Viime vuosina sarjakuvatarjonta on kasvanut Suomessa kiitettävästi. Siitä huolimatta se on ihan toista luokkaa Alankomaissa. Tietysti asiaan vaikuttaa se, että Alankomaissa asuu 16 miljoonaa ihmistä ja naapurina on Belgia, tuo eurooppalaisen sarjakuvan kehto, jossa ranskan lisäksi puhutaan hollantia. Sarjakuvaliikkeistä löytyy sen vuoksi suuret määrät ranskalaista, belgialaista ja amerikkalaista sarjakuvaa hollanniksi. Valikoima tuo veden kielelle, mutta lompakko kiittää, jos hollanti ei taivu riittävän hyvin.
Lyhyt historia
Alankomaissa sarjakuvien julkaisu alkoi 1930-luvulla. Sarjakuvat nousivat ihmisten suosioon eri uskontokuntien julkaisemista sanomalehdistä, joita oli siihen aikaan paljon. Jokaisessa lehdessä julkaistiin joka päivä yksittäinen kuva, jonka ohessa oli tekstiä. Ihmiset alkoivat kerätä näitä kuvia leikekirjoihin, joista kuultuaan kustantajat keksivät aloittaa varsinaisten sarjakuvalehtien julkaisun. Hollanninkielisellä alueella on myös oma vastineensa Sarjainfolle, Stripschrift. Sitä on julkaistu vuodesta 1967 lähtien, joten se on maailman vanhin jatkuvasti ilmestynyt sarjakuva-aikakausilehti!
Tekijöitä moneen lähtöön
 |
Hollantilaisia sarjakuvia löytyy yllättävän paljon Belgian ylitsepursuvasta tarjonnasta huolimatta. Varmastikin kuuluisin on vuonna 1938 keksitty lastensarjakuva, Tom Poes, jossa seikkailee Tom kissa ja sen kaverit. Muutama vuosi sarjan ilmestymisen jälkeen Tom Poes kuitenkin jäi värikkään karhuhahmon, Oliver B. Bommelin, varjoon ja Oliver nousi päähahmoksi. Sarja päättyi vuonna 1986, 177 tarinan jälkeen. Sarjan tekijää, Maarten Toonderia (1912-2005), pidetään yleisesti Hollannin suurimpana ja vaikutusvaltaisimpana sarjakuvantekijänä. Hän saavutti niin suuren suosion, että pystyi perustamaan oman studion. Studiossa työskennelleistä taiteilijoista moni nousi suureen suosioon, kuten Hans G. Kresse (Erik de Noorman) ja Jan Kruis (Jan, Jans en de kinderen). Sarjakuvien lisäksi Toonder teki animaatioita mm. Tom Poesin ja Bommelin seikkailuista. Huhujen mukaan Jim Davis tapasi Maarten Toonderin, ja päätti sen jälkeen tehdä kissasta omankin sarjakuvansa päähenkilön.
 |
Martin Lodewijk (1939) sen sijaan loi Alankomaihin sijoittuvan humoristisen agenttiseikkailun Agent 327, jossa hahmojen ulkoinen olemus kunnioittaa belgialaisen pottunokkasarjakuvan perinteitä. Sarjan päähenkilö on James Bondin suora perillinen ja hän aloitti uransa viikottaisessa Pep-lehdessä. Tarinoissa moni tekohetkellä ajankohtainen asia on saanut satiirisen käsittelyn. Vuosien 1966 ja 2005 välisenä aikana sarjaa ennätti ilmestyä 19 albumin verran. Suomessa kyseisen Agentin seikkailuja nähtiin 80-luvun lopulla kolmen albumin verran Parhaat sarjat -kirjoissa.
 |
Pep-lehdestä lähtöisin on myös Henk Kuijpersin Franka, joka alkoi vuonna 1978. Franka kertoo nuoresta punapäisestä etsivästä, joka ratkoo mysteerejä ympäri maailmaa. Tähän mennessä Franka-albumeita on ilmestynyt 22 kappaletta eli melkein yksi per vuosi. Kuijpers on tullut kuuluisaksi tarkkuudestaan. Hänen tarinansa ovat johdonmukaisia pienimpiä yksityiskohtia myöten. Sarja nauttii Alankomaissa suurta suosiota, mutta itse en lämmennyt sille ollenkaan. Suomessa 2000-luvulla julkaistu Rubiini-sarja (Mythic-de Lara-Walthery) muistuttaa ainakin pintapuolisesti yllättävän paljon Frankaa.
 |
Hans G. Kresseä (1921-1992) pidetään yhtenä Hollannin parhaimmista realistisista piirtäjistä. Hän aloitti uransa Toonderin studiolla ja toisen maailman sodan jälkeen hän aloitti kuuluisimman sarjansa: Erik de Noorman. Erikin ja hänen poikansa seikkailut jatkuivat vuoteen 1965 saakka. Kresse teki myös paljon muita sarjakuvia ja kirjakuvituksia. Suomessa hänen töistään tunnetaan parhaiten Punanahka-sarja, joka kertoi realistisesti apassiheimon elämästä. Tarina alkoi siitä, kun heimo kohtasi ensimmäiset valkoihoiset ja päättyi heimon tuhoutumiseen. Sarjan yhdeksästä osasta julkaistiin suomeksi 70-luvulla kuusi ensimmäistä.
