 |
Marko Tiainen: Tehtävä Stalingradissa
Jalava 2005
144 s., ISBN: 951-887-344-5, nidottu B5, ovh. 14e
Marko Tiainen on tehtaillut kolmen vuoden sisään jo neljä tuhtia sotaeeposta. Uusin albumi sijoittuu vuoden 1942 loppupuolelle motitettuun Stalingradiin. Siellä hauptsturmführer Baumin tehtävänä on etsiä suomalainen sotakirjeenvaihtaja ja viedä hänet Saksaan. Syy tähän on väärinkuultu keskustelu, joka aloittaa tapahtumien ja sattumien sarjan tässä synkässä tarinassa.
Tehtävä Stalingradissa -albumissa ei ole yhtäkään lukijan sympatioita saavaa hahmoa. Jokainen albumin hahmoista – suomalainen sotakirjeenvaihtaja Heimo mukaan lukien – ovat sodan, tai ehkä jonkin muun, katkeroittamia ja korruptoimia. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen, ja saksalaisten sotilaiden ja Stalingradin yleinen tila talvella 1942 kuvataan lohduttoman realistisesti. Vihollisia ovat kaikki: venäläiset, pakkanen ja omat asetoverit.
 |
Sota on kuitenkin vain kulissi tarinalle. Vihollisia ammutaan kun muistetaan, muulloin mennään pitkin Stalingradin raunioita ärjyen kaikille. Kaiken yllä on omituinen eristyneisyyden ja pysähtyneisyyden tunnelma. Todellinen, albumin kuvaama Stalingrad on paikka, jonka kaikki olivat unohtaneet. Hitler kieltäytyi antamasta vetäytymiskäskyä vaikka tiesi, että peli Stalingradissa oli menetetty, koska se sitoi Venäjän armeijaa ja resursseja. Samaan aikaan Saksan propagandakoneisto suitsutti mahtavan Saksan armeijan voitoista itärintamalla. Kaikki odottavat apua, jota koskaan ei tule.
Tiainen kuljettaa juonta tasaiseen, mutta hiukan raskaaseen tahtiin lähinnä dialogien voimalla. Tässä tuleekin albumin heikkous ilmi: teksti vilisee kirjoitusvirheitä ja paikoin se on jaettu omituisella tavalla kesken lausetta toiseen puhekuplaan. Pienellä toimitustyöllä tämä olisi voitu välttää ja saatu hitusen parempi lopputulos. Toinen, mikä Tiaisen tarinankerronnassa pistää omaan silmääni ovat omituiset ruutujaot. Alussa eksyin usein lukemaan ihan vääriä ruutuja, kun niiden muoto ja rajaus johdatti katseeni harhateille. Loppupuolella, kun tähän erikoisuuteen olin tottunut, ne eivät enää niin haitanneet ja toimivatkin ihan hyvin.
 |
En aikaisempia Tiaisen albumeita ole lukenut, mutta pienen selailun perusteella tässä tarinassa kuvitus on hieman entistäkin parempaa. Miinuksena on kuitenkin ilmeisesti edellisiäkin osia riivannut hahmojen samankaltaisuus. Yleiskuvien puute tuo tunnelmaan hieman lisää sekasortoa: lukija ei missään vaiheessa saa oikein kunnon kuvaa tapahtumapaikoista, mistä on tultu ja minne on menty. Kaikkialla on samanlaista, raunioita ja usvaa.
Marko Tiaisen Tehtävä Stalingradissa on karu sotatarina. Raskaudestaan huolimatta kertomus pitää lukijan otteessaan ja taluttaa kohti loppua, joka ei ehkä ole kaikkein yllätyksekkäimpiä. Siitä huolimatta Tiainen onnistuu matkan varrella yllättämään tarkkaavaisenkin lukijan muutamaan otteeseen.