 |
Lopunperä on osoitus siitä, miten jotkin ideat ovat sitkeitä sissejä ja kieltäytyvät kuolemasta. Kun kehitteillä ollut peli ei toteutunutkaan, Miha Rinne otti hahmonsa ja maailmansa, ja loi niistä sarjakuvan. Visiokin oli selvä alusta pitäen: tarinaan kuuluisi viisi albumia.
 |
Tällaiset suunnitelmat ovat sekä vahva etu että paha riski. Etuihin kuuluu suuren juonen suunnittelu ja kokonaisuuden jako hanskattaviin palasiin, joita voidaan toteuttaa itsenäisesti. Riski on resurssipulan iskeminen kesken prosessin. Lopunperän kolmosalbumia kohtasi juuri tällainen realisoitunut riski. Sarja on ilmestynyt alun perin Koululaisessa, mikä on antanut tekijälle mahdollisuuden toteuttaa visiotaan suunnitellussa mitassa, ja saattaa albumeja kaiken kansan saataville. Kun viimeiseksi jäänyt sopimuskausi jäi lyhyehköksi, Rinteen piti tiivistää kolmannen episodin olennaiset osat tiettyyn, aiempaa pienempään sivumäärään. Tämä on mielestäni sääli.
 |
Aiemmissa albumeissa olin diggaillut kovasti ympäristöä ja hullua maailmaa, jota oli aikaa näyttää sivutolkulla, koska yksinkertaisen juonen kanssa ei ollut kiireitä. Nyt kiire oli päällä ja se vaikutti suoraan maailman ilmavuuteen. Paitsi juonellisesti, Sielujensyöjä saapuu ei ole paras kirja sukeltaa sarjaan mukaan myöskään fiilistä ajatellen. Loppuratkaisukin vaikutti varsin helpolta, mikä olisi helposti vältetty sallimalla Lilille enemmän aikaa ja ehkä haaste tai pari sielutemppelissä. Onneksi tulevaisuudessa käytännönpakon (eli lehden päätoimittajan) sanelemat rajoitteet eivät pääse kepittämään kerrontaa, sillä Rinne aikoo saattaa kaksi viimeistä osaa valmiiksi omillaan.
 |
Lopunperässä asioilla ei tunnu olevan kiire. Ykkös- ja kakkosalbumien välissä oli kolmen vuoden tarinallinen tauko, ja miksikäs ei, ei tehtävän kohteena ollut suoalue ollut karkaamassa mihinkään. Samalla mentaliteetilla jatketaan. Sen sijaan että Lili, mekaaninen tyttö, olisi lähtenyt suorittamaan toista tehtäväänsä heti ensimmäisestä selvittyään, hän hengaa kotosalla ja käy mättämässä monstereita turpaan kun pyydetään. Seuraava, tosin viekkaudella ja vääryydellä työlistalle saatettu, keikka olisi tuhota sielunsyöjä, joka nimestään huolimatta sattuu olemaan elintärkeä osa Lopunperän sielujen kiertokulkua. Sarjan pahikset, Kirotut, kyllästyvät lopulta odottamaan ja nostavat panoksia. Pian Lilillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kohdata sielunsyöjä.
Tarina etenee selkeinä kohtauksina, mikä epäilemättä johtuu sarjan pätkäjulkaisemisesta lehdessä. Pienet episodit ovat itsessään viihdyttäviä, mutta eivät liity aina saumattomasti toisiinsa, ja välillä tielle osuu looginen railo. Esimerkiksi, periaatteelinen keino selvitä sielujensyöjästä selviää yhdessä paikassa, ja heti perään onkin tiedossa huhu siitä, mistä löytyy käytännön sovellus. Mistä huhu tuli? Sitä ei kerrota. Jos huhu oli tiedossa jo valmiiksi, koko välietappi keinon selvittämiseksi oli turha, koska huhu jo sisälsi keinon tuntemuksen. Tätä en kuitenkaan pitänyt suurena virheenä, olihan Marvelin sarjakuvat joskus aikoinaan täynnä no prize -selityksiä tarinoissa esiintyneille epäloogisuuksille. Niitä kehittelin Lopunperään jo lennossa.
 |
Piirrosjälki on ilmeikästä, etenkin erilaisten otusten kohdalla, mutta Lilin rakentajista Basil pitää naamansa varsin näkkärillä eikä juuri reagoi kasvoillaan. Värit ovat selkeitä ja eurooppalaisen piirrostyylin kanssa tuovat olennaiset yksityiskohdat hyvin esiin.
Kovin monia tasoja ei kuljeteta rinnakkain, mutta yllätyksiä mahtuu silti matkaan. Ensimmäisessä kirjassa oli varsin selvää, että seuraavat kolme tarinaa kertovat Lilin tehtäväksi annetuista urotöistä. Noilta raiteilta uhattiin lähteä jo toisen kirjan lopussa ja nyt mennään jo kokonaan uuteen suuntaan. Tästä propsit.
Kovin monimutkaisia kiemuroita ei ole luvassa, mutta koululaisille suunnattuna sarja toimii kohderyhmälle erinomaisesti. Tätä on testattu ns. kenttäolosuhteissa ja neljännen albumin perään on jo ehditty kysellä.
Lopunperä 3: Sielujensyöjä saapuu
Miha Rinne
Lehmäoja, 2013
ISBN: 978-952-67409-2-8
Hinta: 16,50
Keskustele Lopunperästä Kvaakin foorumilla.