Sata sarvipäätä! Villissä lännessa riehuu mitä pirullisin ja muutenkin aivan pirun näköinen Valkoinen noita, jolla on kätyreinään joukko häijyjä puhallusputkilla varustettuja intiaaneja. Apurit kantavat kaulassaan salaperäistä M-amulettia. Tällä kertaa Tex Willer joutuu pimeyden voimia vastaan ja vaarassa ovat myös hänen lähimmät ystävänsä. Hornan kekäleet!
 |
Tex Willer vs. Mefisto
Luurankoylänkö (Tex-kronikka 20b, alk. La mesa degli scheletri)
G.L.Bonelli, (kirjoittaja), Galep (kuvittaja), Renne Nikupaavola (kääntäjä)
Egmont Kustannus Oy Ab 2008
Julkaistu aiemmin Tex Willer –numeroissa 4-6 /1974
Sidottu, 256 sivua, kovat kannet, mustavalkoinen
Koko 160 x 210 mm; ovh. 19,90 €
ISBN 978-952-469-920-4
Liuskoista sarjakirjoiksi
 |
|
– Missä on pääni? Mefisto utelee.
|
Suomessa alkoi ilmestyä italialaista alkuperää olevia ns. liuskalehtiä 1950-luvun alkupuolella. Monet niistä ilmestyivät vain vuoden pari, mutta Tex, Viidakko (Akim) ja Villi Länsi (Kapteeni Miki) jatkoivat hyvinkin pitkään. Mutta ainoastaan yksi näistä sankareista seikkailee yhä: Tex Willer. Toki Akim ja Kapteeni Miki ovat hekin aina välillä yrittäneet palata tänne Pohjan perille, mutta heistä aika on jo armotta ajanut ohi.
Texissä on jotain ajatonta ja silti ajan mukana uudistuvaa, mikä on säilyttänyt hänet sarjakuvahyllyillä vuodesta toiseen. Uskoisin silti, siis jos moinen lukijakysely tehtäisiin, että Willer-lukijoiden keski-ikä olisi kohtuullisen korkea.
Muistan pikkupoikana löytäneeni tällaisia liuskalehtiä komeroista ja vinteiltä, sen verran yleisiä ne olivat. Isä kertoi, että tapana oli vaihdella niitä kavereiden kanssa. Naapuruston pojat tilasivat kaikki eri lehdet, jolloin luettavaa riitti. Jotkut toki keräsivät vuosikerrat täyteen.
Liuskalehtien ilmestyminen päättyi Suomessa 1960-luvun puolivälissä. Tex teki paluun 1971, tällä kertaa tuhdimpana sarjakirjana. Sisältö näissä kirjoissa oli silti vielä liuskalehdistä siirrettyä, kuten Luurankoylänkökin (ensijulkaisu italialaisissa liuskalehdissä 1958-1959, alkuperäisteokset La gola della morte #39 ja Il ponte tragico #40) . Nyt nämä vanhat liuska-Texit ja alkuvuosien sarjakirjat ovat suosituin (ja kallein) sarjakuvien keräilykohde Aku Ankan ohella.
Tex Willerin kronikat
 |
|
Kit Willer ampuu ja intiaani kaatuu.
|
Keräilyvimman takia Tex Willer Kronikat -sarjassa on alettu julkaista Tex Willereitä näköispainoksina uudelleen alusta (tuplanumeroina). Tosin joitakin aikoinaan puuttuneita ruutuja tai sivuja on lisätty. Näköispainokset ovat olleet alkuperäisaineiston mukaista, siis jäljeltään hiukan suttuisia ja tuhruisia.
Luurankoylänkö-seikkailun kohdalla kronikkasarjassa on tehty poikkeus. Seikkailu on kokonaisuudessaan toimitettu ja käännetty uudelleen. Painojälki on kirkasta kuin nuoren navajo-neitosen tummat silmät. Poppamies Renne Nikupaavolan käännös kunnioittaa perinteitä mutta on silti tuore ja tämän päivän tekstiä. Puhekuplien tekstejä on välillä skaalattu isommiksi, jotta ne täyttäisivät koko kuplan. Siitä syntyy tahaton vaikutelma huutamisesta.
