Italialaisten Disney-sarjakuvien käsikirjoittaja Rodolfo Cimino (1927-2012) on kuollut. Hän menehtyi aprillipäivää edeltäneenä aamuna Mestressä, Venetossa, 84-vuotiaana. “Hän oli suurista suurin”, luonnehti Topolino-lehden Valentina de Poli.
Venetsialainen Cimino loi uransa Italian Topolino-lehdessä, jonne hänet johdatti Venetsian Biennalessa tapaamansa toinen venetsialainen, Romano Scarpa. Cimino työskenteli 1958-1962 kolme ja puoli vuotta Scarpan tussaajana, kunnes häneltä julkaistiin ensimmäinen oma käsikirjoitus. Piirtäminen jäi siihen ja Ciminosta tuli se tekijä, joka kirjoitti Topolinon 1960-1970-lukujen kultakauden pähkähulluimmat ja romanttisimmat Disney-seikkailut. Suomalaiset tutustuivat Ciminon tuotantoon 1970-luvulla Aku Ankan taskukirjoista.
Ensimmäinen Ciminon käsikirjoittama seikkailu oli Elisa Pennan kanssa kirjoitettu ja Luciano Gatton piirtämä Zio Paperone: Brividi all’equatore, joka ilmestyi Topolinossa nro 283 vuonna 1961. (Päiväntasaajalla paleltaa, AATK 79.) Se oli vielä tavanomainen Topolino-juttu Karhukoplineen ja avuliaan Akun karhunpalveluksineen, mutta ei tarvittu kuin kaksi viikkoa, ennen kuin alkoi tapahtua. Topolinon numerossa 285 ilmestyi Ciminon ensimmäinen kokonaan oma käsikirjoitus, joka oli samalla ensimmäinen Massimo de Vitan (isänsä avustuksella) piirtämä tarina, Paperino e il cane dollarosus (Aku Ankka ja kultavihikoira, AATK 22). Siinä esittäytyi Topolinon lukijoille se Rodolfo Cimino, jonka lukemattomat sukupolvet Euroopassa oppivat tuntemaan.
 |
|
Kultavihikoira (1961)
|
Kultavihikoira oli melkein barksilainen seikkailu. Lepakot syöksyvät ankanpoikien päiden yli loputtomissa tunneleissa ja toteemit näyttävät tietä hylättyyn muinaiseen intiaanikaupunkiin. Sieltä löytyy kultavihikoira, joka vainuaa kultaa. Roope ei aio käyttää koiran taitoja pikkuhilkkuihin, vaan vaatii koiraa etsimään maailman suurimman kultavarannon. Uhrauksia ja sijoituksia säästelemättä Roope kaivauttaa koiran osoittamasta paikasta tunnelin maapallon lävitse, kunnes hän päätepisteessä räjäyttää tiensä – omaan rahasäiliöönsä.
Kaikille taskukirjojen lukijoille on tuttua, kuinka Ciminon tarinat toistavat itseään. Hänellä oli periaatteessa yksi ainoa juoni. Jossakin hyvin kaukana, luonnonkansan tai alkuasukkaiden keskuudessa, on mittaamattoman arvokas ja usein naurettavan omituinen aarre, jonka Roope saa tietoonsa ja matkustaa salamana paikalle hankkiakseen sen haltuunsa. Häntä koetellaan tai varoitellaan, mutta kullanhimon energialla Roope ylittää kaikki esteet ja kaappaa aarteen haltuunsa varoituksista viis veisaten. Kun Roope viimein saa haluamansa, hänelle valkenee, että se ei ollutkaan sitä mitä hän oli toivonut. Aarre saattaa suorastaan työskennellä uutta omistajaansa vastaan. Nöyryytettynä Roope palauttaa arvoesineen alkuperäisille omistajilleen ja poistuu paikalta oppimatta mitään. Hän on Sisyfos, joka on tuomittu toistamaan rooliaan siitä koskaan vapautumatta.
