Rallattelin

Kaltsu Kallion edellisen teoksen, Kenenkäs tyttöjä, ilmestymisestä ei ole montaa kuukautta, joten pienlehti tralalaa tuli niin sanotusti puskista. Tällaisia iloisia yllätyksiä kokisi mielellään useamminkin.

tralalaa

tralalaa
Kaltsu Kallio, 2013
mv, 24 sivua, A6
5 € (saatavilla taiteilijalta itseltään,
Turun Sarjakuvakaupasta ja Sarjakuvakeskukselta)

Kallion tuorein pienlehti kertoo rakastamisen vaikeudesta; mistäs muusta. Tällä kertaa keskitytään siihen kuinka vaikeaa on tehdä oikeat valinnat oikeaan aikaan. Jos liian pitkään empii, onni saattaa vain hipaista.

Tralalaan tarinasta tulee mieleen Pauli Hanhiniemen ja Samuli Putron rock-lyriikka. Muutamassa minuutissa kerrotaan elämän makuinen tarina ihmisistä, jotka koettavat tarrautua toisiinsa elämän aallokossa. Toiset onnistuvat siinä paremmin kuin toiset. Vaikka tralalaan tarina on perinteinen, niin Kallio on onnistunut luomaan uskottavat ja samaistuttavat hahmot, joiden ansiosta kertomus nousee keskinkertaisuuden yläpuolelle. Itse asiassa tarina on parhaita kotimaisia ihmissuhdekuvauksia mitä olen käsiini saanut.

Toisinaan kuulee valitusta siitä miten suomalaisissa sarjakuvissa tarina ei yllä kuvituksen tasolle. Tralalaa lienee sitten se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Kuvitus on hiottua ja tarina suorastaan soljuu eteenpäin. Siihen päälle vielä moitteeton painoasu (tai tässä tapauksessa oikeastaan tulostusasu), niin teosta ei voi kuin kehua. Lehden koko on postikortin luokkaa, mutta selkeät kuvat ja riittävän suuri fontti tekevät lukemisesta miellyttävää. Lehden kannessa on käytetty yhtä tehosteväriä, mutta sisältö on mustavalkoinen. Pahvikannet tuovat 24-sivuiselle lehdelle sopivasti jämäkkyyttä.

Keskustele Kaltsu Kallion töistä Kvaakissa.
Kaltsulla on myös blogi.