Sarjakuva-aiheisia kirjoja ilmestyy suomeksi hyvin satunnaisesti. Hyvä jos harvakseltaan tiputellen pari kirjaa vuodessa. Laskekaapa vaikka mielessänne, montako tuli viime vuonna. Useimmiten kirjat ovat olleet yleisesityksiä, artikkelikokoelmia tai molempia, kuten tämä nyt ilmestynyt Heikki Jokisen Sata sarjakuvaa. Kirja esittelee 100 keskeisintä suomeksi saatavilla olevaa sarjakuvaa lyhyin artikkelein.
 |
Heikki Jokinen: Sata sarjakuvaa
Tammi 2004
ISBN 951-26-5101-7
Heikki Jokinen on koonnut esiteltäväksi 100 huomattavaa sarjakuvaa tai sarjakuvateosta, mutta kuitenkin niin että kaikkia esiteltyjä on helposti saatavilla. Valikoima rajautuu näin 1990-luvulla tai tämän vuosituhannen puolella julkaistuihin sarjakuviin. Tälläkin rajauksella on saatu ajallisesti laaja valikoima sarjakuvia esitellyksi. Kirjan välistä löytyy sarjakuvia 1900-luvun alkuvuosilta aivan tuoreisiin tapauksiin, kuten vaikkapa vastikään Grafian Kultahuipulla palkitun Ville Tietäväisen Linnut ja Meret, joka ilmestyi viime vuonna. Samaten mitään lajityyppiä ei ole unohdettu vaan sen suhteen ollaan suhteellisen demokraattisia.
Heti alkuun kirjasta tulee mieleen kymmenkunta vuotta sitten ilmestyneet melkoisen samanoloiset kirjaset, Kirjastopalvelun 1993 julkaisema Sarjasto (Koskivaara – Kotanen – Lehtinen) ja Sauli Pesosen kirjoittama suppea Alkupalat. Molemmat esittelivät kirjavan joukon erilaisia sarjakuvia jonkinlaisen kirjavinkkauksen tyyliin. Jokisen teos on kuitenkin paljon harkitumpi ja eheämpi kokonaisuus, perusteellisemmin kirjoitettuna myös miellyttävämpi lukea.
Jokinen on pitkän linjan sarjakuva-asiantuntija, yhteiskuntatieteiden maisteri ja vapaa toimittaja, jonka artikkeleita on julkaistu yli sadassa lehdessä. Jokinen on toiminut mm. Suomen arvostelijoiden liiton puheenjohtajana, Valtion muotoilutoimikunnan sarjakuva-jäsenenä, sekä Helsingin Sanomien sarjakuvakriitikkona vuodesta 1985. Useat kirjan teksteistä on muokattu Jokisen aiemmista lehtijutuista ja arvosteluista.
Sarjakuva syntyi kaukana eliittitaiteesta, nopeasti katoaville sanomalehtien sivuille ja ilmeni myöhemmin sarjakuvalehtien tapaisina kulutushyödykkeinä. Vasta myöhemmin, paljon myöhemmin kuin ikätoverinsa elokuva, sarjakuva kohosi ylemmäs ja haarautui pelkästä kioskiviihteestä moniin eri suuntiin. Sarjakuva voi nykyisellään olla viihdettä tai eliittitaidetta ja mitä tahansa siltä väliltä. Jokisen kirja esittelee hyvän läpileikkauksen tästä kaikesta.
Aku Ankasta Mausiin, Pikosta ja Fantasiosta Alack Sinneriin, Winsor McCaysta Kati Kovacsiin ja niin edelleen, haarukka on iso ja kaikki oleellinen tuntuu olevan mukana, mutta silti tällaisia kokoelmia lukiessa jää miettimään josko jotain on jäänyt pois. Lähinnä käyttäjäystävällisenä rajauksena toimii että kaikkia esiteltyjä on ainakin suurin piirtein kohtalaisen helposti saatavilla. Kaikki merkittävät eivät siten ole mukana, mutta näin kirja antaa aika etevän kuvan viimeisen vuosikymmenen aikana Suomessa julkaistuista sarjakuvista. Hiukan ihmetystä herätti lasten sarjakuvan vähyydestä puhuminen, joka on kyllä nykyisellään totta, mutta juuri kyseisellä alueella erityisesti kunnostautuneen Wallun sarjakuvat on silti tylysti unohdettu.
Toinen paljon harmillisempi rajaus on yksinkertaisesti tilanpuute. Kun runsaaseen kahteensataan sivuun on täytynyt saada sadan sarjakuvan esittelyt, ei kovin perusteellisiin analyyseihin ole päästy. Joissakin tapauksissa on onnistuttu mahduttamaan lyhyeenkin tekstiin hyviä oivalluksia, mutta usein jää vaivaamaan janoinen olo. Enemmänkin olisi voitu sanoa. Mihinkään lähilukuun ei ole ollut mahdollisuuksia, mutta parhaimmillaan kirja antaa kipinän tutustua itse tarkemmin johonkin teokseen. Sarjakuvaa vähän tai ei ollenkaan tuntevalle kirja on varmastikin runsauden sarvi. Sarjakuvaa paremmin tunteville kaikista artikkeleista ei ole paljon iloa, mutta varmasti joukossa on monta jotka avaavat uusia näkökulmia vanhoihinkin tuttavuuksiin.
Kirjan on julkaissut Tammen oppimateriaali-osasto, ilmeisesti sitä ei kelpuutettu “tavallisten” tietokirjojen joukkoon. Sitä markkinoidaan kyllä melko näyttävästi kirjana joka on “monikäyttöinen perusteos myös kouluihin ja kirjastoihin”. Kirjaan liittyy erillinen opetusaineisto, jonka voi ladata Tammen kotisivujen kautta kirjan omalta esittelysivuilta
Yleis- ja perusteoksia sarjakuvasta on suomen kielellä saatu jo varsin mukavasti. Jospa olisimme jo pian siinä tilanteessa että voisimme saada myös spesifisempiäkin sarjakuva-alan tietokirjoja. Monografioita, haastattelukirjoja, biografioita. Kuten muittenkin taiteenalojen kohdalla. Lainaan Jokista: ” Sarjakuva on legitiimi taiteen laji ja sellaisena sitä on käsiteltävä. Ei selityksiä, ei armoa!”*
Lisää:
Heikki Jokisen haastattelu Journalistiliiton lehdessä
Keskustelua kirjasta Kvaakissa
* Heikki Jokisen kiitoskirje Lempi-palkinnon johdosta Kemin sarjakuvapäivillä.