Tex ei tokikaan ole ensimmäistä kertaa Alaskan maaperällä: tätä ennen ainakin kolme kertaa Gros-Jean on kutsunut ystäviään hätiin (Musta nuoli (9/1985), Kadonnut maailma (5-7/1987) ja Yukonin erämaa (10-12/1995).
Nyt Gross-Jean on siis asettunut yhdessä kummityttärensä Dawnin (Maxi-Tex 1, Läpi lyijytuulen ja luotituiskun) kanssa Sitkan kaupunkiin ja pitää siellä kauppaliikettä. Gross-Jeanin avunpyynnön syynä tällä kertaa on se, että kaupungin asukkaiden ja lähistön Tlingiti-intiaanien välille uhkaa kehittyä sotatila. Aiheen kärhämään ovat antaneet merikapteeni Roscoen laivasta kadonneet kolme merimiestä ja kauppatavarat ja toisaalta Koween-päällikön Tlingiti-kylästä kadonneet nuoret neidot. Tex ratsastaa (tällä kertaa laivalla) paikalle kutsutun rauhanneuvottelijan roolissa, eräänlaisena villin lännen Martti Ahtisaarena.
Tex tunnetaan taitavana neuvottelijana, ja kirvein käytävässä neuvotteluosuudessa Texin argumentit uppoavat vastapuoleen niin että sopu syntyy. Kadonneiden merimiesten ja intiaanineitojen arvoitus on kuitenkin yhä ratkaisematta.
Tarina kokonaisuudessaan on varsin monipolvinen ja sen henkilögalleria laaja; ensilukemisen jälkeen joutuukin vähän pinnistelemään muistellessa mitä kaikkea tarinassa tapahtui. Keskeiset sivuhenkilöt, kuten esim. venäläinen Petrov, merikapteeni Roscoe ja Tlingiti-päällikkö Koween, on kuitenkin kuvattu hyvin, niin että sekaannuksen vaaraa ei ole. Tiivistunnelmainen tarina tihentyy välillä jopa aavemaisen pelottavaksi. Keskivaiheille sijoittuva episodi, jossa pelätyt metsän demonit, Kuchtaqat, sieppaavat Dawnin ja tämän ystävättären, päällikön tyttären Shayan Tlingitikylästä, on kuvattu unensekaisena tapahtumana ja tuo aavemaisuudessaan mieleen Ukkostuulen seikkailut.
 |
Loppuun saakka tämä tunnelma ei kuitenkaan säily, vaan loppunäytöksessä palataan tukevasti maan pinnalle; lukijalle tosin saattaa jäädä hieman epäuskoinen olo loppuratkaisusta. Tiheää tunnelmaa keventää mukavasti kaverusten välinen sanailu, jota tässä tarinassa onkin varsin runsaasti. Bosellimaisesti mukana on myös ripaus romantiikkaa tyyliin Romeo ja Julia (joita Gros-Jean kiistää tuntevansa): kapteeni Roscoe ja Tlingiti-päällikön tytär Shaya ovat rakastavaisia.
Tekijät Boselli ja argentiinalainen Lito Fernandez, joka vastaa kuvataiteesta, ovat tehneet kovasti pohjatyötä. Tarinan perusasetelman ideat on ammennettu Alaskan ja Kanadan Brittiläisen Kolumbian alkuperäiskansojen kulttuurihistoriasta. Antropologi Franz Boasin mukaan Hamatsa on yksi Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa asuvan Kwakwaka’wakw (tai lyhyemmin Kwakiutl) –heimon neljästä salaseurasta tai salaisesta yhteisöstä. Nämä yhteisöt ovat Winagilis (sotayhteisö), Matem (taikayhteisö), Bakwas (tuonpuoleisen yhteisö) ja Hamatsa (kannibaaliyhteisö). Vastaavasti uudessa Maxissa on neljä intiaaniyhteisöä, joihin Tex vuorollaan törmää: Tlingitit, Tagashit, Tahltanit ja Kuchtagat.
Hamatsan perustana on taru, joka mukaan metsässä asuu ihmisiä syövä jättiläinen nimeltä Baxbaxwalanuksiwe, jolla on myös neljä kauhistuttavaa ihmisiä syövää lintua. Hamatsa-seremonioissa käytetäänkin mm. pitkänokkaisia lintuja muistuttavia naamioita.
 |
|
Kuvan lähde: http://www.grandfathersspirit.com/Initiation-of-the-Hamatsa.html
|
Lienee selvää, miksi tässä Kuchtaqojen jumalolento on nimetty Hamatsaksi eikä Baxbaxwalanuksiweksi, sen verran hankala nimi tuo on.
Tlingitien samoin kuin Kuchtaqojen vaatetuksen ja naamioiden sekä myös kylien rakennusten ja totemipaalujen kuvaamisessa on selvästi hyödynnetty autenttista kuvamateriaalia.
 |
|
Taku-heimon tlingitpäälikkö Anotklosh kuvattuna vuonna 1913.Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tlingitit
|
Maantiedettä on myös harrastettu, niin että ainakin osa tarinan tapahtumapaikoista on löydettävissä kartalta. Esimerkiksi Kruzovin saari, jolla sijaitsee Mount Edgecumben tulivuori, löytyy kartalta Sitkan kaupungin länsipuolelta. Sen sijaan Tahltan Peak, seutu jolla Tahltanit kaiketi asustavat, löytyy aika kaukaa idästä Brittiläisen Kolumbian puolelta; ei siis pohjoisesta, jonne Tex suuntaa matkaansa.
Fernandezin kuvataide herättää hieman kaksijakoisia tuntemuksia. Maisemat ja rakennukset on kuvattu silmiä hivelevän kauniisti.
 |
Sen sijaan henkilöiden, eritoten Texin, Carsonin ja Gross-Jeanin kuvaamisessa taas Fernandez ei ole mielestäni kovin hyvin onnistunut. Gross-Jeanin rinnanympärys ja hartioiden leveys näyttää kovasti vaihtelevan kuvasta toiseen ja Texin ja Carsonin kasvonpiirteet vaikuttavat välillä varsin oudoilta. Dawnin ja Shayan piirtämisessä Fernandez on minusta onnistunut henkilöhahmoissa parhaiten.
Kaiken kaikkiaan Alaskan ihmissyöjät on jännittävä ja mukaansatempaava tarina, joka ei loppuratkaisun ja osin kuvituksen takia kuitenkaan ihan kaikkein parhaiden Tex-tarinoiden tasolle nouse.
Keskustele aiheesta Kvaakissa: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7219.0.html
Maxi-Tex 27: Alaskan ihmissyöjät
Tarina: Mauro Boselli
Kuvitus: Lito Fernandez
320 sivua, mv.
Egmontkustannus Oy 2014
ISBN: 978-952-233-747-4