Media- ja viihdejätti Walt Disneyn hallitus hylkäsi yksimielisesti Comcastin ostoaikeet pitäen 66 miljardin taalan tarjousta liian alhaisena. Michael Eisnerin lähtölaskenta Disney-yhtiöstä on kuitenkin jo alkanut.
![]() |
Sarjakuvasivusto
Ryhmä-X kirjoitetaan uusiksi sekä elokuvissa että sarjakuvissa. Historia joutaa romukoppaan.
![]() |
X-Men-elokuvien ohjaaja Bryan Singer alkaa kirjoittamaan myös Marvelin “Ultimate X-Men” -sarjakuvalehteä. On kuultu huhuja että Marvel siirtäisi hahmojensa painopisteen piakkoin sarjakuvista elokuviin. Elokuva onkin näemmä pian pääasia ja sarjakuva sivutuote. Tähän ovat viitanneet myös “Ultimate”-linjalla suoritettu historian poispyyhkiminen ja alusta aloittaminen ja nuorennusleikkaus.
Uusimmassa Sarjarissa vietetään tuomioyötä. Viisitoista sarjakuvantekijää esittelee näkemyksiään tuhon hetkistä lokaalissa ja globaalissa mielessä. Lopputulos ei ole katastrofi vaan kohtalaisen reipasta älyn ja ilon hölkkää Titanicin kannella.
“Näkkäreitä” on nyt julkaistu jo 10 vuotta, nykyisin kaksi kirjaa kerrallaan. Vuosikerta ei enää sovi yksiin kansiin kun ollaan päästy jo 60-luvulle.
![]() |
Jatka lukemista “AKU ANKKA: Näköispainos vuosikerrasta 1962”