Ronald Searle 1920-2011

Englantilainen pilapiirtäjä, kuvittaja Ronald Searle on kuollut 91-vuotiaana. Searle tunnetaan etenkin 40-50-lukujen aikakauslehtipilapiirroksistaan, 50-60-lukujen piirrosreportaaseista mm. Life-lehdelle, sekä 60-70-lukujen pilapiirrostyylisistä litografeista.
Searlen luonnosteleva, ”neuroottinen” tussiviiva on vaikuttanut hyvin laajasti häntä seuranneisiin piirtäjäpolviin: searlemaista viivankäyttöä sittemmin nähty mm. poliittisissa pilapiirroksissa, lastenkirjoissa, sanomalehtisarjakuvissa ja Disneyn 60-luvun animaatioissa.

Ronald Searle syntyi työläisperheeseen Oxfordissa vuonna 1920. Searle ei käynyt kaupungin maineikasta yliopistoa, mutta ehti olla tovin taidekoulussa, ennen kuin tuli värvätyksi toiseen maailmansotaan.

Koleraan kuoleva sotavanki
Koleraan kuoleva sotavanki

Sodassa Searle joutui erittäin vaikeisiin oloihin. Alkuvuodesta 1942 hän jäi Singaporen luhistuessa japanilaisten sotavangiksi. Hän joutui pakkotyöhön rakentamaan ”Burman kuoleman rautatietä”, josta sanottiin, että sitä tehdessä kuoli mies jokaista ratapölkkyä kohden. (Asiasta esittää romantisoidun version elokuva Kwai-joen silta). Myös Searle kävi kuoleman partaalla monta kertaa, hän mm. sairasti malarian toistakymmentä kertaa, kärsi verenmyrkytyksestä ja beri-beristä.
Läpi kauheiden tapahtumien Searle piirsi maanisesti. Hän dokumentoi vankileireillä näkemäänsä – luvattomasti – kuviksi ja kätki töitään mm. kuolevien kolera-potilaiden petien alle, jotta vartijat eivät niitä näkisi.
Searle myös ideoi itsensä ja vankitoveriensa viihdytykseksi satoja pilakuvia. Kun sota sitten päättyi, oli hänellä näin heti suoraan valmiina töitä tarjottaviksi kaupallisille julkaisijoille, sekä myös dokumentaaristen piirrostensa kautta uskottavuutta ”oikeana taiteilijana”.

St. Trinian'sin kauhukakarat
St. Trinian’sin kauhukakarat

Läpi 40-50-lukujen Searle tuotti ahkerasti aikakauslehtipilakuvia. Hänen sotakokemuksensa toivat niihin vallitsevaksi sävyksi makaaberin mustan huumorin. Erityisesti muistetaan hänen ilkikuriset nulikkansa St. Trinian’s -tyttökoulusta. Piirroksissa tytöt yrittävät toistuvasti tappaa toisiaan. Nykykatsannossa erityisen shokeeraavalta näyttää myös piirros, jossa tyttö istuu kirjoittamassa laiskanläksyä: ”en enää polta pilveä oppitunnilla, en enää polta pilveä oppitunnilla…” Shokeeraavaa – koska piirros on julkaistu jo vuonna 1948.
Searlen linkitystä kouluaiheisiin kuviin lisäsi myös kuvitus Geoffrey Willansin Molesworth-koulupoikakirjoihin.
St. Trinian’sin varjo lankesi Searlen myöhemmän uran ylle koko hänen loppuelämänsä ajan, mitä hän itse piti kiusallisena, koska koki näiden kuvien edustavan vain pientä sivujuonnetta koko tuotannossaan.

Satiirista piirrosjournalismia
Satiirista piirrosjournalismia

1960-luvun alussa Searle teki ison irtioton: jätti perheensä, kotimaansa ja pilapiirtäjän uransa. Hän muutti Ranskaan, missä vietti koko loppuelämänsä, ja keskittyi muihin kuvitustöihin, sekä ilmaisunsa laajentamiseen vapaan taiteen suuntaan. 60-luvulla hän teki esim. useita piirrosreportaaseja suurille aikakauslehdille, oli mm. piirtäjänä dokumentoimassa Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä.

