Tällä viikolla sarjakuvissa on katsaus viikon uusiin sarjakuviin sekä sarjakuviin liittyviin ajankohtaisiin tapahtumiin ja ihmisiin.
Tällä kertaa: merkittäviä uutuusalbumeita; Pieni sunnuntai –myyntitapahtuma. Olen aikataulusta myöhässä viikon, joten uutisoitavaakin on ehtinyt kertyä.
![]() |
Viides sunnuntai ja edelleen pieni
Pieni sunnuntai –pienkustannetapahtuma järjestetään jälleen. Paikkana on Galleria Myymälä2, ajankohtana 5.9. kello 11-20. Pienkustantajat myyvät sarjakuvia sekä mm. musiikkia ja vaatteita. Kahvia ja pullaakin on tarjolla.
Lisätietoja: Myymälä2:n kotisivut.
tAdaa
Ada-sarjakuvista tunnetun Anne Muhosen tauluprinttejä ja sarjakuvia on esillä Itäkeskuksen kirjastossa (Stoa, Turunlinnantie 1), 23.8.-3.9. Laajempi näyttely järjestetään Pasilan kirjastossa (Rautatieläisenkatu 8, Sisäänkäynti: Kellosilta 9), 13.-27.9.
![]() |
Hesari nostaa sarjakuvaa
Sarjakuva sai paistatella hetken suuren yleisön huomiossa, kun Helsingin sanomat käytti 18.8. kokonaisen sivun uudelle sarjakuvalle. Esiin nostettiin tuoreet Joe Saccon Palestiina ja Joan Sfarin Pikku Vampyyri menee kouluun.
Harri Römpötin artikkelissa “Hyviä tarinoita hyvin kerrottuina” esiteltiin puolestaan syksyn runsasta sarjakuvatarjontaa. Artikkelin viesti oli selvä: sarjakuvalla menee jälleen paremmin Suomessa.
Asemat pitävät
Asema kustannus on julkaissut internetsivuillaan näytteitä kustantamon syksyn uutuuksista. Tulossa ovat Laikku-antologiat 03 ja 04 sekä käännösalbumi Minä Lewis Trondheim.
Uutuushylly
Kotimaisten korkkarien sarja jatkuu Vänrikki Stoolin Korkeajännityksellä. Pekka Mannisen kirjoittama ja Petri Hiltusen piirtämä sarjakuva modernisoi ja sarjakuvittaa J. L. Runebergin runoja. Suomen sodan vaiheita käydään läpi huolella, joskin mekaanisesti. Albumista ilmestyy pian Kvaakiin myös pidempi juttu.
Viikon ja samalla vuoden tärkeimpiä uutuuksia ovat jo mainitut Pikku Vampyyri ja Palestiina. Pikku Vampyyri menee kouluun on mainio lasten sarjakuva, joka pelottanee pilttejä juuri sopivasti. Aikuisetkin viihtyvät Sfarin äkkiväärän ja kuvia kumartelemattoman huumorin parissa.
Palestiina puolestaan on häkellyttävän kunnianhimoinen sarjakuvareportaasi 80- ja 90-luvun taitteen intifadasta. Ääneen pääsevät Israelin miehittämällä alueella elävät muslimit sekä jossain määrin myös miehittäjätkin. Sacco kirjoittaa (ja piirtää) itsensä rohkeasti omaan journalismiinsa. Palestiinassa Saccolla on vielä ongelmia kuvan ja tekstin suhteen kanssa. Erinomainen piirtäjä ylitti myöhemmin itsensä eheämmällä Safe Area Gorazde -kirjalla, jossa hän raportoi Serbien piirittämältä turva-alueelta. Toivotaan, että Gorazde käännetään seuraavaksi.
Egmontin Dracula-pokkaria ei myydä yhtenä Ihmesarja-pokkareista, mutta formaatti on identtinen: 300 sivua mustavalkoisia Marvel-sarjakuvia 70-luvulta. Tällä kertaa julkaistaan Gene Colanin ja Marv Wolfmanin Tomb of Dracula -kauhusarjakuvia. Aika ei näytä olleen suotuisa kliseiselle kauhistelulle. Draculalla on lähinnä kuriositeettiarvoa. Kirjassa tekee ensiesiintymisensä muun muassa elokuvissa myöhemmin suuren yleisön tietoisuuteen noussut vampyyrinmetsästäjä Blade.
DC-spesiaalin numerossa 4/2004 jatkuvat jatkosarjat Birthright, Hush sekä Valtakunta ja voima. Taide kaunista, sisältö plörinää. Ei mitään uutta täällä.
Ranma-kirjasarja on edennyt kymmenenteen osaansa. Mukana on kaksi tarinakokonaisuutta ja kolmattakin aloitellaan. Taiteilija Takahashi muun muassa venyttää genderbenderinsä äärimmilleen, kun sarjaan tulee Ranman ja Ukyon lisäksi mukaan vielä kolmaskin ristiinpukeutuja.
Nettiruudut
Dork Tower -sarjakuvan piirtäjä John Kovalic vieraili Suomessa Espoon Ropecon-roolipelitapahtumassa elokuussa. Hän on kirjoittanut nettipäiväkirjaansa matkakertomuksen, jossa muun muassa ennalta-arvattavasti hämmästellään suomalaista saunakulttuuria. Kovalicin haastattelu julkaistaan Sarjainfo-lehden numerossa 3/2004.
Uusia artikkeleita Kvaakissa ovat Timo Ronkaisen arvio Anne Muhosen Ada – Pohjan kruunu –sarjakuvasta sekä Jukka Laineen arvio Rivari-omakustanteesta.
Elämässäni on sarjakuvia, ne tekevät minusta vahvan
Jos olet sarjakuvantekijä tai kustantaja ja haluat, että uusi sarjakuvasi uutisoidaan tällä palstalla, ota yhteyttä. Myös infoa erilaisista sarjakuvaan liittyvistä tapahtumista voi ja kannattaa lähettää. Minut tavoittaa osoitteesta otto.sinisalo@welho.com.