Shiro Amano: Kingdom Hearts Final Mix

Yksi kuluvan vuoden suurimmista yllätyksistä suomenkielisten mangauutuuksien osalta oli tieto Kingdom Hearts -sarjan alkamisesta. Nyt tuo samannimiseen pelisarjaan pohjautuva sarja on lehtipisteissä, ja samalla Disney-sarjakuvien julkaisu laajeni jälleen yhden uuden kustantajan haltuun.

Ensimmäinen Kingdom Hearts -pelisarjan peli julkaistiin Japanissa vuonna 2002, eli lähes parikymmentä vuotta sitten. Suomalaiset pääsivät PlayStation 2 -konsolille julkaistun pelin pariin vielä saman vuoden lopulla, ja ympäri maailmaa pelistä tuli valtavan suosittu. Disneyn ja silloisen Square Soft -yhtiön Final Fantasy -pelihahmoja tarinan kautta yhteen kieputellut videopeli innosti molempien brändien faneja, mutta sai kiitosta myös uudenlaisesta tavastaan yhdistää vuoropohjaisten konsoliroolipelien taistelujärjestelmää nopeatempoisempaan toimintaan.

Nyt suomeksi julkaistava Kingdom Hearts Final Mix -sarjakuva pohjautuu tuohon ensimmäiseen pelisarjan peliin. Lisänimen “Final Mix” mangasovitus on lainannut samaisen pelin Japanissa julkaistusta uudistetusta versiosta, ja Final Mixin mangaversio on sekin saanut uudistettua sisältöä, ainakin muutaman lisäsivun verran.

Tarina seuraa kotimaailmansa tuhosta selviytyneen nuoren Sora-pojan seikkailuja tämän etsiessä kadonneita ystäviään. Vaarallinen ja jännittävä matka tummanpuhuvien Sydämettömien seuratessa kintereillä vie Soran yhä uusiin maailmoihin, joista monet ovat lukijalle tuttuja Disneyn piirroselokuvista. Samalla Sora ystävystyy uusien henkilöiden kanssa tavaten niin Final Fantasy -pelien hahmoja kuin saaden jopa matkaseuraa Aku Ankasta ja Hessu Hoposta.

Ensimmäinen sarjan pokkari on 190-sivuinen ja koostuu yhteensä 20 luvusta, joten yhdelle luvulle ei mittaa jää kovinkaan paljoa. Nopeatempoinen tarina kärsii kiireen tunnusta, kun yhden luvun aikana koetetaan rakentaa jännittävä asetelma muutaman sivun mitassa. Toisaalta tarina pysyy näin helppolukuisena etenkin nuoremmille lukijoille, joille Kingdom Heartsia kannattaa erityisesti suositella.

Kaikkien kirjavinkkarien onkin syytä ottaa Kingdom Hearts Final Mix osaksi omaa valikoimaansa. Etenkin alemmilta luokilta löytyy paljon potentiaalisia lukijoita sarjalle, joka tarjoaa jännittävän, uuden seikkailun samalla tuntuen Disney-hahmojen myötä sopivan tutulta. Kynnys laajempaan sarjakuvien lukemiseen on nyt verrattoman matala!

Vaikka kiirehditty tarina laskee Kingdom Hearts Final Mixin arvoa, on julkaisu itsessään tyylikäs. Tavanomaista suomenkielistä mangapokkaria huomattavasti suurempi koko tuo kuvituksen hyvin esiin ja korostaa Shiro Amanon piirrosten tyylikkyyttä, vaikka ajoittain osa ruuduista ja sivuista jääkin melko tummiksi. Lisäksi vanhempi lukija viihtyy tarinan parissa etsiessään yhä lisää muista yhteyksistä tuttuja hahmoja – kuka sitten etsii Disneytä, kuka Final Fantasya ja kuka taas molempia. Tuttuihin hahmoihin perustuva fanipalvelu hyvillä piirroksilla pesee tässä sarjakuvassa liian nopeasti juostun tarinan täysin.

Keskustele Kingdom Hearts -sarjakuvista Kvaakissa.

  • Kingdom Hearts Final Mix (キングダムハーツ Final Mix)
  • Shiro Amano & Tetsuya Nomura
  • Sangatsu Manga, 2021
  • Alkuperäinen julkaisu 10/2003 – 1/2005
  • Pehmeäkantinen pokkari, 190 sivua
  • ISBN: 978-952-16-2248-9
  • Painanut ScandBook UAB , Liettua
  • Japanista suomentanut Antti Valkama
  • Luettu 1/3 osaa

Kuvat © Disney Enterprises, Inc. Developed by SQUARE ENIX

Suomenkielinen laitos © Antti Valkama ja Sangatsu Manga 2021