Lassi ja Leevi pelastaa pilvisenkin päivän

Calvin ja Hobbes, Lassi ja Leevi, Paavo ja Elvis – millä nimellä tätä hyperaktiivisen pikkupojan ja hänen pehmolelutiikerinsä muodostamaa parivaljakkoa kutsutaankin, on 80-luvun merkittävin uusi strippisarjakuva. Jotain Bill Wattersonin sarjan suosiosta myös Suomessa kertonee se, että englanninkieliset Calvin & Hobbes -kokoomateokset myyvät paremmin kuin useimmat suomeksi käännetyt sarjakuvat. Kaikeksi onneksi Lassin ja Leevin toilailuja on saanut Semicin toimesta seurata myös suomeksi aina vuodesta 1988 lähtien.

Jatka lukemista “Lassi ja Leevi pelastaa pilvisenkin päivän”

Maus I ja II – Selviytyjän tarina

Kissojen hirttämät hiiret riipaisevat syvältä

Suuret kirjakustantajat julkaisevat sarjakuvaa vain harvoin, mutta silloin sitten sitäkin parempaa. Hyväksi esimerkiksi kelpaa alkujaan Raw-lehdessä julkaistu Art Spiegelmanin Maus, jonka molemmat osat WSOY on kääntänyt suomeksi. Maus kertoo Puolan juutalaisten kohtalosta viisikymmentä vuotta sitten. Art Spiegelmanin isä oli yksi harvoista Auschwitzin eloonjääneistä. Mutta samalla kun Spiegelman haastattelee isänsä tarinaa sarjakuvaksi, hän tutkii myös selviytyjän ja hänen poikansa suhdetta.

Jatka lukemista “Maus I ja II – Selviytyjän tarina”

Amok tarjoilee kotoista kauhua

Suomessa on tehty suomalaisia sarjakuvalehtiä niin kauan kuin joku tässä maassa on rohjennut sarjakuvatuksia harrastaa. Ja jokainen lehti on kaatunut joko tason tai talouden lopulta pettäessä. Kaikeksi onneksi alan synkkä historia ei ole pelottanut uusia yrittäjiä. Muuten olisimme jääneet paitsi Amokista, Book Studion kunnianhimoisesta kauhusarjakuvalehdestä, jossa vain Stephen Kingin novellit ovat tuontitavaraa.

Jatka lukemista “Amok tarjoilee kotoista kauhua”

Elfquestissa maistuu elämä

Elfquest, Wendy ja Richard Pinin haltiataru, kuuluu niihin sarjakuviin, joihin on helppo päästä sisälle, mutta mahdotonta ulos. Ensimmäinen silmäys Pinien pieniin suurisilmäisiin haltioihin saa lukijan helposti kuvittelemaan, että kyse on pikkulapsille tarkoitetusta sadusta, mutta kun noin toisen tai kolmannen sadan sivun kohdalla huomaa unohtaneensa syömisen, nukkumisen ja töihin lähtemisen, Elfquestiin suhtautuu aivan uudella kunnioituksella. Eikä tarina siihen lopu: sitä piisaa lähemmäs puolitoistatuhatta sivua, ja lisää syntyy koko ajan.

Jatka lukemista “Elfquestissa maistuu elämä”