Lehtihyllyt täyttyivät yhä lännensarjoilla ja monipuolistuneella mangalla. Kotimaisen sarjakuvan vuotta lämmittivät Sarjakuva-Finlandia sekä aktiiviset pienkustantajat. Vuoden loppuun ajoittui kuitenkin ikäviä lakkauttamisuutisia.
Käännössarjakuvan vuosi
Lännenmiesten vuosi oli ruudinkatkun käryinen. Tex Willer -tarinoita julkaistaan peräti neljässä eri formaatissa, ja myös Blueberry ja Ken Parker jatkoivat kulkuaan. Erityisiin ilonaiheisiin kuului kuitenkin Comanchen paluu.
Kustannuskentän uusin tulokas, Apollo kustannus, kaivoi Comanchen lisäksi myös Alixin esiin. Tuoreempaa eurooppalaistuotantoa edusti Valkoinen tiikeri.
Käännössarjakuvan helmiin kuuluu Arktisen Banaanin Blacksad. Manu Larcenetin Pieniä voittoja -sarja ja Guy Delislen Merkintöjä Burmasta ovat puolestaan WSOY:n laadukkainta käännössarjakuvaa. Jälkimmäinen toi tekijälleen Kemin sarjakuvakeskuksen myöntämän Lempi-palkinnon.
Laatu ei puolestaan ollut valitettavasti enää sana, jolla yleisimmin kuvattiin WSOY:n Muumit: Sarjakuvaklassikot I -julkaisun epäonnistunutta painojälkeä.
Muiden suurten kustantajien julkaisuista ihmetystä herättivät lähinnä Incalin uusitut värit. Rohkeita valintoja tekivätkin vain pienet pelurit. Martin tom Dieckin Viaton matkustaja oli Daadan haastavin ja mielenkiintoisin opus. Huuda Huudan ja Kreegah Bundolon yhteistyö, Olivier Schrauwenin Poika kulta, oli puolestaan melkoinen vekkuli sarjakuvaksi.
Elokuvan myötä lehtihyllyille saapui Hellboy: Pimeyden kutsu, mutta supersankarivuosi kuului niin ikään elokuvan ansiosta Batmanille. Frank Millerin Yön ritari julkaistiin ansaitusti kovakantisena. Batman-julkaisuja ilmaantui lehtihyllyille Jätti-pokkarin lisäksi Batmanin poika ja Saarto.
Monipuolinen manga-vuosi
Manga-vastaisten jäärien kuviteltiin jo kuolleen vanhuuteen, mutta eikö vain tänäkin vuonna joku vapisten tullut valittamaan “väärästä lukusuunnasta”. Sitkeitä ovat pitkät manga-sarjatkin. Niistä vetonsa ovat säilyttäneet Salapoliisi Conan ja Fullmetal Alchemist. Lisäksi hyllyille saapui alkuvuonna monen innolla odottama ninjapoika Naruto.
Sangatsu Mangan tarjonta oli vuoden monipuolisin ja tasalaatuisin. Sen kohokohta oli monien viivästysten vuoksi loppuvuoteen siirtynyt Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä. Punaisen Jättiläisen ratkiriemastuttava Yotsuba& sen sijaan nauratti pitkin vuotta.
Egmontin julkaisut painottuivat kauhuun. Moderni kauhutrilleri Death Note on perusideansa osalta niistä vetävin. Loppuvuonna hyllyille ilmestyi myös kevytkauhua Hirviöprinsessa Himen ja toimintakauhua Hellsing-sarjan myötä.
Kaivatut samurait toi Suomen kustannuskentälle yllättäen laajentanut Ivrea Vagabond-sarjallaan. Loppuvuotta kohden Ivrean tarjonta laajeni usean sarjan voimin.
Kotimaisten tekijöiden julkaisuja olivat puolestaan Sangatsu Mangan Vartijat ja Otavan Oblivion High.
Kotimaan sarjakuvavuosi
Ensimmäisen Sarjakuva-Finlandian pokkasi ansaitusti Milla Paloniemi Kiroilevan Siilinsä kanssa huhtikuussa. Jälkiaallokossa Marko Turusen tuotanto, pokkarikooste Supernormal ja myöhemmin Ufoja Lahdessa jäivät sivuosaan miehen kommenttien kerätessä huomion. Ennestään Puupäähatulla palkitun tekijän töiden arvoa ei keskustelu silti vähentänyt.
