 |
Peppi Pitkätossun seurassa hankalatkin asiat kääntyvät hauskoiksi, olipa kyse pelottavan kouluneidin kuulustelusta, Etelämeren helmiä havittelevista rosvoista, mereen yli laidan huuhtoutuvasta isästä, nälkäisen hain hyökkäyksestä tai isoksi kasvamisesta.
Viimeksi mainittua vastaan lipaston laatikosta löytyy kolme epäilyttävästi hernettä muistuttavaa pilleriä – juuri riittävä määrä pelastamaan Peppi, Annika ja Tommi liikavarpailta ja muilta aikuisuuden ikävyyksiltä.
Peppi ei tahdo isoksi – Sarjakuvia osa III
Alkuteos Pippi vill inte bli stor och andra serier
Kirjoittanut Astrid Lindgren
Kuvittanut Ingrid Vang Nyman
Kuvituksen väritys ja entisöinti Björn Hedlund
Suomentanut Pirkko Biström
Taitto Kati Valli
Alkuteoksen kustantaja Rabén & Sjögren, Stockholm
Suomenkielisen laitoksen julkaisija Werner Söderström Osakeyhtiä, Helsinki
ISBN 978-951-0-39745-9
64 sivua, 247 X 202 mm, kovakantinen, 4-v.
Hinta 26,00
Tekstit © Astrid Lindgren / Satkråkan AB 1957-59
Kuvitus © Ingrid Vang Nyman / Satkråkan AB 1957-59
 |
Peppi-albumisarjan kolmas ja viimeinen osa on ilmestynyt. Sarja ilmestyi alunperin ruotsiksi jatkosarjana 1950-luvulla, ja vuonna 1969 ne koottiin kuudeksi albumiksi. Suomeksi ne saatiin vähän myöhemmin ja nyt ne siis on julkaistu uudelleen tuplapaksuisina kirjoina. Vaikka eihän näitä paksuiksi voi sanoa, ne olivat alunperinkin ohuita, koska näitä ajateltiin lastenkirjoina, ei sarjakuva-albumeina. Osa tämän viimeisen kirjan sarjoista on aikaisemmin suomentamattomia.
Peppi-sarjan piirtäjälle Ingrid Vang Nymanille sarjakuva oli vieras taideilmaisumuoto kun sarja alkoi. Hän oli kuvittanut todella hienosti alkuperäiset Astrid Lindgrenin Peppi-kirjat 1940-luvulla, mutta hienosta viivasta ei ole tietoakaan enää näissä sarjakuvissa, puhumattakaan että sarjakuvan ilmaisumuoto olisi ollut hallussa. Ei edes näissä viimeisissä ole parannusta asiaan tullut, pikemminkin painvastoin. Nymanin pitkään jatkunut masennus näkyy hälläväliätyylisissä ruuduissa.
 |
Osa sarjoista perustuu viimeiseen Peppi-kirjaan Peppi Pitkätossu Etelämerellä. Juonta ei seurata mitenkaan orjallisesti vaan näissä on aivan uusiakin tapahtumia. Poliittinen korrektius on saanut vallan, Pepin isä ei ole enää “neekerikuningas” vaan heimokuningas. Ennen näitä nähdään muutama sarja, joissa Peppi asettaa aikuisten auktoriteetin omalla hullunkurisella tavallaan kyseenalaiseksi. Kurrekurredut-saarella taas aikuisten ollessa metsästämässä toisella saarella tulee paikalle pahoja miehiä pelottelemaan lapsia. Ihan kuten Mustanaamio-sarjoissa Keela-Ween rannalla tai Eden-saarella. Mutta Mustis eikun Peppi panee konnat kuriin.
Kun alkuperäinen Peppi-kirjasarja päättyi haikeasti kun Peppi tajusi että hän joutuu sittenkin kasvamaan joskus isoksi, tämä sarja päättyy leikkiin ja hupsutteluun.
 |
Sinänsä sarjakuvat ovat hauskoja ja 1960-luvulla lukuharrastuksensa aloittanut saa nostalgisia viboja. Kirjoittaja Astrid Lindgren oli vedossa, kuten vielä vuosikaudet tämän jälkeenkin. Häntä ei muisteta pelkästään Pepistä, vaan myöhemmin tulivat Vaahteramäen Eemeli ja varsinainen mestariteos, Veljeni Leijonamieli.
Toivottavasti Ingrid Vang Nyman sai rauhan möröiltään Nangijalassa. Hän päätti elämänsä päättymisestä itse vuonna 1959.
Peppi-sarjakuvia suositellaan perheen pienimmille, ja nostalgianjanoiset viisikymppiset voivat sittenkin pettyä.
Aikuiset keskustelevat lastensarjakuvista Kvaakin foorumilla
Kuuntele Spotifystä television Pepin, Inger Nilssonin, laulavan sarjan tunnuskappaleen suomeksi!