Pilapiirtäjälle harvinaisesti Searle sai töitään esille ja myyntiin taidegallerioissa läpi uransa. Hänen gallerioihin tekemät litografiansa, sekä myös myöhemmät kuvituksensa säilyttivät kaikki pilapiirrosmaisen tyylin ja tunnelman, mutta lisäsivät niihin galleriataiteelle ominaista monitulkintaisuutta. Piirrokset olivat otteeltaan satiirisia, mutta eivät yleensä sisältäneet suoranaista selkeää vitsiä.
Searlen sanotaan tuoneen modernin taiteen viivankäytön pilapiirroksiin. Searle otti töihinsä vaikutteita mm. Toulouse-Lautrecilta, sekä etenkin saksalaiselta dadaisti George Groszilta. Searle sanoo oppineensa Groszilta, miten ”ilmaista kuvallista raivoa 1900-luvun kontekstissa” ja ”paljastaa sodan saastaisuus ja löyhkä”.

Searlen laajasti kopioitu viivatekniikka
Searlen laajasti kopioitu viivatekniikka

Searlen ekspressionistinen, nykivä ja roiskiva viiva osoittautui sodanjälkeiseen moderniin ilmapiiriin tunnelmaltaa sopivaksi – ja myös taloudellisen nopeaksi tuottaa. Searle teki kuvia nopeasti ja paljon, sekä innoitti tyylillään myös kokonaista häntä seurannutta piirtäjäsukupolvea: 80-90-luvuilla esim. amerikkalaiset poliittiset pilapiirtäjät olivat Searlen tyylillisiä seuraajia lähes järjestään. (Pat Oliphant, Jeff MacNelly, Jim Borgman, Mike Peters). Koska useat heistä päätyivät tekemään myös strippisarjoja, siirtyi tyyli viimeistään sitä kautta myös osaksi sarjakuvan kenttää. (Bill Watterson, Wiley Miller jne).
Mutta jo sitä ennen hänen vaikutuksensa oli näkynyt esim. monissa MAD-lehden piirtäjissä: jopa niinkin erityylisen piirtäjän kuin Mort Druckerin kuvissa esiintyi 70-luvulla vahvan searle-vaikutteisia hahmoja.
Ja kävipä Kari Suomalainenkin uransa alussa läpi vaiheen, jolloin kokeili suoraan lainata Searlen tyyliä ja koulutyttöhahmoja.

Searlen laajaan vaikutukseen nähden on hivenen yllättävää, että hänen oma nimensä on viime vuosina jäänyt sangen pimentoon. Hän itse kuitenkin jatkoi piirtämistä elämänsä loppuun asti: vuosituhannen vaihteessa hän teki muutamaksi vuodeksi paluun lehtipiirtäjäksi tekemällä ”poliittisia pilapiirroksia” Le Mondeen (ei tosin päivänkohtaisista aiheista, vaan enemmänkin hänen galleriatöitään vastaavalla viitteellisemmällä lähestymistavalla) ja kuvitti uusia kirjoja aina 90-vuotiaaksi asti, iän näkymättä piirrostyylissä.

Searlen viimeiseksi kirjaksi jäi syksyllä 2011 ilmestynyt kokoelma kuvista, joita hän oli vuosikymmeniä aikaisemmin tehnyt toiselle vaimolleen Monicalle, tämän käydessä saamassa hoitoa rintasyöpään.
Monica Searle kuoli aiemmin kesällä.

Keskustelua Ronald Searlesta Kvaakissa täällä.

Doug Marlette kuollut

Runoltaja

Ilta-Sanomien aikanaan Runoltaja-nimellä julkaiseman Kudzu-strippisarjan piirtäjä Doug Marlette menehtyi auto-onnettomuudessa tiistaiaamuna 10. heinäkuuta. Marlette oli matkustajana autossa, joka joutui vesiliirtoon sateisella tiellä ja törmäsi puuhun. Hän oli 57-vuotias.

