Punaniska saa Laakin

Kuten Pelit-lehdessä 1/93 kerroin, kotimaisilla sarjakuvalehdillä ei ole koskaan mennyt turhan lujaa. Esimerkiksi tammikuussa esitelty Amok lopetti lupaavasti alkaneen juoksunsa heti toisen numeron jälkeen. Onneksi edeltäjien synkkä kohtalo ei ole lannistanut uusia yrittäjiä. Syksyn myötä kauppoihin on kolahtanut peräti kaksi suomalaisin voimin koottua sarjakuvapläystä, Laaki ja Punaniska.

Jatka lukemista “Punaniska saa Laakin”

Onko Peter Pan sittenkin Peter Pank

Hyvät tarinat ovat harvassa, joidenkin asiasta jotain tietävien tahojen mielestä jopa loppu. Kirjailijat, elokuvaohjaajat ja sarjakuvapiirtäjät joutuvat ideoiden huvetessa palaamaan vanhojen klassikoiden pariin yhä uudelleen ja sorvaamaan ne uusiksi. Kaunotar ja peto, Odysseia, Taikahuilu, Hamlet, Peter Pan. Ne ovat kuin loppuun kaluttuja luita, joista taiteilijat hakevat henkensä pitimiksi innoitusta.

Jatka lukemista “Onko Peter Pan sittenkin Peter Pank”

Sin City – Väkivallan korkea veisu

Amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä ja -käsikirjoittaja Frank Miller tunnetaan Suomessa lähinnä Semicin taannoin suomentamasta vaihtoehto-Batmanista Yön Ritarin paluu (suosittelen). Toki hänen tuotantoaan on suomennettu Yön Ritarin jälkeenkin, mutta esimerkiksi Geof Darrow’lle käsikirjoitettu Hard Boiled sisälsi sen verran eksplisiittisen kauniisti piirrettyä seksiä ja väkivaltaa, ettei sitä tohtinut käsitellä Pelit-lehden kaltaisen perhelehden sivuilla.

Jatka lukemista “Sin City – Väkivallan korkea veisu”

Lassi ja Leevi pelastaa pilvisenkin päivän

Calvin ja Hobbes, Lassi ja Leevi, Paavo ja Elvis – millä nimellä tätä hyperaktiivisen pikkupojan ja hänen pehmolelutiikerinsä muodostamaa parivaljakkoa kutsutaankin, on 80-luvun merkittävin uusi strippisarjakuva. Jotain Bill Wattersonin sarjan suosiosta myös Suomessa kertonee se, että englanninkieliset Calvin & Hobbes -kokoomateokset myyvät paremmin kuin useimmat suomeksi käännetyt sarjakuvat. Kaikeksi onneksi Lassin ja Leevin toilailuja on saanut Semicin toimesta seurata myös suomeksi aina vuodesta 1988 lähtien.

Jatka lukemista “Lassi ja Leevi pelastaa pilvisenkin päivän”