Jan Kruis (1933) aloitti menestyssarjansa Jan, Jans en de kinderen vuonna 1970. Sarjaa julkaistiin Libelle-naistenlehdessä ja sarja nousi Alankomaiden tunnetuimmaksi perhesarjakuvaksi. Jan Kruis jäi eläkkeelle vuonna 1999, mutta hänen studionsa jatkaa sarjan tekemistä.
Aku Ankka on Alankomaissakin tunnettu hahmo. Itseasiassa Aku Ankka, joka alkoi vuonna 1952, on maan pitkäaikaisin sarjakuvalehti. Lukuisat hollantilaiset sarjakuvantekijät ovat tehneet tarinoita ja kuvituksia Aku Ankka –lehteen. Tunnetuin heistä on varmastikin Daan Jippes, mutta myös Heymansin veljekset, Mau ja Bas, ovat saaneet Suomessa huomiota osakseen.
Heinz on René Windigin ja Eddie de Jongin luoma huumoristrippi, jonka pääosassa on oranssi kissa. Suosittu sarja aloitti 80-luvulla ja sitä on julkaistu 24 albumin verran. Tällä hetkellä sarjaa ei tehdä.
Lisäksi hollantilaisille kelpaa meillekin tutut sarjakuvat, kuten Tintti (Kuifje), Lucky Luke, Natasha (Natasja), Asterix, Piko ja Fantasio (Robbedoes en Kwabbernoot), Niilo Pielinen (Guust Flater), Suske en Wiske (Anu ja Antti), Thorgal, Blake ja Mortimer (Blake en Mortimer), XIII, Walking dead ja Hermannin teokset kuten Comanche. Lisäksi heillä on omat suositut sarjansa kuten belgialainen De Rode Ridder (Punainen ratsastaja), joka kertoo keskiajalla eläneestä ritarista. Vuonna 1959 alkanut sarjakuva perustuu nuortenkirjasarjaan ja siitä on julkaistu tähän mennessä 236 albumia. Toinen belgialainen, Rooie Oortjes (Punaiset korvat), on vuodesta 1990 alkaen tarjonnut pikkutuhmia juttuja nuorille (pojille). Sarjan tekijöistä kuuluisin on varmastikin Dany. Rivoja juttuja on tehtailtu jo 43 albumin verran. Sitten on vielä hollantilainen Eppo-lehti, jota on julkaistu vuodesta 1975 asti. Sekin on pääasiassa suunnattu nuorille pojille. Eppo-lehden sivuilla on seikkaillut pitkä lista niin hollantilaisia kuin ulkomaisiakin sarjoja. Suomalaisille tuttu scifi-sarja Storm aloitti ilmestymisensä juurikin Eppo-lehdessä. Sarjan isiä ovat Martin Lodewijk ja brittiläinen Don Lawrence. Suomeksi sarjasta saatiin kolme albumia 80-luvulla. Hollannissa niitä on ilmestynyt kymmenen kertaa enemmän.
Tämän päivän suosikkeja
 |
Sitten vielä muutama esimerkki tuoreemmista hollantilaisista sarjakuvista. Yksi suosituimmista on Mark Reteran (1964) hervoton DirkJan, joka ilmestyy päivästrippinä lukuisissa sanomalehdissä. Nykyisin sarjaa tekee Mark Retera ensemble, johon kuuluu Reteran lisäksi Remco Polmon, Wilfred Ottenheijm, ja Mark Schildres. Sarjan päähenkilö, DirkJan, on hieman Heimo Vesaa muistuttava oman arjen sankari, jolle sattuu kaikenlaista odottamatonta. Esimerkiksi ensimmäisessä albumissa, joka valittiin ilmestymisvuonna vuoden parhaaksi albumiksi, päähenkilö joutuu heti aluksi vankilaan tonttujen kaltoin kohtelusta. Vankilasta pakenemisen jälkeen hän päätyy mm. muukalaislegioonaan, vieraalle planeetalle ja mielisairaalaan. Sarjan vakiokaartiin kuuluvat niin avaruusolennot, pellet kuin zombitkin. Vitsit perustuvat pääosin sanaleikeille ja absurdeille käänteille. Sarja on erittäin suositeltavaa luettavaa kaikille! Toivottavasti joku kotimainen kustantaja ymmärtäisi kääntää tätä suomeksikin.