Doug Marlette
Doug Marlette

Marlette vietti elämänsä USA:n etelävaltioissa. Niiden elämää hän käsitteli myös Runoltaja-sarjassaan, jonka päähenkilönä on syrjäkylän pappi. Sarjan alkuperäinen nimi Kudzu tarkoittaa rikkaruohoa, joka on Yhdysvaltain kaakkoisosien vitsauksena. Juuristaan etelän historiassa Marlette kirjoitti myös vuonna 2002 romaanin The Bridge. Marletten isoäiti haavoittui aikoinaan kahakassa kansalliskaartin kanssa puuvillan poimijoiden osoittaessa mieltä kurjia työoloja vastaan. Kirjassaan Marlette kuvaili tätä pelottavaa matriarkkaa mm. nimikkeellä ”sinitukkainen ajatollah”.

Strippisarjansa lisäksi Marlette toimi myös poliittisena pilapiirtäjänä. Piirroksistaan hän sai Pulitzer-palkinnon vuonna 1988.

Brant Parker kuollut

Velhon piirtäjä Brant Parker on kuollut 86-vuotiaana, vain kahdeksan päivää sarjan kirjoittajan Johnny Hartin jälkeen.

Parkerin kuolema ei tosin tullut samanlaisena yllätyksenä, sillä hän oli sairastanut jo pitkään Alzheimerin tautia ja asui hoitokodissa.

Vuonna 1920 syntynyt Parker oli kymmenen vuotta nuoremman Hartin tärkein tyylillinen esikuva. He tapasivat vuonna 1950, Hartin ollessa vielä lukiossa. Kun Hart sitten menestyi sarjakuvapiirtäjänä, vuonna 1958 alkaneella Pulterilla, ja halusi aloittaa toisen sarjan, oli Parker hänen luontainen valintansa.

Vaikka Hart oli kehitellyt uuden sarjan ideaa jo parin vuoden ajan, kuuluisan tarinan mukaan Velhon ensimmäiset näytejaksot syntyivät newyorkilaisessa hotellissa yhtenä pitkänä viikonloppuna Hartin ja Parkerin työskenneltyä yötä päivää kolmen vuorokauden ajan. Syndikaatin edustajat tulivat paikan päälle katsomaan työn tuloksia, väistellen kahvikuppeja ja tyhjiä kaljapulloja. Paitahihasillaan ja parta ajamatta piirtäjät esittelivät strippejä, joista mustekaan ei ollut vielä kunnolla kuivunut. Levitysfirman kommentti kuului: ”Te näytätte kammottavilta, mutta sarja on hyvä”.

Velho alkoi ilmestyä vuonna 1964.

Hart kirjoitti sekä Pulteria että Velhoa parin koulukaverinsa kanssa. Päivästripit lähetettiin Parkerille tekstimuodossa, sunnuntaisarjoista Hart teki myös nopean luonnoksen. Parkerilla oli kuitenkin lopullinen valta kuvien suhteen: yleensä Hart ei nähnyt valmista sarjaa ennen kuin vasta lehdessä.

Parkerin ylittämättömät nenät ja hevoset
Parkerin ylittämättömät nenät ja hevoset

Vaikka sarjan nimihahmo olikin Velho (’The Wizard of Id’), huomion varasti nopeasti lyhyt, mutta pahaluontoinen kuningas. Paljon sarjan huumorista muodostui siitä, kuinka kuningas yritti tyrannisoida valtakuntaansa ja lähipiiriään, mutta kohtasi jo hoviväessään vastustusta: Velho on taikurina, taitamattomanakin sellaisena, kuningasta voimakkaampi, eikä hänen siksi tarvitse tätä kuunnella; hovinarri ei kanna huolta kohtalostaan, koska on juoppo; soturi Plootu (Rodney) on pelkuri ja pelkää vielä kuningastakin enemmän tämän käskyjen toteuttamista.

Parkerin kynäviiva oli erityisen lennokasta ja rentoa. Se oli luonnosmaisempaa kuin sanomalehtisarjakuvissa oli siihen asti totuttu näkemään: esimerkiksi hänen piirtämänsä hevonen ei paljon piitannut anatomiasta, vaan oli vain huvittava kasa putkia ja ympyröitä. Sarjan hahmoilla, erityisesti Plootulla, oli pottunokka-sarjaksikin erityisen muhkeat tuulenhalkojat.

