Lisenssillä isoksi – Jos alien ja predator tappelis, kumpi voittais?

80- ja 90-lukujen vaihteessa keskisuuri amerikkalainen sarjakuvakustantamo Dark Horse Comics hankki itselleen oikeuden tehdä sarjakuvia sellaisista herkuista kuin Star Wars, Aliens, Terminator, Predator ja Robocop. Kalliin lisenssin riski oli melkoinen, sillä perinteisesti elokuvien pohjalta raapustetut kuvasarjat ovat olleet parhaimmillaankin täydellisiä floppeja.

Jatka lukemista “Lisenssillä isoksi – Jos alien ja predator tappelis, kumpi voittais?”

Tarkastaja Ankardon tutkimuksia – Koiran paluusta Kauhujen kanavalle

Jos kysyt satunnaiselta vastaantulijalta, mitä mieltä hän on tarkastaja Ankardosta, et todennäköisesti saa kummoista vastausta, vaikka tätä Benoît Sokalin sarjakuvaa on julkaistu suomeksi jo kymmenen vuotta. Syynä lienee tämän isoräpyläisen free lance -poliisin jääminen pienkustantajien kontolle eli R-kioskien ulkopuolelle. Kahdesta ensimmäisestä albumista vastasi Fanzine Oy, minkä jälkeen Ankardo päätyi Kustannus Oy Jalavan suojiin. Kunnon sarjishyllyn omaavista kirjakaupoista ja alan erikoisliikkeistä Ankardoja voi kuitenkin etsiä, ja vanhempia albumeita voi tiedustella kirjastosta.

Jatka lukemista “Tarkastaja Ankardon tutkimuksia – Koiran paluusta Kauhujen kanavalle”

Nikopol-trilogia – Külttüüri külttüüri

Vaan siinä ompi pulma suuri, että mitä se on se külttüüri

Sarjakuvasta on yritetty tehdä väkisin kulttuuria, mutta vasta virallinen tunnustaminen avaa esimerkiksi apurahahanat, joiden turvin kokeilla sarjakuvan rajoja ja mahdollisuuksia. Ainakin Keski-Euroopassa läpimurto on jo tapahtunut, Ranskassa valittiin sarjakuva vuoden 1993 kirjaksi. Kunnian sai osakseen Enki Bilalin Kylmä päiväntasaaja, joka päättää Tammen kustantaman Nikopol-trilogian.

Jatka lukemista “Nikopol-trilogia – Külttüüri külttüüri”