Vuosi päättyi alavireisesti, kun Daada ilmoitti joulukuussa kustannustoiminnan lopettamisesta; enää vain Ufoja Lahdessa julkaistaan vuoden 2009 aikana loppuun. Daadan toiminta kuitenkin jatkuu muussa muodossa. Samoin jatkavat myös Happy Horse Comics ry:n taustavoimat, vaikka yhdistys päätettiin joulukuussa lakkauttaa, ja julkaisutoiminta Kundipimu-lehteä lukuun ottamatta ajaa alas.
Kotimaan ykkösnimistä Asema Kustannuksen Mika Lietzén hioi kerrontaansa ja teki sarjakuvastaan näytelmäkäsikirjoituksen Elegiassa. Ville Rannan Kajaani puolestaan kaatoi fiktion keinoin yhden kotimaan ikoneista.
Petteri Tikkasen, ja Liken julkaisemissa, Kanerva-tarinoissa on inhimillistä lämpöä. Loppuvuonna sitä tarjosi Kanerva ja kirottu lokki. Vapaalle Tikkanen vaihtoi Daadan riveissä Black Peider -hullutteluilla, joissa niissäkin on omaa hehkuaan.
Vanhoista suosikeista Viivi ja Wagner sai toukokuussa oman lehtensä. Pertti Jarlan Fingerpori on puolestaan kotimaisen strippisarjan kovinta kärkeä myös kovakantisena kokoelmana.
Jos naurettavia ovat Fingerporin arvostelijatkin, Matti Hagelberg suorastaan rusautti – ainakin Kvaakissa – monelta huonot housuun Kovan läntensä lauetessa fanipoikien käsiin.
Pien- ja omakustannekentässä MKKEntertainment jyräsi linjaansa asenteella, jolla tekijät nousevat vielä korkealle. Vuoden huipputapaus oli Aapo Kukon U-255: Sukellus pohjoisessa I. Lisäksi Suomen puolustajien liittoumassa ja Kanessa on tervettä tekemisen meininkiä. Suuren maailman elkeet ovat hallussa myös Absinth 1: Karma Surfers – Tie vapauteen -julkaisun tekijöillä – suunnitelmissa hekin kurkottavat pilviin saakka.
Vuoden aikana erillisen maininnan ansaitsevat myös Toni Tirrin Tirri, Tiitu Takalon Jää Suurelta Kurpitsalta ja Aapo Rapin Meti Arktiselta Banaanilta. Toki maininta kuuluisi monelle muullekin tässä sivuutetulle tekijälle ja julkaisijalle.
Kaupallisella puolella Risto Isomäen kirjasta tehty sarjakuvasovitus, Otavan Sarasvatin hiekkaa, kuuluu vuoden tärkeimpiin kotimaisiin sarjakuvajulkaisuihin. Myös Minerva Kustannuksen Anni Isotalon tutkimuksia eteni Bosporin helmessä kolmanteen osaansa.
Yhteenveto
Perinteisen sarjakuvapalkinnon, Puupäähatun, lisäksi ensi kertaa jaettiin Sarjakuva-Finlandia. Säpinää uusi palkinto aiheuttanee sarjakuvaväen keskuudessa tulevina vuosinakin.
Lehtihyllyjen tarjonta näyttää monipuolistuneen mangan vuoksi entistä paremmalta. Nuiva suhtautuminen kioskimangaan tuleekin huuhtoa viimeistään vuoden 2008 myötä menneeseen.
Käännössarjakuvaa, mutta aivan erityisesti kotimaista tuotantoa, piristivät pien- ja omakustannekentän aktiiviset ja rohkeat toimijat. Työ ei silti palkinnut tekijöitään taloudellisella menestyksellä: Daadan kustannustoiminnan lopettaminen oli vuoden murheellisin sarjakuvauutinen.
Taloudellisen taantuman kerrotaan nostavan henkisten arvojen tärkeyttä ja siten merkitsevän kirjakaupoille hyviä aikoja. Toivottavasti tämä koskee jatkossa myös sarjakuvia!
Keskustele sarjakuvavuodesta 2008 Kvaakissa.