Brantin poika Jeff Parker avusti isäänsä sarjan piirtämisessä monia vuosia ja sai piirtovastuun kokonaan itselleen vuonna 1997. Hänen jälkensä on vielä aiempaakin pelkistetympää, mutta siitä puuttuu Brant Parkerin kuvien pinnan alla ollut taidokas herkkyys.

Jeff Parkerin on ilmoitettu jatkavan Velhon tekoa Hartin perheen kanssa.



Keskustelua Velhosta Kvaakissa

Johnny Hart kuollut

Johnny Hart
Johnny Hart

Pulterin piirtäjä Johnny Hart menehtyi lauantaina työpöytänsä ääreen kotonaan Endicottissa, New Yorkin osavaltiossa. Hän oli 76.
Hartin kaksi sarjaa, hänen piirtämänsä Pulteri ja kirjoittamansa Velho kuuluvat levikiltään maailman suosituimpiin sanomalehtisarjakuviin. Yhteenlaskettuna ne tarkoittavat, että Johnny Hartin myötä menetettiin maailman laajimmin luettu sarjakuvantekijä.

Kaksi historiallista menestyssarjaa

Kuten useimmat muutkin ikäluokkansa sanomalehtisarjojen piirtäjät, aloitti vuonna 1931 syntynyt Johnny Hart uransa tekemällä 50-luvulla pilapiirroksia aikakauslehtiin, mm. Saturday Evening Postiin. Hart oli mielestään tehnyt hauskimmat pilakuvansa luolamiehistä, joten kavereidensa yllytyksestä hän päätti ottaa ne sarjakuvansa aiheeksi. Tuloksena oli Pulteri (B.C.), joka pääsi sanomalehtilevitykseen vuonna 1958.
Hart oli usein kehitellyt piirroksiaan ystävänsä Brant Parkerin (s. 1920) kanssa. Kun Pulteri menestyi, alkoi Hart hahmotella myös toista sarjaa ja päätti pyytää Parkeria sen piirtäjäksi. Tästä syntyi Velho (The Wizard of Id), joka alkoi ilmestyä 1964.

Pulteri
Pulteri

Sekä Pulteri että Velho tapahtuvat menneisyydessä: Pulteri kuvaa luolamiehiä ja Velho kuvitteellista kuningaskuntaa ja sen lyhyenläntää, mutta arvostaan tarkkaa kuningasta. Olennaista kuitenkin on, että molemmissa sarjoissa tämä historiallinen asetelma on täysin näennäinen ja sitä käytetään etupäässä vain etäännyttävänä välineenä nykyajan ilmiöiden ja tapahtumien kommentointiin.
Pulterin ja Velhon huumori pohjautuu enemmänkin irtovitseihin, kuin vakiintuneisiin hahmoihin tai toistuviin tilanteisiin. Pulterin henkilöhahmoilla ei ainakaan tunnu olevan kovin tarkasti määriteltyjä persoonia: monet heidän repliikkinsä voisivat yhtä hyvin olla jonkun toisen hahmon sanomia.
Tärkeämpää kuin itse henkilöhahmot on se, mitä sanotaan, ja huumorin yleinen sarkastinen tunnelma ja virallisia muotoja kunnioittamaton näsäviisas asenne. Alkuaikoinaan 50-60-luvuilla tällainen asenne oli sarjakuvasivuilla uutta ja tuntui vanhempiin sarjakuviin verrattuna virkistävän räväkältä modernilta tuulahdukselta. Sen myötä Pulteri onkin ollut merkittävä vaikuttaja monille myöhemmille sarjakuvahumoristeille.

