Helsingin kirjamessut järjestetään 23.- 26. lokakuuta. Suuret kustantajat ja kirjakaupat jylläävät, mutta ohjelmaan on soluttautunut myös hitunen sarjakuvaakin.
![]() |
Sarjakuvasivusto
Kerro tarina opiskelijaelämästä! Kerro se sarjakuvin! Osallistu HYY:n sarjakuvakilpailuun! Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY)järjestää kaikille avoimen sarjakuvakilpailun. Kilpailun aihe on “opiskelijaelämää”. Toteutustapa on vapaa. Kilpailuun voi siis osallistua niin monisivuisella sarjakuvanovellilla kuin yksittäisellä stripillä. Sarjakuvien tulee olla ennen julkaisemattomia.
Tilsan jatsipotrettinäyttely avataan Tampere Jazz happeningin yhteydessä Klubilla (Tullikamarinaukio 2) torstaina 30.10. kello 21 lähtien. Yksi Tilsan neljästä nykyisestä yhtyeestä eli Jahnukaiset esiintyy tilaisuudessa.
Haku Lahden ammattikorkeakoulun, tuttavallisemmin Muotoiluinstituutin, Sarjakuvan erikoisopintoihin käynnistyi tänään maanantaina. 40 opintoviikon kokonaisuudessa opiskelijat paneutuvat muun muassa käsikirjoittamiseen. Tavoitteena on kehittää vuoden ajan erilaisia sarjakuvantekijän ammatillisia valmiuksia.
![]() |
Jatka lukemista “Sarjakuvantekijän ammattiopintoja taas tarjolla Lahdessa”