Sherlock-manga palasi lehtipisteisiin runsaan kahden vuoden tauon jälkeen. Hinta ja koko ovat ennallaan, mutta paperi on nyt tummempaa ja karheampaa kuin aiemmissa osissa. Tällä kertaa vuorossa on tv-sarjan jakson Kiusallinen skandaali ensimmäinen osa, eli yhteen jaksoon tullaan nyt käyttämään kahden pokkarin sivumäärä.
Jatka lukemista “Sherlock 4: Kiusallinen skandaali”Sherlock 1–3
Punainen jättiläinen julkaisi vuosien 2016 ja 2017 vaihteessa kolme suosittuun Sherlock-tv-sarjaan (suomeksi Uusi Sherlock) perustuvaa mangapokkaria. Kukin pokkari perustuu yhteen tv-sarjan jaksoon tv-sarjan esitysjärjestyksessä ja sisältää jaksosta otetun nimen. Manga on julkaistu alun perin Japanissa jatkokertomuksena nuorille miehille suunnatussa lehdessä ja sen suomalaiseksi ikäsuositukseksi on annettu yli 12 vuotta.
Jatka lukemista “Sherlock 1–3”Janne Toriseva: Valas
Janne Toriseva on työstänyt vuosikymmenen ajan Herman Melvillen romaaniin Moby Dick pohjautuvaa sarjakuvaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kuvitettuklassikko vaan omaääninen ja oman näköinen tulkinta yhdestä maailmankirjallisuuden suurteoksista. Valas ei ole toisinta vaan se on taideteoksena toiseus siitä, mikä sitä edelsi.
Mitä tänään syötäisiin? — Gourmet Hound
Tämän kertainen otsikko ei ole luovuudella pilattu, mutta se kuvaa melko osuvasti Leehaman sarjaa Gourmet Hound. Sarja päättyi vain muutamia viikkoja sitten, ja ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki esitellä tämä sydäntälämmittävä ja samalla kulinaarisia tietoja kartuttava sarja.
Jatka lukemista “Mitä tänään syötäisiin? — Gourmet Hound”Jäniksen osa
Kuten moni muukin sarjakuvien tekijä, Jarkko Harakka (s. 1981) viimeisteli alkuvuodesta pienlehteä, jonka oli tarkoitus olla myynnissä Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla. Toisin kävi.