 |
Muihin paikallisiin sarjakuviin ei tullut yhtä tarkasti tutustuttua, mutta tuttu sarjakuvakauppias kertoi, että DirkJanin lisäksi tällä hetkellä suosittuja sarjoja ovat Peter de Witin Sigmund ja Burkababes. Vuonna 1994 alkanut Sigmund on strippisarja, jossa yksisilmäinen psykiatri laukoo kyynisiä mielipiteitään ympäröivästä maailmasta. Sigmundiin on voinut törmätä myös suomenkielisissä lehdissä. Burkababes sen sijaa tekee huumoria arasta asiasta. Sen päähenkilöinä ovat kaksi burkaan pukeuhtunutta naista, jotka voi erottaa toisistaan vain ostoskassien sisältöjen perusteella. De Witissä on vielä sellainen mielenkiintoinen piirre, että hän opiskeli suomenkieltä, mutta lopetti opinnot keskittyäkseen sarjakuvien tekoon.
 |
Uudemmista sarjoista maininnan ansaitsee vielä Fokke en Sukke, joka on räävitön pilakuvasarja. Sen päähahmoina ovat kanarialintu ja ankka, jotka ovat valmiit kommentoimaan ihan mitä vain. Sarjan isiä ovat John Reid (1968), Bastiaan Geleijnse (1967) ja Jean-Marc van Tol (1967). Sarja alkoi ilmestymään säännöllisesti 1997, mutta todellisen menestyksen sen saavutti vuonna 1999, jolloin sitä alettiin julkaisemaan Het NRC –sanomalehdessä. Vuonna 2008 sarja pääsi myös televisioon.
Huutelua netissä
 |
Hollantilaisilla on myös toimiva nettihuutokauppa sarjakuville ja niihin liittyville tavaroille: catawiki. Huutokauppa on auki neljää päivää kerrallaan ja yhdessä huutokaupassa on tarjolla n. 120-150 kohdetta. Toisinaan järjestetään erikoishuutokauppoja, joissa myydään vain esimerkiksi Anu ja Antti –kirjoja tai pelkästään originaaleja. Hinnat tuntuvat usein karkaavan käsistä, mikä saa miettimään, ettei huonot talousnäkymät taida koskettaa ihan kaikkia. Sarjakuvien lisäksi tarjolla on mm. originaaleja, patsaita, julisteita ja portfolioita. Suomalaiselle erikoinen piirre on sarjakuvien numeroidut erikoisversiot kovissa kansissa. Niitä voi olla samasta kirjasta useampi versio ja tietenkin päälle tulee vielä tekijälle jääneet hors commerce -kappaleet. Ei ole mitenkään erikoista, että näistä erikoisversioista maksetaan kolminumeroisia summia. Myös originaalit ovat tehneet kauppansa kovilla hinnoilla. Esimerkiksi Franquinin pienestä kuvituksesta maksettiin 2700 euroa ja kokonaisesta sarjakuvasivusta 25000 euroa. Halutuimmissa sarjakuvissa hinnat ovat nousseet satoihin euroihin ja joissakin tapauksissa jopa nelinumeroisiin lukemiin.
Museossa
 |
Alankomaiden sarjakuvamuseo, Het Nederlands Stripmuseum, sijaitsee Groningenissa (Westerhaven 71), maan pohjoisosassa. Se on ehdottomasti vierailun arvoinen. Museossa kaikki esittelytekstit ovat vain hollanniksi, mutta lipunmyynnistä saa mukaansa englanninkielisen opasvihkon, josta selviää oleellisimmat asiat. Kierroksen aluksi voi katsoa esittelyelokuvan, joka kylläkin on tarjolla vain hollanniksi. Museon näyttelyssä käydään sitten läpi sarjakuvan historiaa keskittyen hollantilaisiin tekijöihin. Mm. kaikki tekstissä aiemmin mainitut tekijät ovat huomioitu museossa ja näytteillä on useita originaaleja eri tekijöiltä. Näyttely tarjoaa myös esimerkkejä sarjakuvan tekovaiheista ja siellä on pari huonetta, joissa voi keskittyä oman sarjakuvan tekoon. Oman vierailuni aikana vaihtuvan näyttelyn aiheena oli Aku Ankka –lehti 60 vuotta Hollannissa. Juhlan kunniaksi vuoden 2012 aikana oli ilmestynyt tarinoita, joissa Ankat seikkailivat eri puolilla Alankomaita. Ihan hauska näyttely, jossa sain ihmetellä mm. luonnoksia, originaaleja ja tietysti Carl Barksin litografeja. Jäin vain ihmettelemään, että miten Roopen onnenrahassa voi olla Roopen oma profiili. Vierailun päätteeksi voi piipahtaa museokaupassa, jossa on tarjolla kohtuullinen valikoima hollantilaista sarjakuvaa ja oheistuotteita.
Satunnaisotos hollanninkielisen alueen sarjakuvaliikkeistä löytyy täältä.
Keskustele sarjakuvaturismista hollanninkielisellä alueella ja muualla päin maailmaa Kvaakissa.