 |
|
Merenpohjan varakuningas (1969)
|
Ciminolaisuuden malliesimerkki on Paperino viceré sottomarino (Cimino & De Vita, Topolino 692, 1969. Merenpohjan varakuningas, AATK 18) Aku lähtee hummerinpyyntiin ja löytää luolasta kypärän, joka saa aallot asettumaan ja vedenelävät kumartamaan hänen edessään. Roope lunastaa kypärän puoliväkisin neljällä miljoonalla, mutta ahnureiden päässä kypärä ei tietenkään enää toimi, koska he eivät osaa tyytyä mihinkään. Neptunus heittää Roopen valtakunnastaan ulos. Aurum nigrumissa (Cimino & Scarpa, Topolino 476, 1965. Roope-setä ja musta kulta, AATK 9) Roope vanhan pergamentin perusteella lähettää Akun ja pojat jäljittämään tarumaista ainetta, joka karkoittaa koit. Huimien ja vaikeiden seikkailujen jälkeen töhnä saadaan Ankkalinnaan, jossa Mummo Ankka tunnistaa sen oitis tavalliseksi naftaliiniksi. Tarinassa Zio Paperone e le montagne trasparenti (Cimino & Cavazzano, Topolino 831, 1971. Läpinäkyvät vuoret, AATK 39) Roope lähtee etsimään läpinäkyviä vuoria, joiden läpi näkee kultasuonet. Paikallisen tarun mukaan vuoret lasitti läpinäkyviksi muinainen jättiläinen, joka halusi ihailla kullan kimallusta. Roope ei tyydy ihailuun. Koska lasittuneen kiven läpi ei pääse millään keinolla, hän joutuu ponnistelujen kautta etsimään läpinäkyvyyden vasta-aineen. Kun se löytyy, vuori muuttuu yhtä läpitunkemattomaksi graniitiksi, eikä kultaa voi enää edes ihailla. Unohtumaton on Zio Paperone e il sosia elettronico (Cimino & Scarpa & Cavazzano, Topolino 629, 1967. Roope-sedän kaksoisolento, AATK 17), jossa Roope valmistaa liikeapulaisekseen näköisensä robotin, joka tekee kapinan ja sulkee Roopen tyrmään.
Yleensäkin Ciminon tarinoissa Roope on itse pahin vihollisensa, luonnonarvot ovat tärkeämpiä kuin taloudellinen tulos, luonnonkansat esitetään järjestään vaatimattomina ja siksi viisaina ja kunnioitettavina, ja jos jonkun välttämättä täytyy voittaa, sen tekee se, jolla on puhdas sydän. Toisin kuin Barksilla, jonka Roope on suunnitelmallinen ja tolkullinen vanhan ajan kapitalisti, Ciminon Roopea ajava mammonan himo sumentaa hänen arvostelukykynsä täysin. Kolonialismin kritiikistä ei kannata tässä yhteydessä puhua – Ciminon maailmassa Roope ei niin pitkälle edes koskaan pääse.
Ciminon Ankkalinna on pastoraali. Sitä hallitsee kosminen oikeus. Väärintekijää ei ole tarve rangaista, sillä on ennaltamäärättyä, että hän sortuu itseensä. Aku ja veljenpojat saavat näissä jutuissa roolin tarkkailijoina, jotka tietävät alusta alkaen että tämä ei pääty hyvin, ja pääsevät viimeisessä ruudussa toteamaan, mikä elämässä on todella tärkeää: se että on ystäviä, syötävää, lämmintä, ja katto pään päällä.
 |
|
Kolmikyttyräiset kameelit (1995)
|
Hyvää ruokaa arvostanut Cimino laittoi jo Kultavihikoiran lopussa Akun toteamaan, että hyvä peruna on kultaakin kalliimpaa, ja myöhemmin hän antoi ankkojensa esittää jopa omia reseptejään. Ciminon muistoksi voisi tekaista esimerkiksi sipulivoileivän, pagnotta del pastoren. (Kolmikyttyräiset kameelit, AATK 189) Yksinkertaista, konstailematonta, ja maittavaa. Erittäin Ciminoa. Myös erittäin halpaa ja nopeasti valmistettavaa. Erittäin Roopea.
