Sarasvatin hiekkaa

Risto Isomäen tiedettä ja kulttuurihistoriaa yhdistävä Sarasvatin hiekkaa (2005) on ansioiltaan ylittämätön ekotrilleri. Sen lähin vastine, Frank Schätsingin Pedot (Der Schwarm, 2004, suom. 2007), käsittelee yhtä lailla muodikkaasti ilmastonmuutosta, mutta tukeutuu henkilöhahmoihin ja scifi-juoneen. Isomäen kirjan vaikuttavuus perustuu lähes yksin ympäristöteeman ansiokkaaseen ja monipuoliseen käsittelyyn.

Isomäen kirjassa vesi symboloi aikaa; unohdusta. Sarasvatin hiekkaa on kuitenkin virrannut menestykseen. Kirja on ehditty kääntää englanniksi ja saksaksi. Sarjakuva puolestaan julkaistiin yksin tein myös englanninkielisenä versiona, The Sands of Sarasvati.

Isomäeltä on viimeksi ilmestynyt tietokirja 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen. Se sisältää nimensä mukaisesti ehdotuksia siitä, mitä vielä voitaisiin tehdä ennen kuin on liian myöhäistä.

Muista maailmanlopun ennustajista Isomäen erottaa juuri tämä optimismi ihmisen mahdollisuuksiin. Vaikka tuho ehkä tuleekin, aina kannattaa yrittää. Tämä asenne tulee korostetusti esiin myös Sarasvatin hiekkaa -sarjakuvasovituksessa.

Luonteva sarjakuvasovitus

Petri Tolppanen on sovittanut Isomäen älykkään ja teemoiltaan rikkaan tarinan ansiokkaasti sarjakuvaksi. Tolppanen on muovannut sovituksensa suostuttelemalla, ei väkisin pakottamalla. Ydinteemat ja merkittävimmät tapahtumat ovat hänen ahjossaan säilyneet, vivahteita ja mutkia on puolestaan taottu pois. Lopputuloksena on uusiotulkinta alkuperäisteoksesta.

Isomäen kirjassakin henkilöhahmot jäivät venäläistä Sergei Savelnikovia lukuun ottamatta etäisiksi. Sama tunne on esillä myös sarjakuvassa. Vastapainoksi Tammen julkaisuun on tehty juuri oikeita lisäyksiä siten, että Aamulehden jatkosarjana ilmestynyt tarina on hioutunut entistä paremmaksi.

Tarina kerrotaan silti ihmisten kokemuksien ja ajatuksien kautta. Sarjakuvasta on jätetty kokonaan pois tekstilaatikot ja luotettu sarjakuvan keinoihin kertoa tarina. Ihmisen osa on alistua luonnon edessä silloin kun jää murtuu tai tsunami iskee. Ei luonto välitä. Tämä tulee hyvin esille varsinkin albumin lopun tapahtumissa. Silloin tiivis kerronnan tahti pysähtyy jylhiin kuviin (ss. 60 ja 64), joissa ihminen on muurahaisen kokoinen.

Teemat kiteytyvät tapahtumiksi, jotka virtaavat kohden loppuasetelmaa kuin mannerjää. Tätä liikettä on vaikea hahmottaa, ellei lukija tunne alkuperäisteosta. Uskollisuus Isomäen tarinalle on siis johtanut siihen, että kaikkea on yksinkertaisesti liikaa. Asiayhteyksien ymmärtäminen on tällöin lukijan älykkyyden varassa. Sovitustyön sisällölliset puutteet tasapainottaa kuitenkin kerronnan onnistuminen.

Sarasvatin hiekkaa -sivuston ekstroista löytyvät Riston Isomäen kirjoittamat seikkaperäiset tietoiskut, jotka ilmestyivät Aamulehdessä sarjakuvan alareunassa. Ne laajentavat ja tarkentavat sarjakuvan välittämiä tapahtumia tieteellisten teorioiden kannalta, sieltä löytyvät niin Heinrich event kuin Elsbett-sprinkelerit. Ei Sarasvatin hiekkaa sävyltään ja tyyliltään mikään opetussarjakuvaa ole, mutta hyvin opettavainen se on.