Pelkistyksen mestari

Pulteri ja Velho toivat sarjakuvasivuille modernimpaa piirrostyyliä, kuin niillä oli perinteisesti totuttu näkemään. Sarjoille ominaista on voimakas pelkistys ja lennokas viivankäyttö, joka ei noudata perinteistä mielikuvaa sulavasti ja siististi piirretystä viihdesarjasta.
Ensihätään sarjojen piirrokset voivat näyttää hutiloidusti tehdyiltä, mutta tarkempi tutkiskelu paljastaa nämä ratkaisut tekijöiden tietoisiksi valinnoiksi: esimerkiksi Velhossa Plootun silmät ovat samalla puolella päätä kuten Picasson maalauksissa ja hänen valtava nenänsä ja muhkea ylähuulensa lienevät viittauksia 1200-luvulta säilyneeseen karikatyyriin Rotulus Judeorum, jota pidetään yhtenä vanhimmista tunnetuista pilapiirroksista taiteen historiassa.
Pulterissa Johnny Hart vei pelkistyksen äärimmilleen jättämällä usein ihmishahmot sarjasta pois kokonaan ja keskittymällä kuvaamaan muurahaisia, jotka on piirretty tuskin tikku-ukkoa kummemmin. Hänen tilillään lienee myös sarjakuvahistorian kaikkein yksinkertaisin strippi kautta aikain: kolme tyhjää valkoista ruutua, joista viimeisessä on puhekupla: ”Pahin lumimyrsky miesmuistiin”.

Jälkeen Kristuksen

Myöhempinä aikoinaan Johnny Hartista tuli vannoutunut uudestisyntynyt kristitty. (Mikä on herkullisen ironista sikäli, että Pulterin englanninkielinen nimi B.C. tarkoittaa suoraan käännettynä lyhennettä eKr., ennen Kristusta). Hän ei epäröinyt käsitellä näitä teemoja myös sarjoissaan, silläkin uhalla, että ne herättivät kiivasta kritiikkiä. Joidenkin Hartin uskonnollisten strippien katsottiin esim. hyökkäävään islamia vastaan.

Sekä Pulteri että Velho ilmestyvät yli 1000 lehdessä ympäri maailman. Velhoa piirtää nykyään Brantin poika Jeff Parker.

Keskustelua Pulterista Kvaakin foorumilla
Keskustelua Velhosta Kvaakin foorumilla

Bob Thaves kuollut

Topin ja Reiskan (Frank and Ernest) piirtäjä Bob Thaves kuoli elokuunensimmäisenä päivänä 81 vuoden iässä, kertovat sarjan kotisivutwww.frankandernest.com.

Vuonna 1924 syntynyt Thaves oli koulutukseltaan psykologi ja piirsiharrastuksenaan pilapiirroksia aikakauslehtiin, kunnes sai myytyä Topinja Reiskan vuonna 1972 ja saattoi siirtyä päätoimiseksi piirtäjäksi.Topi ja Reiska rakentuu yksiruutuisista irtovitseistä, joiden päähamotuseimmiten ovat resuisissa vaatteissa olevia kulkureita, muttasaattavat juttujen myötä esiintyä myös mitä erikoisimmissa rooleissahistoriallisista hahmoista planeettoihin.

Nykyään sangentavanomaiselta sanomalehtisarjalta näyttävä Topi ja Reiska olirakenteellisesti varsin merkittävä virstanpylväs alan historiassa: seoli ensimmäinen sarja, joka säännöllisesti rupesi tekemäänyksiruutuisia ”pilakuvia” sarjakuvastripin muodossa. Aiemmin nämä kaksipiirrosmuotoa olivat olleet toisistaan erillään: sarjakuvasivuilla olierikseen moniruutuisia vaaksuoria strippejä, sekä pystysuoriayksiruutuisia pilakuvia (kuten Ville Vallaton ja Harhama). Topin jaReiskan suosion myötä tapa yleistyi muihinkin strippisarjoihin ja sitärupesivat käyttämään mm. sellaiset piirtäjät kuin Mike Peters ja WileyMiller (Väärä johtopäätös).

Thaves teki Topia ja Reiskaatiimityönä, käyttäen avustajia sekä juttujen kirjoittamisessa ettäpiirtämisessä. Kotisivut kertovat sarjan jatkuvan tekijän kuolemastahuolimattta. Sarja ilmestyy yli 1200 sanomalehdessä ympäri maailman.