M. A. Numminen, joka yritti valita vuoden 2011 Sarjakuva-Finlandia-voittajan, julistaa: “En enää ryhdy minkään taiteenalan tuomariksi”. (HS 9.4.2011 M. A. Numminen pettyi sarjakuviin). Vuosikerta oli hänen mielestään tällä kertaa aikaisempia heikompi.
Ykkössijaa ei siis jaettu lainkaan, mutta palkintorahat pantiin puoliksi kakkossijan jakaneiden Kati Kovácsin (Kuka pelkää Nenian Ahnavia?) ja Heikki Paakkasen (Amerikka) kesken. “Jos taiteilijoille on tarjolla rahaa, se pitää antaa heille.” Hyvä!
Nummisen tuskailu ja kotimaisen sarjakuvan tason tutkailu kuvastaa sitä, kuinka suomalainen sarjakuva on yhtä aikaa sekä nousussa että kriisissä.
Numminen vähättelee, ettei muka tunne sarjakuvaa, mutta hänen asiantuntevat kommenttinsa todistavat päinvastaisesta: underground, avantgarde ja populaarikulttuurin ilmiöt lienevät tälle herralle tuttuja jo monen vuosikymmenen ajalta.
Palkitseminen on kieltämättä vaikeaa, jos odotukset eivät täyty. Suomalainen sarjakuva ei voi synnyttää mestariteosta joka vuosi. Maailmassa on maita, joiden sarjakuvakulttuuri on monin verroin suomalaista vanhempaa, suurempaa ja tasokkaampaa. Se on niin totta. Monet ovat jo siellä, minne me olemme vasta menossa.
Sarjakuvaromaanit ovat maailmalla tällä hetkellä kustannusalalla “kuuminta hottia”, mutteivat vielä täällä pohjan perukoilla. Meikäläisissä isoissa kustantamoissa ei kaikissa ole vielä edes osaamista toimittaa ja kustantaa sarjakuvaa.
Joskus melkein tuntuu siltä, että sarjakuvaa pelätään. Heikkoja signaaleja onneksi jo silloin tällöin saadaan siitä, että tilanne on korjaantumassa.
* * *
Sarjakuvan kustantamisen pelko saattaa johtua siitä, että sarjakuva on teknisesti hyvin vaativa laji, mitä tulee painoasuun, taittamiseen, tekstittämiseen ja yleiseen ulkoasuun. Sisällön suhteen sarjakuvan kustannustoimittajalla pitää olla hyvä silmä ja hänen pitää osata lukea ja tukea tekijää.
Jos sivu tai ruutu tai kansi vaatii hiomista tai uudelleen piirtämistä, se pitää palauttaa tekijälle. Näin tehdään muidenkin julkaistavien tekstien ja kirjojen kanssa. Se on reilua myös tekijää kohtaan. Pitkäjänteisyyttä tarvitaan sitäkin, jotta sarjakuvantekijän ura urkenee. Menestystä ei pidä vaatia heti. Yrityksiä tarvitaan joskus useampia.
Oikoluku, oikean tekstityypin valinta, teettäminen tai käsintekstaus, sopiva väritys ja lopulta tietenkin oikein kohdistettu markkinointi ovat sitä, mitä sarjakuvan menestyksekäs julkaiseminen välttämättä tarvitsee. Sarjakuvaan keskittyneissä pienissä ja keskisuurissa kustantamoissa nämä asiat ovat huomattavasti paremmin hallussa, mutta resurssit ovat nekin valitettavasti pienet ja keskisuuret. Onnenkantamoiset synnyttävät joskus sellaisia menestyksiä, että ne saattavat nostaa koko kustantamon pykälää isompaan sarjaan.
* * *
Sarjakuva, on se sitten kotimaista tai ulkomaista, rikastuu ja monipuolistuu taiteenlajina kaiken aikaa. Kaikki kokeilut, onnistuneet ja epäonnistuneet, eivät ota sarjakuvasta mitään pois. Sarjakuva on kaunis synteesi kaikista muista taiteista.
Palkintojen pitäisi olla ilon aiheita. Jos urheilussa joku voittaa, juoksee muita nopeammin tai hyppää pidemmälle, kultamitali on sillä selvä, voitto on mitattavissa ja todennettavissa. Taide jättää aina tilaa tulkinnalle. Valinnat taideteosten arvojärjestyksestä tehdään sumealla logiikalla.
Keskustelua ja kommentointia ei voi eikä pidä estää. Sarjakuva-Finlandia on joka vuosi tilaisuus tuoda esiin suomalaista sarjakuvaa. Menee se yritys sitten syteen tai saveen niin hällä väliä; uskon vahvasti siihen, että suomalainen sarjakuva nousee. Ja nousee. Ja nousee. Ja lähtee maailmalle. Kuten on jo vähän lähtenytkin…
Keskustele Kvaakissa: Sarjakuva-Finlandia 2011.
Ks. myös Sarjakuva-Finlandian viralliset sivut.