 |
On joulukuu, ehkä jopa jouluaatto, vuosi on todennäköisesti 1977. Muistan kuinka ulkona satelee pakkaslunta ja näyttää kylmältä, mutta minulla ei ole kiire minnekään vaan selaan kannetonta taskukirjaa aamiaispöydässä. En osaa vielä lukea, mutta tarinat ja kuvat vaikuttavat jänniltä ja tekevät vaikutuksen.
Opin lukemaan vasta hieman myöhemmin seuraavana keväänä. Taskari, jonka ensikertaa luen itse, on nro 37, Roope ja Kroisos kilpasilla. Se ei kuitenkaan hyvistä tarinoistaan huolimatta ole suosikkini, vaan palaan aina lukemaan kannetonta hiirenkorville luettua taskaria, josta puuttuu parikymmentä sivua alusta ja muutama lopusta. Vasta vuosia myöhemmin saan ehjän kappaleen käsiini ja näen minkälaisissa kansissa ja minkä niminen tämä eepos on. Aku Ankan taskukirja nro 25, Mikki vauhdissa. Kyllä.
Palaan taskarin ääreen vuosien jälkeen yhä uudelleen ja edelleen juuri tämä kaikista alkupään numeroista sykähdyttää eniten. Toki osa johtuu edellä kuvatusta nostalgian tunteesta, jonka se herättää. Taskari on kuitenkin myös erittäin edustava alkupään Mikki-taskareiden joukossa ja se antaa huikeiden tarinoidensa lisäksi hyvän läpileikkauksen vanhoista taskaritaiteilijoista ja kirjoittajista. Romano Scarpaa tupataan hehkuttamaan vanhojen taskaritarinoiden yhteydessä, mutta tässä taskarissa ei ole yhtään tämän Venetsian suurmestarin tarinaa.
 |
|
Juaniton huima ilmalento, Giuseppe Peregon tyylinäyte
|
Kirjan tarinat Scarpan puutteesta huolimatta edustavat alkupään taskareiden yleistä sisältöä erittäin hyvin. Giuseppe Peregon ja Gian Giacomo Dalmasson huikea kudos tarinoiden ympärille on monista esinäytöksistä poikkeava; oma kohtalainen tarinansa joka sitoo tarinat yhteen ja huipentuu Hessun ja härän taisteluun Sonninsuussa. Monia yksittäisiä ruutuja tupataan kehumaan, mutta loppupään ruutu, jossa juonikas härkätaistelija Juanito joutuu oman jekkunsa uhriksi on yksi Peregon yksinkertaisen selkeän (vähän tönkön) tyylin parhaimpia. Tsekatkaa itse vieressä olevasta kuvasta. Tämäkin loppupään sivu puuttui alkuperäisestä kannettomasta taskaristani ja sain tietää esinäytöksen loppuratkaisun vasta myöhemmin kun osasin jo lukea.
Tarinat
 |
|
Capitanion perusvarmaa konstailematonta taskarityyliä
|
Mikki ratkaisee Kariban arvoituksen
Varsinaiset tarinat aloittaa Ennio Missaglian ja varmaankin aliarvostetuimman taskaritaiteilijan, Luciano Capitanion, tarina, jossa Mikki ja Hessu joutuvat keskelle Mustan Pekan johtamaa eläinten salakuljetusliigaa Karibassa. Tarinan asetelma on nykymittapuulla hurja ja tämä 61-sivuinen pitkä tarina osoittaakin pidempien tarinoiden edun tarinan juonen ja tunnelman kehittelyssä. Nykypäivän tarinat pyritään ahtamaan vajaaseen 30 sivuun, joka ei ole optimaalinen pitkille eeppisille seikkailuille joita tämä edustaa. Tarinassa Mikki ja Hessu lähetetään etsimään kahta kadonnutta eläinsuojelijaa ja johtamaan eläinten pelastusoperaatiota padon alta. Löytäessään Mustan Pekan he alkavat epäillä suurempaa rikosvyyhtiä. Matkan varrelle mahtuu paljon mutkia, torpedoista dinosauruksiin, hurjaa settiä. Tarina sisältää myös pari Peregon kuvittamaa sivua, jotka lienee tehty jälkikäteen aasinsilloiksi alunperin jatkotarinana ilmestyneen tarinan yhteennivomiseksi.
