![]() |
Sarjakuvantekijä ja sarjakuvanteon opettaja, Tyrnävän verikoiristaan tuttu Esa “Holle” Holopainen on saanut valmiiksi uusimman pilapiirroskirjansa. Omakustanne on ihan kirjapainossa painettu tyylikkään näköinen Valitut Palat -kokoinen opus.
![]() |
Pilapiirroksissa esiintyy sauvakävelijöiden lisäksi erilaisia elukoita ja ötököitä. Sikoja, matoja ja muurahaisia. Ufoja, nalleja, kisuleita ja hevimuusikoita. Kuulostaa Gary Larsonilta?
No ei ihan. Onhan näissä vähän samaa henkeä, mutta piirrosjälki on aivan toisesta maailmasta. Holopainen ei pahemmin turhia viivoja tee, joten jälkeä voisi sanoa äärimmäisen pelkistetyksi. Ja tässä tapauksessa pelkistetty on eri asia kuin taitamaton. Sillä piirtää Holopainen todellakin osaa. Tyrnävän verikoirat -sarjakuva toimii vain minusta sutjakkaammin ja huumorikin sopii sarjakuvaan paremmin.
![]() |
![]() |
Kaikki vitsit eivät aina oikein aukene, niitä Holopainen voisi miettiä vähän enemmän, ainakin jos näitä lehtiin julkaistavaksi myydään. Absurdiuteenkin voi turhautua. Mutta ne jotka aukenevat niin kyllä naurattavatkin.
Kirjaa saa kustantajalta tai tekijältä.
Katsokaa, ilman sauvoja!
© E. Holopainen
Pilot-Kustannus Oy, 2006
ISBN 952-464-477-0
Painopaikka: Pilot-Kustannus Oy, Tampere
print-on-demand
100 sivua
Hinta 19,50 euroa
Pilot-Kustannus
Tekijän kotisivu
Keskustele sauvakävelystä Kvaakissa
P.S. Klikkaa kuvat suuremmaksi.