkä siksi myös “helpompi”.
Happonen keskittyy myös tutkimaan sitä, kuinka hienosti liike, ja usein tanssi, on kuvattu Janssonin kuvakirjoissa. Monet kirjan mukana olevat luonnokset, joissa sama kuva toistuu peräkkäin hienoisesti muunneltuna, ovat kuin animaatiohahmotelmia. Niin viehättäviä ja sympaattisia kuin muumi-animet ovatkin, olisi ollut hieno nähdä Janssonin itsensä suunnittelema muumi-animaatio. Mutta se on tietenkin vain haavetta.
 |
|
Janssonin luonnokset ovat mielenkiintoista tutkittavaa.
|
Janssonilla oli hienostuneet keinot graafisessa ilmaisussaan rajata kuvansa ja välittää erilaisia tilan tunnelmia. Ehkä siinä on syy siihen, miksi hän pystyi heti niin luontevasti luomaan kansainvälisellä tasolla aivan mestarillista sarjakuvaa. Sanat ja kuvat nivoituivat hänellä yhteen, tai kuten Happonen toteaa, sanat ja kuvat läpäisivät toisensa.
Vilijonkka ikkunassa on niin sisällöltään kuin ulkoasultaan upea teos taittoa ja runsasta kuvitusta myöten. Sanat ja kuvat ovat kauniissa sopusoinnussa, tutkimuskohteensa mukaisesti, myös Happosella. Teksti on joskus hiukan raskaslukuista, mutta paneutuminen siihen palkitsee. Vangitsevan mielenkiintoiset kuvat yllyttävät nekin lukemaan tutkimuksen kannesta kanteen.
Aivan viimeisillä sivuilla on kuva kahdesta luolasta Pellingissä, jotka ovat todellakin kuin Muumilaakson rannasta…
* * *
Voit keskustella muumeista ja Tove Janssonista Kvaakissa.
Ks. myös Muumipeikko palkittu Angoulêmessa