Sami Myllyniemen Luontokappale 5 on kokoelma lyhyitä sarjakuvanovelleja, yksisivuisia sarjakuvia ja strippisarjoja. Temaattisesti niitä yhdistää löyhästi inhimillisen käytöksen kuvaus ulkopuolisten, usein karhujen tai “nallejen”, näkökulmasta. Ote on valtaosin humoristinen, mutta vaihtelee kepeistä vitseistä — välillä silkasta pieruhuumorista — mietteliäämpiin osuuksiin, joissa ei ole varsinaista vitsiä.
Kahtiajakoisuutta kuvaavat hyvin kaksi ensimmäistä tarinaa Metsän kemut ja exagmine nallejen libera nos domine – jumala vapauta meidät nallejen raivolta, jotka ovat molemmat yksisivuisia. Ensimmäisessä nalle ja ihminen istuttavat tammen, mutta heidän odottaessaan tammen kasvamista ihminen ehtii kuolla ja maatua. Nalleen ajan kulku ei vaikuta, mikä voisi kai johtua siitä, että se eläväisestä olemuksestaan huolimatta onkin synteettisistä aineista tehty pehmolelu, eikä lihaa ja verta. Toisessa takanreunuksella istuva nalle aiheuttaa eripuraa pierullaan. Nyt nalle on lähtökohtaisesti esine, mutta sillä onkin yllättäen biologisia elintoimintoja. Tällainen outous jää kummittelemaan taustalle ja antaa erityisen pohjavireen niillekin osille, joissa vitsit onnahtelevat tai jäävät kokonaan puuttumaan.
Kuvitustyyli vaihtelee tarinasta toiseen, jopa siinä määrin, että välillä kahta peräkkäistä tarinaa ei aina tunnistaisi saman kuvittajan tekemäksi. Yhdessä niistä kuitenkin muodostuu kokonaisuus, jossa tyylinvaihdoksissa on johdonmukaisuutta. Mikä parasta, jälki on suvereenin hallittua tyylistä riippumatta.
Sommittelun ja viivankäytön taidokkuus on selvää heti ensimmäisistä sivuista lähtien, mutta vähitellen paljastuu todellinen tekninen taituruus. Perinteiset välineet kuten vesivärit ja liidut yhdistyvät digitaalisiin tekniikoihin niin saumattomasti, että alkaa mietityttää, kuinka monessa tarinoista on edes käytetty muita kuin digitaalisia työvaiheita. Raapekartonkia esimerkiksi on kulunut joko toistakymmentä arkkia, tai ei yhtään. Lasten kapinaa nyt ei ainakaan ole piirretty millään muulla kuin oikeilla taululiiduilla, eihän?
Puhtaasta ihmisvihasta pontensa saavaa satiiria tasapainottamassa ovat yleisinhimilliset kokemukset ja lapselliset sanaleikit, kuten hädässä olevia lapsia auttava Pyyhki-Mään sekä ilmeisesti tekijän omaan elämään perustuva Myllyniemen kirous, jonka kuvaama Suomi, “Savon ja Hämeen rajamaa”, on kaikesta karmivuudestaan huolimatta ennen kaikkea hyvin toden — ja tutun — tuntuisten hahmojen asuttama.
Siltä varalta, että muu sisältö ei olisi riittävän provokatiivista, Uusi päivä, uudet rikokset ihmiskuntaa vastaan höpsöttelee “Hatsi-Natseilla” ja esittää Hitlerin itkeskelevänä ressukkana, joka suvaitsee hamppusätkien polton, koska ne eivät ole savukkeita.
Kaiken kaikkiaan perimmäinen tavoite ei kuitenkaan vaikuta olevan provosointi provosoinnin vuoksi. Viimeinen tarina Sinisen maailman nalle on mainio kulminaatio kaikelle tekniselle taituroinnille, ihmisyyden ihmettelylle ja välillä täysin tyhjänpäiväiselle vitsailulle, josta Luontokappale 5 koostuu. Se jättää verrattain siirappisenkin jälkimaun, mutta tinkimättä lainkaan sarjakuvakerronnan korkeasta tasosta.
Sami Myllyniemi
Luontokappale 5 – “Ihmisten ilmoilla”
Terävähampainen nallekarhu 2021
ISBN 978-952-69862-0-3
72 s., pehmeäkantinen, nelivärinen
Tilaus: www.teravahampainennallekarhu.fi