Kovat kannet ja hyvä paperi ovat merkki siitä, että kyseessä on suorastaan juhlapainos yhdestä suosituimmista Tex-seikkailuista.
Kammoittava ilmassa leijuva pää
 |
|
Mefiston pää leijailee ja puhuu.
|
Luurankoylänkö on kohtuullisesti piirrettyä ja suoraviivaisesti etenevää seikkailua, jossa ollaan melkein koko ajan siirtymässä paikasta toiseen. Jokaiseen episodiin (liuskaan) on sisällytetty yksi iso toimintakohtaus. Tarinassa käytetään yksinkertaisia, kohtauksia eteenpäin kuljettavia kikkoja, joista hauskimpia ja hassuimpia ovat pääkonna Mefiston ilmestykset erämaassa. Kammoittava puhuva pää leijuu ilmassa! Kauhuefektit ovat lapsellisen groteskeja.
Intiaanien kuolleisuus lähentelee lopulta kansanmurhan mittasuhteita, ja Mefiston kätyreinä toimivat hualpait joutuvatkin käytännössä etnisen puhdistuksen kohteeksi. Tuon tuosta jonkun päähenkilöistäkin luullaan kuolleen vaan ei tämä sitten olekaan kuollut. Mutta…
Mutta kaikista edellä luetelluista nykylukijan silmin nähtävistä puutteista huolimatta Luurankoylängössä on jotain äärimmäisen tenhoavaa. Siinä on sellaista puhdaveristä seikkailun huumaa ja toiminnallista toverihenkeä, joka yhdistettynä nostalgian nälkään kerta kaikkiaan vain toimii. Tex Willer oli siinäkin mielessä edelläkävijä, että se ennakoi kauhuwesternin lajityyppiä. Italiassa ilmestyy Texin kustantajalta villiä länttä ja yliluonnollisia elementtejä yhdistävä Magico Vento, jota olisi sitäkin mielenkiintoista lukea suomen kielellä.
Reipasta seikkailuhenkeä
 |
|
Kit Carson näyttää kummipojalleen Tarzanin mallia.
|
Filmiruutumaisesti etenevän sarjakuvan ahmii kuin poikavuosien seikkailukirjan silloin joskus ennen. Jokainen kuva on selkeä ja helposti hahmotettava. Hahmot ilmehtivät ja elehtivät liioitellusti kuin mykkäelokuvissa. Huumori on hurttia. Kun Tex eräässä kohtauksessa on harmistunut, hän tuhahtaa että “sata sarvipäätä”. Seuraavalla aukeamalla tilanne on entisestään pahentunut, ja sankariamme sapettaakin nyt kymmenen kertaa enemmän niin että voimasanat ovat “tuhat sarvipäätä”.
Luurankoylänköä ei voi muuta kuin rehdisti suositella kaikille seikkailusarjakuvan ystäville. Vastustamatonta viihdettä. Kirja sisältää myös kaksi artikkelia: “Mefisto” (Janne Viitala) ja “Giovanni Luigi Bonelli, villin lännen kynämies Milanosta” (Wade Koivurinne ja Janne Viitala). Molemmat tekstit ovat mannaa tiedonjanoisille Texin harrastajille. Kirjan toimittanut Asko Alanen tekee työtään rakkaudesta sarjakuvaan.
Ja jatkoa kovakantisille Tex-kronikoille on tulossa. Seuraavassa erikoisnumerossa on teit’ isäin lähtenyt kulkemaan Yama tarinassa “Mefiston poika”. Henkilökohtaisesti kaikkien aikojen järisyttävin Tex-lukukokemukseni on “Kuolema tulee taivaalta” (1-2/1975). Meteoriittikraaterista lähtee liikkeelle piikkipalloja, jotka ampuvat uhreihinsa pieniä myrkkypiikkejä. Pian piikistä versoaa kasvi, joka imee uhrinsa kuivaksi muumioksi: Lovecraft-tyylin kosmista kauhua villissä lännessä! Sen kun vielä saisi lukea hyvältä paperilta ja kovista kansista…
Kaveria ei jätetä!
Keskustele Kvaakissa Tex Willer Kronikoista.
Ks. myös Tex-arvostelut Suuri junaryöstö, Vaarojen saartamana, Kuuma iltapäivä ja Oklaholma.
Kuvat Copyright © Bonelli/SAF