Vastakarvaan on sarjakuva Roopesta, neuroottisesta sinkkumiehestä, ja tämän puhuvista lemmikeistä. Miten kummassa näinkin tavanomaiselta kuulostava sarjakuva on onnistunut kirvoittamaan tappouhkauksia tekijälleen?
![]() |
Sarjakuvasivusto
Sarjakuva taipuu moneen muotoon, joista pokkarit, lehdet, albumit ja kovakantiset kirjat ovat yleisimpiä. Nopeasti ajateltuna formaatilla ei ole väliä, vaan sisältö ratkaisee. Vaan kun kuluttaja iskee rahat tiskiin julkaisuformaatin, hinnan ja sivumäärän suhde alkaa vaikuttaa. Otto Sinisalo pohtii miten.
Lahdessa järjestetyt sarjakuvaopinnot poikivat myös vapaa-ajan toimintaa. Kesällä yritettiin potkia jalkapalloa, ja nyt on käynnistymässä parittomille viikoille parkkeerattu torstaitapaaminen.
Kristian Huitula (s.1973) kansainvälistä mainetta saavuttanut sarjakuvapiirtäjä, joka julkaisi ensimmäisen sarjakuva-albuminsa Sherlock Holmes ja vampyyrit vuonna 1995. Seuraavana vuonna ilmestyi albumi Tohtori Cyberstein. Samana vuonna Huitulan taidot palkittiin LIKE:n ja Suomen sarjakuvaseuran järjestämässä Sarjakuva 100-vuotta –kilpailussa. Vuonna 1998 ilmestyi Huitulan sarjakuva-Kalevalan ensimmäinen osa. Albumi herätti suurta kiinnostusta ja sai osakseen ylistäviä arvosteluja. Toinen osa sarjakuva-Kalevalasta ilmestyi vuonna 2000.
Jatka lukemista “Kristian Huitulalle nuoren taiteilijan tunnustuspalkinto”
Taiteen keskustoimikunta päätti lokakuun kokoksessaan ensimmäistä kertaa uuden kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahan jakamisesta. Kirjastoapurahaa on jo aiemmin jaettu pieniä summia sarjakuvien käsikirjoittamiseen.
![]() |
Jatka lukemista “Kuvittajat ja sarjakuvapiirtäjät mukaan kirjastoapurahajärjestelmään”