Italialaisten muistokirjoituksissa toistuu ihastelu siitä, kuinka Cimino onnistui olemaan moraalinen moralisoimatta, poliittinen kirjoittaja politikoimatta, ja vieläpä jonkinasteinen spiritualisti viittaamatta kertaakaan uskonnolliseen sanomaan. Jälkimmäisestä Cimino antoi Disney-universumin kenties hämmästyttävimmän näytteen vuonna 1972 Giorgio Cavazzanon piirtämässä seikkailussa Paperino e l’avventura sottomarina (Seikkailu pinnan alla, AATK 51).
Seikkailu pinnan alla on tarina, jossa Aku tapaa ensimmäistä kertaa avaruusrakastettunsa Reginellan. Heidän suhteensa jää ensimmäisessä tarinassa sivuosaan, sillä huomion varastaa Akun new age-mainen ruumiistapoistumiskokemus. Merenalaiseen toiselta tähdeltä saapuneeseen sivilisaatioon tutustuva Aku joutuu jättämään vanhan ruumiinsa, joka varastoidaan hyödyttömänä. Hän sanoo, että hänestä tuntuu kuin olisi syntynyt vasta äskettäin, ja uudestisyntynyt Aku saa opastajan, jota kutsutaan nimellä Suuri Valaisija. Aikakin kuluu täällä eri tahtiin kuin maan päällä.
 |
|
Reginella ja uhka maasta (1992)
|
Sivilisaatio on kotoisin harmoniaan uskovalta Pasifika-planeetalta, jonka kulttuurissa ei hyväksytä eripuraa eikä väkivaltaa. Jatko-osissa maahantunkeutujat uhmaavat planeetan rauhaa, mutta koska passiivinen vastarinta ja ankara paheksunta ei riitä torjumaan heitä, Aku kutsutaan taistelemaan heidän puolestaan. Akulle se on helppoa, mutta hän joutuu palaamaan takaisin kotiin, koska hänen militantti esiintymisensä saa nuorison pitämään häntä esikuvana ja ihannevaltion periaatteet joutuvat vaaraan.
Akun ja Reginellan suhde on romanttisempi kuin Akun ja Iineksen suhde. Se saa jopa kuohahtelevan Roopen muistelemaan jotakin mennyttä Pariisin kevättä ja huokaisemaan “Ah, l’amour…” Elämän vaelluksen keskimatkassa, polulta oikealta harhaan poikenneenakin, kahden sydämen syke kykenee ylittämään mittaamattomat etäisyydet ja sitoo saavuttamattoman, ihanteellisen puhtaan avaruusneidon Reginellan ja hänen minnelaulajansa ritari Akun toisiinsa ajasta ja paikasta riippumatta. Juuri tällainen olisi keskiajan runoilijoiden kirjoittama Aku Ankka.
Ciminon tarinoiden pohjalta kurkistaa trecenton suuri italialainen runous ja Venetsian kauppatasavallan voitontavoittelu ja egalitarismi, ja pitäisikö tämän olla edes yllätys. Mikä muu Ciminon Roope on, ellei Marco Polo, joka on valmis matkustamaan Venetsiasta maailman ääriin rikkauksien toivossa, ja kertoo kotiin palattuaan mielikuvituksellisen väritettyjä seikkailuja, joita ei ole edes tarkoitettu otettavaksi täydestä. Cimino oli 1900-luvun viimeinen tarinaniskijä, jolle Terra Incognitan uskomattomat ihmeet olivat todellisuutta vielä senkin jälkeen, kun kuussa oli käyty ja viimeinenkin asumaton kolkka kartoitettu. Ciminon Roope, jos kuka, pystyisi kuiskaamaan kuolinvuoteellaan, että hän ei ole kertonut puoliakaan kokemastaan ja näkemästään, ja sen pystymme hyvin uskomaan.
Pasifikan Reginella on saanut vieraan.
kuvat (c) Disney