Kolmatta Anni Isotalo -albumia työstävä Anssi Rauhala on kesäkauden kiireinen mies.
 |
|
Kuva: Johanna Luumi
|
– Kaikki aika menee Annin parissa, kertoo Anssi. – Kesällä käytän 10-16 tuntia päivässä piirtämiseen. Syyskuussa saan albumin eteenpäin ja “Bosporin helmi” julkaistaan syyskuun lopulla.
Talvisaikaan miehellä on monta rautaa tulessa. – Talvi menee tilaustöiden parissa, ja talvella säästetyillä rahoilla tehdäänkin kesä omia hommia. Viime talvena tein Otavalle kuvitusta yläastelaisten fysiikan ja kemian kirjaan. Työtä pätkivät esimerkiksi mainostoimistojen kuvitustilaukset. Niistä saatetaan soittaa ja pyytää kuvaa tyyliin “hei, teetkö huomiseksi.” Oppikirjakuvitukset ovat sentään isompia paketteja, 2-3 kuukauden töitä. Sarjakuva-albumeihini pätee vanha totuus, että vuoden työllä tienaa kuukauden palkan. No, lomalle sentään olen päässyt Anni Isotalon vuoksi.
Miten ensimmäinen Anni-seikkailu syntyi?
– Tein taannoin Sininen kuu -sarjakuvaa Suomen Kuvalehteen. Lehden toimittaja tunsi kustannusyhtiö Minervan kustannustoimittajan, ja menin kustantamoon esittäytymään. Minervakin haki tuolloin linjaansa, ja kyseltyään minulta käsikirjoittajaa, he ehdottivat että etsisivät itse sopivan kirjoittajan. Sitä kautta Mikko Ketola tuli kuvaan mukaan. Menimme kahville ja meillähän synkkasi alusta asti. Lähdimme kehittelemään seikkailusarjaa, jossa olisi nainen pääosassa, hieman Natashan tyyliin.
– Työparina olemme olleet siinäkin mielessä hyvä, että Mikon suku tulee lännestä ja minun idästä. Siksi sarjassa onkin mukana Annin pohjalaissukulaisia, ja pohjalaislehdet ovat julkaisseet arvioita albumeista hyvin. Minun karjalaisjuureni näkyvät siinä, että kirjoitin itse Valkoisen meren timanteissa esiintyvän karjalaismummon repliikit.
Millaisia neuvoja kustannustoimittajanne Minervassa on tämän jälkeen tarjonnut?
– Kyllä kustannustoimittaja kuulumisia kyselee, mutta muuten olemme saaneet työrauhan. Toki kustantajan toiveissa on, että pitkällä tähtäimellä sarja tuottaa voittoa. Sarjakuvamaailmassa hittien syntyminen saattaa kestää kauan, olihan Viiviä ja Wagneriakin julkaistu useita albumeita, ennen kuin se teki läpimurron. Ilahduttavasti sarjan ensimmäinen osa onkin myyty jo Viroon.
Miten työpari käytännössä sitten tarinaa kehittelee? Kiinnostaisi myös tietää, onko Mikko Ketola kirjoittanut muuta fiktiota kuin Annia? Ensimmäisen albumin kohdalla muistan ajatelleeni, että kovin paljon fiktiota tuskin taustalla on.
– Ketola on tutkija, joka on kirjoittanut paljon asiaproosaa, mutta fiktion saralla Anni on tosiaan hänelle ensimmäinen julkaistu teos. Mikkokin kyllä lukee paljon sarjakuvaa. Albumin tekovaiheessa tapaamme noin kerran kuussa kahvilla. Minulle jää piirrostyössä vapautta esimerkiksi siinä suhteessa, että valmiin käsikirjoituksen pohjalta voin ujuttaa ruutuihin kaikkea pientä kivaa täytteeksi. Jonkun verran sisäpiirivitsejä kuviin on piilotettukin, esimerkiksi henkilöiksi on piirretty omia sukulaisia ja työkavereita. Suunnittelen myös ruutujaon, sitä ei käsikirjoituksessa valmiina ole. Rakennuksia varten etsin taustakuvia Internetistä, ja esimerkiksi viime lomalla Istanbulissa otin Annia varten yli 900 kuvaa.
 |
|
Luvassa kansainvälistä menoa.
|
– Kyllä Annin seikkailuista on suunnitteilla pitkä sarja, mutta miten se loppuu, sitä emme vielä tiedä. Sarjan henkilöillä on vastahahmonsa, ja näiden keskinäisiä ristiriitoja tullaan taatusti ratkomaan. Neljännen albumin idea on Mikolla jo päässä.
Millaista palautetta sarjasta on tullut?
– On ilahduttanut hirveästi, kun Annia on verrattu esimerkiksi Tinttiin. Juuri tätä tyyliä olemme hakeneet. Sanotaanko näin, että emme pyri asiaksemme erottautumaan suomalaisista, mutta pyrimme kohti eurooppalaista tyyliä. Uusin kirja sai arvion mm. Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Kalevassa.
Mitä uusia kotimaisia sarjakuvia piirtäjä itse ehtii lukemaan?
– Valitettavan vähän tällä hetkellä mitään. Ostan yleensä sarjiksia festareilla, koska silloin niihin saa hienot omistuskirjoitukset. Belgiasta tilasin hiljan paketin mainstream-sarjakuvaa. Uusista suomalaisista mieleen on myönteisesti jäänyt J.P. Ahosen Villimpi Pohjola, jota on julkaistu sekä netissä että paperilla.
Professori Anni Isotalon tutkimuksia – Arvostelut Kvaakissa:
Marian koodi
Valkoisen meren timantit