Piristävä Täysi Q

Jo vuodesta 1992 ilmestynyt Täysi Q on edennyt jo yhdenteentoista numeroonsa. Tosin edellisestä numerosta on ehtinyt vierähtämään jo viisi vuotta, ja ainakin minulle tämä on uusi tuttavuus. Uusi numero sisältää sarjakuvia koko viiden vuoden ajalta.

Tekijä on lahtelainen Mikko A., joka ilmoittaa piirtäneensä “jo pennusta lähtien”, vaikuttajinaan mm. Kannus ja Sarjainfo josta nuori Mikko päätteli että “jos kaikenlaista roskaa kerran julkaistaan niin miksen minäkin.”

Omakustannejulkaisu on melkein kuin albumi. Jykevää paperia ja liimaselkä. Mutta miksi vain A6-kokoinen? Kuulemma “paras vaihtoehto ettei näytä liian karulta”.

Mutta ei tämä karua ole, varsin hauskoja ja hyvin piirrettyjä eripituisia sarjakuvia arkisista kommelluksista, väkivaltaisella ja perverssillä tavalla esitettynä. Kyllä tämän pitäisi kelvata oikeallekin julkaisijalle, sen verran pirteää meno on.

Kuitenkaan väkivaltainen tai perverssi ei ole suosikkini: Päiväyksestä päätellen tuore päätössarja “Kun sukupuolet kohtaa”, jossa kipeän osuvalla tavalla Mikko A. kuvaa miehen ja naisen ajattelutapoja. Kahdeksan sivua täyttä asiaa. “En ole sentään mikään MacGyver. Sillä on uusi pimatsu joka jaksossa.” Muut sarjat ovat lyhyempiä, useimmiten 1-2-sivuisia. Kansikuvan pitkätukka esiintyy useimmissa.

Mikko A. lupailee ensi vuodeksi kokoelma-albumia parhaista sarjoistaan ensi vuodelle. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla. Sitä odotellessa hankkikaa tämä. Se kannattaa.

Täysi Q # 11 (1/2006)
Omakustanne
Liimasidottu, 36 s., A6, mustavalkoinen
Hinta 4 euroa (sis. postikulut), myös lehtivaihto käy
Tilaa osoitteesta fanimal (ät) cfprod.com

Mikko A
PL 21
15141 LAHTI

Täysi Q -nettisivut
Kerro mielipiteesi Täysi Q # 11:sta Kvaakin foorumilla

Kuvan saat klikkaamalla näkyviin suuremmassa koossa. Valitettavasti näytteitä ei ollut tarjolla koska “sarjakuva kuuluu paperille, ei nettiin”.