Nettinartun kolmas teemanumero käsittelee sukkahousuja. Aiemmat teemat ovat olleet kuukautiset ja näkymättömyys, ja varsinkin kuukautisnumeron jutuista irtosi lukijalle paljon iloa. Sukkahousut ovat joiltakin osiin kuukautisiin verrattava osa naisen elämää – molemmat voivat tuntua välillä ärsyttäviltä, välillä helpottavilta, ja usein myös välttämättömyydeltä, jota ilmankaan ei oikein voi olla.
Luettavuudessa teknisiä haasteita
 |
|
Topiaksen äiti hämmentyy poikansa cross-dressing vaatimusten edessä.
|
Valitettavasti sukkahousut eivät kuitenkaan niin moniulotteinen aihe ole, että niistä kovin syvällisiä tarinoita saisi. Yhdeksän tekijän tarinoissa toistuu hieman liikaa sukkahousujen hankaluus, ärsyttävyys, ja se tunne, miten lapsena inhosi sukkahousuja. Parhaaseen suoritukseen yltää Hanna-Anniina Pakkopuute-tarinallaan. Parisuhteessa elävän naisen tieteellinen pihtaamiskoe on erinomaista luettavaa – tai olisi, jos siitä saisi ruudulla kunnolla selvää. Olenko kädetön vai missä vika, mutta sen enempää Firefox kuin Explorerkaan eivät suurentaneet kuvia isommaksi, klikkailipa niitä kuinka paljon tahansa. Liian pienestä skannausjäljestä kärsivät myös Helene Salmisen ja Warda Ahmedin työt. Toivottavasti sivujen ylläpidossa kiinnitetään tähän asiaan huomiota seuraavaan numeroon (teemana “Taisteluni”) mennessä. Onneksi numeron toisen voittajan, Lissu Sjäholmin yksisivuinen “Topias” on selkeästi luettavissa. Pukeutumisongelmaista pikkupoikaa kuvattaessa on tekijä löytänyt arkipäiväisestä teemasta juuri oikeanlaisen vinksahtaneen virityksen.
 |
|
Ahdasmieliset koulukiusaajat kohtaavat Sukkahousumiehen Aminan tarinassa.
|
Aiheen yksioikoisuudesta kärsii sen sijaan mielestäni esimerkiksi Leena Jääskeläinen. Hän piirtää hyvin, värittää kauniisti ja ylipäätään tuntuu hallitsevan graafisen suunnittelun. Mutta en minä silti ole ihan varma, voiko tätä “Uneksin sukkahousuista” kokonaisuutta sanoa sarjakuvaksi. Parhaiten se toimisi esimerkiksi postikorttisarjana. Kun ei ole oikein juonta, vain kokoelma kuvitettuja aforismintapaisia, ei ole myöskään draaman kaarta toisin kuin Hanna-Anniinan ja Sjäholmin töissä. Yllätys oli myös Mari Ahokoivun panos. Hän kun on jäänyt mieleen tappavan tasaista laadukasta jälkeä tekevänä lahjakkaana piirtäjänä, jolla on myös tarinankerronta hanskassa. Tähän numeroon päätynyt “Sukkahousut”-työ on ihan kuin eri ihmisen tekemä, tarkoituksellisen yksinkertaisesti piirrettyä jälkeä, mutta kerronnallisesti yhtä löysä kuin Jääskeläisenkin osuus. Toivottavasti tätä ei voi yleistää koko Nettinartun perusongelmaksi? Arvostan todella paljon sitä, että Nettinarttu nostaa tietoisesti esille naisteemoja ja naistekijöitä, mutta ei se saa olla tekosyy sille, että omalla hiekkalaatikolla kelpaisivat myös hutiloidulla asenteella tehdyt jutut.
Ahmedilla valtteja omaelämäkerrallisuudessa
Nettinartun vakio-osallistujista minulle kiintoisimmaksi on noussut Warda Ahmed. Syykin on yksinkertainen: sarjakuvatekijät tuntuvat suosivan omaelämäkerrallisuutta, ja on helppo erottua joukosta, jos siellä omassa elämässä on jotain edes hieman erilaista kuin muilla. Tässä numerossa Ahmedin työn luettavuus kärsi tuosta tihruisen pienestä skannauskoosta, mutta esimerkiksi edellisen numeron tarina nuoren maahanmuuttajatytön mietteistä järjestetyn avioliiton edessä oli todella kiintoisa. Ahmedin piirrosjälki ei ole aina teknisesti kaikkein taitavinta, mutta hennossa kynänjäljessä ja osin naivistisissa ihmishahmoissa on silti jotain mieltä kiehtovaa ja persoonallista.
Suosittelen narttuporukalle jatkossa hieman laaja-alaisempia aiheita, esimerkiksi tuleva Taisteluni-teema antaa taatusti enemmän pelivaraa. Tässä ehdotuksia, joita voi vapaasti käyttää: naisena oleminen miesvaltaisessa koulu- tai työpaikassa, naisen ulkonäköpaineet, ulkonäkökeskeiset miehet, naisten harrastukset vs. miesten harrastukset ja niiden arvostus… Aiheita riittää.
Nettinartun sivut löytyvät osoitteesta www.narttu.net .