Mikki ja Hessu vakoiluverkossa
 |
|
Ooh. Ystäväni kuoli! – entisaikain taskareissa tappelut olivat rajuja
|
 |
|
Raju tappelu hotellissa…
|
Taskarin toinen tarina on tutumpien herrojen, edellä mainitun Dalmasson ja varmaan pitkäaikaisimman taskarikuvittaja Giulio Chierchinin käsialaa. Tässä tarinassa Mikki ja Hessu joutuvat mukaan jännittävään seikkailuun vakoilijoiden joukossa. Tarina on menevä ja sujuva pätkä tyhmähköstä juonestaan huolimatta, mutta myös aika väkivaltainen ja sisältääkin pari tappelukohtausta, jonkalaisia ei enää nykypäivänä taskareissa nähdä. Chierchinin tyyli oli mielestäni aiemmin letkeämpää ja rennompaa, jos vertaa esimerkiksi tätä herran pitkän uran loppupäässä tuotettuihin seikkailuihin. Tarinan juoni rakentuu siitä, kun Mikki ja Hessu palkataan viemään salaisia kysymyksiä tietokilpailuun, jotta Ankkalinnan edustaja voittaisi porausoikeudet öljykenttään. Dalmassolta ei kyllä ideat lopu! Heidän matkaansa vaikeuttavat vastapuolen agentit, jotka yrittävät kaikin keinoin pysäyttää heidät. Mikki ja Hessu ajautuvatkin agenttien kanssa pariinkin otteeseen käsirysyyn, joiden seurauksia puidaan jopa käräjillä asti.
Astronautti Mikki ja Kuumatka
Seuraavana vuorossa on kaksi grandmaster Giovan Battista Carpin kuvittamaa tarinaa; Astronautti Mikki on tuotteliaan Dalmasson kynäilemä ja huikea Kuumatka on minulle tuntemattomamman Attilio Mazzantin käsikirjoittama. Mazzanti räjäyttää kuitenkin potin aivan uskomattoman psykedeelisellä tarinallaan, jonka Dalmasso ja Perego onneksi selittävät vain Hessun houreiseksi uneksi.
Nämä kaksi tarinaa muodostivat maailmankaikkeuden ja ulkoavaruuden kuvani 1970-luvun lopulla, ennen kuin peruskoulu valaisi asiaa kertomalla linnunradasta ja muista planeetoista kuin Saturnuksesta, jolla on Kuumatkassa iso rooli. Molemmissa tarinoissa voi aistia 60-luvun kilpajuoksun avaruuden valloittamisessa. Ensimmäisenä kuussa oli muuten Musta Pekka, ei Mikki tai Hessu kuten Kuumatkan alussa kolmiulotteisesta telkkarista virheellisesti kerrotaan. Huomatkaa että tarinahan on tehty 1960.
 |
|
Kuumatkan houreita
|
Astronautti Mikki on kerronnaltaan aika perinteinen taskaritarina, jossa Mikki lähetetään avaruuteen kiertämään maapalloa. Samaan aikaan Musta Pekka kaappaa Minnin ja pakottaa Mikin laskeutumaan vieraan vallan vesille. Ankkalinnan avaruusteknologian kohtalo on tässä hyvin etenevässä ja suhteellisen toimivassa tarinassa Mikin harteilla. Tarinan kuvitus on ensiluokkaista ja juonikin toimii perinteiseen malliin.
Kuumatka sen sijaan on mielestäni edelleen yksi parhaista taskaritarinoista, mitä on koskaan luotu. Tarina on kuin kuume- (tai huume-) houreisen kynästä lähtöisin, tällaista irrottelua ei enää vuosiin ole nähty. Mikki ja Hessu ajautuvat kaiken väärinpäin tekevien riipottajien ja oikeinpäin tekevien viipottajien keskelle. He aloittavat taistelun riipottajien puolella salaperäistä Punanaamiota vastaan. Punanaamio “paljastuu” tottakai tarinan edetessä vanhaksi tutuksi eli Mustaksi Pekaksi. Tässä tarinassa kuvitus on edellisen tapaan huippuluokkaa ja erityispisteet tarina saa täysin järjettömästä revittelystään sekä tarinan että kuvituksen osalta.
Minkä mitäkin
 |
|
Vanhemman De Vitan persoonallinen kynänjälki
|
Sokerina pohjalla taskarissa on taas yksi Dalmasson käsikirjoittama mutta vaihteeksi alkuaikojen taskarien työmyyrä Pier Lorenzo De Vitan taiteilema tarina, joka hassusta nimestään huolimatta on todellinen helmi. Vanhemman De Vitan legendaarinen kynänjälki antaa persoonallisen tunnelman koko tarinalle. Itse tarinassa Mikki ja Hessu estävät pankin rahakuljetuksen ryöstön. Tarinan edetessä Mikki huomaa kuitenkin, että itse pankinjohtaja on mukana ryöstöissä, joita on jälleen kerran junailemassa vanha tuttumme Musta Pekka. Missään vaiheessa tarinan ihmeellinen otsikointi ei kuitenkaan saa selitystä. Roistojoukko skoolailee aika rehvakkaasti onnistunutta ryöstöä. Noh, minkä mitäkin.
Tarinakuvauksiin on lainattu osia taskaritietokannasta. Kuvat skannasi Laineen Jukka.
1970-luvun taskareista voi keskustella täällä.
Aikaisemmat taskarikolumnit:
30 Ympäri mennään, yhteen tullaan
117 Juhlaparaati
Kuvat © DISNEY