Isomäki kiinnostui ilmastonmuutoksesta jo vuonna 1980 Science-lehden erään artikkelin johdosta, mikä käsitteli ilmaston lämpenemistä. Tämän jälkeen hän on itse herkeämättä ajanut tätä teoriasta faktaksi muuttunutta asiaa yleiseen tietouteen. Se on varmasti tuntunut joskus tuulimyllyjä vastaan taistelulta. Lieneekö niitä peruja, mutta näyttää siltä että tuulimyllyillä on Sarasvatin hiekoissa monellakin tapaa tärkeä osa ilmastonmuutosta vastaan taisteltaessa. Albuminkin kannessa tuulimyllyt pyörivät jään päällä, jäätä paksuntamassa.

Luontevuudessaan Tolppasen sovitus on lähes vertaansa vailla. Kirjana tuttu tarina kerrotaan täysin sarjakuvan keinoin, sarjakuvan asettamin ehdoin. Lukija toivoisi enemmän vain sivuja. Ristiriitaisesti, kuten aiemmin todettiin, sarjakuvasovitus vaatii nykymittaisenakin keskittymiskykyä ja maltillista lukutahtia. Osaltaan tämä johtuu alkuperäistarinan rakenteesta. Siihenkin liittyy koukku. Rakenteellisesti Isomäen kirja nimittäin noudattaa ilmastonmuutoksen kehitystahtia: tarina ei alussa näytä suuntaavan minnekään, mutta kun liike lopulta havaitaan, on liian myöhäistä toimia.

Tolppanen kertoo Kvaakille antamassaan haastattelussa Hiekkaan kirjoitettu siitä, kuinka albumi syntyi. Tolppanen halusi, että sarjakuva olisi hyvinkin uskollinen alkuperäisteoksen hengelle.

Luonnonmukainen kuvitus

Jussi Kaakisen kuvituksen juuret ovat saaneet ravinteensa eurooppalaisesta sarjakuvaperinteestä. Onnistuneen värityksen ansiosta luonnonmukainen, elävä viiva kukoistaa. Syvyysvaikutelma toimii ja ruudut ovat kuvakerronnan ansiosta elossa.

Maisemat jäätiköineen ja laivoineen ovat kauniita ja liike välittyy haastavissakin kohtauksissa erinomaisesti. Oli kyse sitten tuulenvireestä tai lumimyrskystä, ruumiinkielestä tai valtamerialuksen liikkeestä, Kaakisen kyvykkyys kuvata liikettä mittaluokasta riippumatta tekee vaikutuksen.

Väritys on jo itsessäänkin omiaan luomaan suuren luokan tieteiselokuvan henkeä. Varsinkin sukelluskohtauksissa ruudut hehkuvat spielbergmaista valoa sinisen ja vihreän sävyissä. Erityistä huomiota on myös pantu innovatiivisiin lähitulevaisuuden yksityiskohtiin, varsinkin tietokoneiden käyttöliittymiin ja teknisiin laitteisiin.

Yhteenveto

Sarasvatin hiekkaa on toiminnallista suomalaista eko-tieteissarjakuvaa, siis ainutlaatuista herkkua. Se on ulkoasultaan ja sisällöltään niin kovaa luokkaa, että sille on vaikea löytää haastajaa muualta maailmasta.

Teos on myös sisällöltään hyvin tärkeä sarjakuva-albumi, joka helposti lähestyttävässä muodossa kertoo siitä mikä maailmaa ehkä odottaa jo muutaman kymmenen vuoden sisällä.

Tolppasen ja Kaakisen sarjakuvasovitus on lukijaa kohtaan haastava ja älyllisesti palkitseva. Täysin itsenäisenä teoksena temaattinen puoli jää askarruttamaan mieltä. Siten Isomäen alkuperäisteokseen tutustuminen on suositeltavaa – ennen tai jälkeen sarjakuvaa – kokemuksen syventämiseksi.

Tarina: Petri Tolppanen, Risto Isomäen kirjan pohjalta
Taide: Jussi Kaakinen

Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2008
Ulkoasu: väri, 210 x 297 mm, 72 s. Nid.

Keskustele Sarasvatin hiekkaa -sarjakuvasta Kvaakissa.

Petri Tolppasen haastattelu.
Sarasvatin hiekkaa -kotisivut.

Sarasvatin hiekkaa sarjakuvana – kutsu tulevaisuuteen (Tammi)