19. Mustanaamio juo teetä ja ratkoo rikoksia brittiläisen salapoliisikirjailija-ikäneito Tiddeli-Pomin kanssa. Kuinka jännittävää! How exciting!
 |
Mustanaamio 18-19/2008 “Pendragon Housen mysteeri”
Piirros: Joan Boix
Tarina: Claes Reimerthi
Kansi: Rolf Gohs
Suomennos: Sirpa Alkunen
Muut sarjakuvat:
– Thorgal: Aranin taikurit (Les 3 vieillards du Pays d’Aran)
– Mustanaamio: Rämekansan kosto
– Mustanaamion sunnuntaiklassikko
Päätoimittaja: M. Tulosmaa
Julkaisija: Egmont Kustannus Oy Ab
Painopaikka: Kungsbacka Graphic 2008
5,90 euroa, 132 sivua
ISSN: 0356-6005
Viime aikoina Mustanaamiossa on historiallisten seikkailujen aluksi ollut ensisivulla esittely sen aikaisesta Mustanaamiosta. “Kaikista Mustanaamioista juuri yhdeksästoista on tiettävästi voimakkain. Moneen kertaan on todistettu, että hän pystyy nostamaan kivenjärkäleitä tai kaatamaan härkiä ja puhveleita. Hän oli myös ensimmäinen Mustanaamio, joka hankki lentolupakirjan”. Äärimmäisen mielenkiintoista triviaa! Ja hauskinta on, että Pendragon Housen mysteerissä hän ei juurikaan käytä voimiaan eikä edes sitä lentolupakirjaansa. Sen sijaan hän matkustaa proosallisemmin junalla Cornwallissa sijaitsevaan Portculleniin tekemään kiinteistökauppoja, juomaan teetä ja perustaa ehkä lopuksi sisäoppilaitoksen. No, kyllähän muutama roisto ja ryökäle sentään saa pääkallon kuvan leukaansa.
 |
Mustanaamion skandinaavisessa versiossa (jonka tekijäjoukkoa kutsutaan nimellä Team Fantomen) on usein haettu aiheet seikkailu- ja pulp-kirjallisuudesta. Team Fantomen tarinoita on julkaistu jo tuhatkunta. Tiheästi ilmestyvään Fantomen-lehteen amerikkalaiset The Phantom -sanomalehtistripit eivät mitenkään riittäisi.
Mustanaamiolehden juonet sisältävät tuon tuosta aidosti yliluonnollisia elementtejä, jotka kohtalaisen usein paljastuvat konnien juoniksi ─ eivät tosin aina. Tällä kertaa inspiraatio tarinaan on haettu vanhoista brittidekkareista, joissa vanhat talot kätkevät synkkiin varjoihinsa kammottavia julmuuksia ja mielipuolisuutta tihkuvia sukusalaisuuksia. Mustanaamion sidekick on vanha salapoliisiromaaneja kirjoittava ikäneito, jonka selvä esikuva on Agatha Christie. Claes Reimerthin kerronta sisältää paljon yllättäviä käänteitä ja (ehkä hiukan kliseisiä) johtolankoja jaksaen näin viihdyttää lukijaa. Joan Boixin piirrostyyli on jokseenkin jäykkää ja viiva elotonta, mutta tällaisessa tarinassa konservatiivinen käyttösarjan ilme toimii vallan mainiosti. Tyylilajin valinta on ollut tietoinen, sillä espanjalaiseen Creepy-kauhusarjakuvalehteen Boix piirsi aivan erilaisella tavalla. Mustanaamioon hän taiteilee yleensä kauhusävytteisiä tarinoita kuten “Noitavaino” (1/2001) ja “Intiaanin haamu” (7/2003). Tällaisissa mielenkiintoisia kuriositeetteja ja jännityselementtejä sisältävissä historiallisissa seikkailuissa Team Fantomen on parhaimmillaan ─ kuten nytkin.
 |
Mustanaamion paksuissa tupla- ja erikoisnumeroissa julkaistaan kronologisessa järjestyksessä kaikki belgialaisen kirjoittajan Jean Van Hammen ja puolalaisen piirtäjän Grzegorz Rosińskin Thorgal-albumit. Tällä kertaa vuorossa on kronikan kolmas osa: “Aranin noidat”. Fantasiasarjakuva ei tästä juuri parane, taide on viimeisen päälle upeaa katsottavaa ja spektaakkelimaiset tapahtumat vievät seikkailut ns. high fantasyn puolelle. Erityisen taitavaa Thorgalissa on kuvakulmien vaihtelu, “kameraa” liikuttelemalla saadaan aikaan erityisen dramaattisia ruutuja. Silti Thorgalista puuttuu jokin tärkeä ainesosa. Hahmoista ei välity aito tunne ja dialogi kalskahtaa kolkon ontolle. Thorgalia lukiessa olo on kuin sadan miljoonan taalan fantasiaelokuvaa katsoessa, sitä ihailee suuresti mutta siitä ei sydämessään välitä.
Paksun tuplanumeron päätteeksi tarjotaan vielä kaksi Sy Barryn Mustanaamio-tarinaa. Ne tuntuvat kovin vaisuilta ja jäykiltä kahden johtotarinan jälkeen. Rämekansan kostossa on sentään joitakin hienoja ruutuja, kun sankari taistelee vihreitä suo-olentoja vastaan.
Mustanaamio-sarjakuvalehti on varma valinta seikkailusarjakuvasta pitävälle.
* * *