Uudessa Väinämöisessä vanha tietäjä on puhujana peikkoseminaarissa ja saa kaksi uutta kämppäkaveria. Herran koti alkaa muistuttaa muumitaloa, jota tietävästi ei lukittu yöksi.
Se koira älähtää – Väinämöinen 7
![]() |
Sarjakuvasivusto
![]() |
“V:n avulla pyrin, seikkailusarjakuvan kontekstissa, sanomaan jotakin meille avautuvista mahdollisuuksista nyt ja tulevaisuudessa. Ideana oli, että inhimillisen politiikan päätepisteitä eivät ole kapitalismi ja kommunismi, vaan fasismi ja anarkia. Totalitääriset järjestelmät niin oikealla kuin vasemmallakin ovat kauhean samankaltaisia. Ne edustavat kumpikin omanlaistaan fasismia. Anarkia taas on jotakin aivan muuta. Halusin tutkia omaksi tyydytyksekseni, mielenkiinnosta ja opinhalusta, miten nämä kaksi aatetta toimivat yhdessä, kuinka ne reagoivat keskenään, millaisia asioita tapahtuu.” Näin perusteli V:n syntyä Alan Moore The Comics Journalissa numero 139 (1990).
Taiteen keskustoimikunnan kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahajaosto on jakanut kirjastoapurahat vuodelle 2006. Hakemuksia saapui 78 ja apurahoja myönnettiin 16 hakijalle, yhteensä 50 000 euroa.
Jatka lukemista “Kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahat 2006”