Kemin pohjoismainen sarjakuvakilpailu 2011

Kemin sarjakuvakeskus julisti Kemin 29. sarjakuvapäivillä vuoden 2011 sarjakuvakilpailun, joka noudattelee pitkälti samoja linjoja, kuin Solja Järvenpään ja Santeri Ervon voittoon päättynyt vuoden 2010 kilpailukin. Uutta kilpailussa on se, että nyt myös perinteiset, painettuun muotoon tarkoitetut printtisarjakuvat on mahdollista lähettää sähköisessä muodossa.

Jatka lukemista “Kemin pohjoismainen sarjakuvakilpailu 2011”

Hanna Koljonen voitti Kemin sarjakuvakilpailun

Kymmenettä kertaa pohjoismaisena järjestetyn Kemin sarjakuvakilpailun voittajan Hanna Koljosen voitokas työ Ovulaatio ihastutti kilpailun tuomaristoon kuuluneita Ville Hännistä, Mari Ahokoivua ja Milla Paloniemeä niin tarinallaan, kuin tekniikallaankin. Omassa arviossaan Hänninen totesi sarjakuvan toimivan, kuin unelma ja arveli työn olevan hauskin seksuaalisia vähemmistöjä käsittelevä kotimainen sarjakuva sitten Annukka Leppäsen Anopin unelman.

Jatka lukemista “Hanna Koljonen voitti Kemin sarjakuvakilpailun”