 |
Englantilainen pilapiirtäjä, kuvittaja Ronald Searle on kuollut 91-vuotiaana. Searle tunnetaan etenkin 40-50-lukujen aikakauslehtipilapiirroksistaan, 50-60-lukujen piirrosreportaaseista mm. Life-lehdelle, sekä 60-70-lukujen pilapiirrostyylisistä litografeista.
Searlen luonnosteleva, “neuroottinen” tussiviiva on vaikuttanut hyvin laajasti häntä seuranneisiin piirtäjäpolviin: searlemaista viivankäyttöä sittemmin nähty mm. poliittisissa pilapiirroksissa, lastenkirjoissa, sanomalehtisarjakuvissa ja Disneyn 60-luvun animaatioissa.
Ronald Searle syntyi työläisperheeseen Oxfordissa vuonna 1920. Searle ei käynyt kaupungin maineikasta yliopistoa, mutta ehti olla tovin taidekoulussa, ennen kuin tuli värvätyksi toiseen maailmansotaan.
 |
|
Koleraan kuoleva sotavanki
|
Sodassa Searle joutui erittäin vaikeisiin oloihin. Alkuvuodesta 1942 hän jäi Singaporen luhistuessa japanilaisten sotavangiksi. Hän joutui pakkotyöhön rakentamaan “Burman kuoleman rautatietä”, josta sanottiin, että sitä tehdessä kuoli mies jokaista ratapölkkyä kohden. (Asiasta esittää romantisoidun version elokuva Kwai-joen silta). Myös Searle kävi kuoleman partaalla monta kertaa, hän mm. sairasti malarian toistakymmentä kertaa, kärsi verenmyrkytyksestä ja beri-beristä.
Läpi kauheiden tapahtumien Searle piirsi maanisesti. Hän dokumentoi vankileireillä näkemäänsä – luvattomasti – kuviksi ja kätki töitään mm. kuolevien kolera-potilaiden petien alle, jotta vartijat eivät niitä näkisi.
Searle myös ideoi itsensä ja vankitoveriensa viihdytykseksi satoja pilakuvia. Kun sota sitten päättyi, oli hänellä näin heti suoraan valmiina töitä tarjottaviksi kaupallisille julkaisijoille, sekä myös dokumentaaristen piirrostensa kautta uskottavuutta “oikeana taiteilijana”.
 |
|
St. Trinian’sin kauhukakarat
|
Läpi 40-50-lukujen Searle tuotti ahkerasti aikakauslehtipilakuvia. Hänen sotakokemuksensa toivat niihin vallitsevaksi sävyksi makaaberin mustan huumorin. Erityisesti muistetaan hänen ilkikuriset nulikkansa St. Trinian’s -tyttökoulusta. Piirroksissa tytöt yrittävät toistuvasti tappaa toisiaan. Nykykatsannossa erityisen shokeeraavalta näyttää myös piirros, jossa tyttö istuu kirjoittamassa laiskanläksyä: “en enää polta pilveä oppitunnilla, en enää polta pilveä oppitunnilla…” Shokeeraavaa – koska piirros on julkaistu jo vuonna 1948.
Searlen linkitystä kouluaiheisiin kuviin lisäsi myös kuvitus Geoffrey Willansin Molesworth-koulupoikakirjoihin.
St. Trinian’sin varjo lankesi Searlen myöhemmän uran ylle koko hänen loppuelämänsä ajan, mitä hän itse piti kiusallisena, koska koki näiden kuvien edustavan vain pientä sivujuonnetta koko tuotannossaan.
 |
|
Satiirista piirrosjournalismia
|
1960-luvun alussa Searle teki ison irtioton: jätti perheensä, kotimaansa ja pilapiirtäjän uransa. Hän muutti Ranskaan, missä vietti koko loppuelämänsä, ja keskittyi muihin kuvitustöihin, sekä ilmaisunsa laajentamiseen vapaan taiteen suuntaan. 60-luvulla hän teki esim. useita piirrosreportaaseja suurille aikakauslehdille, oli mm. piirtäjänä dokumentoimassa Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä.
Pilapiirtäjälle harvinaisesti Searle sai töitään esille ja myyntiin taidegallerioissa läpi uransa. Hänen gallerioihin tekemät litografiansa, sekä myös myöhemmät kuvituksensa säilyttivät kaikki pilapiirrosmaisen tyylin ja tunnelman, mutta lisäsivät niihin galleriataiteelle ominaista monitulkintaisuutta. Piirrokset olivat otteeltaan satiirisia, mutta eivät yleensä sisältäneet suoranaista selkeää vitsiä.
Searlen sanotaan tuoneen modernin taiteen viivankäytön pilapiirroksiin. Searle otti töihinsä vaikutteita mm. Toulouse-Lautrecilta, sekä etenkin saksalaiselta dadaisti George Groszilta. Searle sanoo oppineensa Groszilta, miten “ilmaista kuvallista raivoa 1900-luvun kontekstissa” ja “paljastaa sodan saastaisuus ja löyhkä”.
 |
|
Searlen laajasti kopioitu viivatekniikka
|
Searlen ekspressionistinen, nykivä ja roiskiva viiva osoittautui sodanjälkeiseen moderniin ilmapiiriin tunnelmaltaa sopivaksi – ja myös taloudellisen nopeaksi tuottaa. Searle teki kuvia nopeasti ja paljon, sekä innoitti tyylillään myös kokonaista häntä seurannutta piirtäjäsukupolvea: 80-90-luvuilla esim. amerikkalaiset poliittiset pilapiirtäjät olivat Searlen tyylillisiä seuraajia lähes järjestään. (Pat Oliphant, Jeff MacNelly, Jim Borgman, Mike Peters). Koska useat heistä päätyivät tekemään myös strippisarjoja, siirtyi tyyli viimeistään sitä kautta myös osaksi sarjakuvan kenttää. (Bill Watterson, Wiley Miller jne).
Mutta jo sitä ennen hänen vaikutuksensa oli näkynyt esim. monissa MAD-lehden piirtäjissä: jopa niinkin erityylisen piirtäjän kuin Mort Druckerin kuvissa esiintyi 70-luvulla vahvan searle-vaikutteisia hahmoja.
Ja kävipä Kari Suomalainenkin uransa alussa läpi vaiheen, jolloin kokeili suoraan lainata Searlen tyyliä ja koulutyttöhahmoja.
 |
Searlen laajaan vaikutukseen nähden on hivenen yllättävää, että hänen oma nimensä on viime vuosina jäänyt sangen pimentoon. Hän itse kuitenkin jatkoi piirtämistä elämänsä loppuun asti: vuosituhannen vaihteessa hän teki muutamaksi vuodeksi paluun lehtipiirtäjäksi tekemällä “poliittisia pilapiirroksia” Le Mondeen (ei tosin päivänkohtaisista aiheista, vaan enemmänkin hänen galleriatöitään vastaavalla viitteellisemmällä lähestymistavalla) ja kuvitti uusia kirjoja aina 90-vuotiaaksi asti, iän näkymättä piirrostyylissä.
Searlen viimeiseksi kirjaksi jäi syksyllä 2011 ilmestynyt kokoelma kuvista, joita hän oli vuosikymmeniä aikaisemmin tehnyt toiselle vaimolleen Monicalle, tämän käydessä saamassa hoitoa rintasyöpään.
Monica Searle kuoli aiemmin kesällä.
Keskustelua Ronald Searlesta Kvaakissa täällä.