Käytävät kuvaa tekijänsä Katariina Katlan omakuvan matkaa mielensisäisissä maisemissa. Kaikki niistä eivät ole kirjaimellisesti – mikä on ehkä muutenkin harhaanjohtava ilmaisu tässä yhteydessä – käytäviä, vaan mukana on myös esimerkiksi vähemmän idyllisiä maalaismaisemia, joissa näkökulmahahmo kohtaa ihmisluonnon ahdistavimpia puolia.
 |
KÄYTÄVÄT
Tekijä: Katariina Katla
Omakustanne
Painopaikka: M&P Paino, Lahti 2010
56 s., mustavalkoinen
ISBN 978-952-92-7261-7
Hinta: 10€ + postikulut 1€, tilattavissa tekijältä
www.katariinakatla.com
Katla on kirjoittanut takakansitekstiin: “Albumin lukemista ei suositella alle 16-vuotiaille sen sisältämän masentavan maailmankuvan vuoksi.” Tällainen varoitus on arvostelijalle hyvin huolestuttava, mutta ei niinkään hypoteettisten 16-vuotiaiden lukijoiden mielenrauhan takia. Odotettavissa voi olla lievässä tapauksessa myötähäpeää aiheuttavaa ylidramatisointia, pahemmassa tapauksessa jotain avunhuudoksi luokiteltavaa.
Käytävät ei kuitenkaan lukukokemuksena aiheuta moisia huolia. Ei niin, etteikö sarjakuva sisältäisi arkaluontoista materiaalia. Sen keskiössä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Mitään ei selitetä parhain päin. Varoitus voi hyvinkin olla aiheellinen, mutta sisältöönsä nähden teos voisi kohdella lukijaansa paljon armottomamminkin.
 |
Sarjakuvantekijällä on suuri valta siihen, miten lukija kokee sarjakuvassa esitetyt asiat. Ekspressionistinen kuvitus voi luoda suoria vaikutelmia tunnetiloista, jotka tämän teoksen yhteydessä olisivat olleet hyvinkin äärimmäisiä.
Katla sen sijaan lähestyy aihetta hyvin neutraalilla, realistisella tyylillä. Näkökulmahahmo tekee havaintoja, pysyen suurimman osan albumista passiivisena sivustakatsojana. Lukija näkee tapahtumat taidokkaasti harmaasävytetyn kuvituksen kautta kuin kameran taltioimina, mutta häntä ei vedetä mukaan kokemuksiin.
Etäännytys saa vielä yhden lisäasteen, kun näkökulmahahmo katselee nuoremman versionsa seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaavaa elokuvaa. Näkökulmahahmon kasvoilla näkyy tunteita vihasta epätoivoon ja suruun, mutta elokuvan hahmot ovat täysin ilmeettömiä. Itse teon aikana sarjakuva näyttää vain näkökulmahahmon reaktioita, ja valkokankaan tapahtumiin viitataan tekstilaatikoin esitetyn puheen kautta. Lukijalla ei ole mitään, minkä pohjalta spekuloida tapahtuneen taustoja tai motiiveja. Vain sen jälkeensä jättämät vaikutukset ovat nähtävillä.
 |
Näkökulmahahmon kuljeksiessa käytävissä hän kohtaa myös toisenlaisia versioita itsestään. Ehkäpä ne ovat näkyjä mahdollisista tulevaisuuksista tai vaihtoehtoisista nykyisyyksistä. Kaikki kohtaamiset kuitenkin saavat näkökulmahahmon omaksumaan kohtaamiensa ihmisten ominaisuuksia, sekä fyysisiä että henkisiä. Katlan hyvin tunnistettavat tatuoinnit ja hiustyyli kuitenkin säilyvät. Jää tulkinnanvaraiseksi, edustavatko nämä piirteet kenties ihmisluonteen syvempää, muuttumatonta olemusta vai rakennettua, pinnallista identiteettiä, jonka on tarkoitus kätkeä alleen pysyväisen persoonan puuttuminen.
Albumissa on runsaasti muutakin toistuvaa symboliikkaa, joka ei aukea suoraviivaisesti. Tietä osoittava jänis voi olla vain viittaus Lewis Carrollin Liisaan, mutta tarinan loppupuolen pitkässä, kursailemattomasta makaaberiksi muuttuvassa joukkoseksikohtauksessa voi nähdä jonkinlaisen rinnastuksen jäniksiin yleisesti liitettyyn tapaan viettää elämänsä mielettömästi paritellen.
Matkan varrella nähdään myös vilauksia seinillä olevista tauluista, ja lopussa yksi taulu tuodaan esille hyvin ilmeisessä symbolisessa merkityksessä. Tarkoittaako se, että myös aiemmissa tauluissa olisi nähtävissä jotain syvempiä merkityksiä? Vai onko vitsi siinä, että ne ovat täysin vailla merkitystä?
Selkeän narratiivin ja henkilökuvauksen puuttuessa teoksen anti on täysin tällaisten kysymysten pohdiskelun varassa. Vaikka varsinainen vastausten hakeminen tapahtuu täysin lukijan omassa päässä, Käytävien rakenne ja symbolien käyttö vaikuttaa sen verran harkitulta ja tarkoituksenmukaiselta, että tekijä on omasta osuudestaan suoriutunut onnistuneesti.