Karri Laitisen (s.1967) näyttelyssä on kaksi kokonaisuutta: päiväkirjamerkintöjä perheen arjesta ja retrospektiivinen osuus vuosilta 1996-2006.
Tex italokokoon!
![]() |
|
Tex tutussa muodossaan
|
Tex Willer siirtyy vanhasta, melkein muuttumattomana jo vuodesta 1971 pysyneestä formaatista hieman isompaan kokoon. Egmont Kustannustiedotti asiasta maanantaina (27.11.). Ranger seikkailee siis vuoden2007 ensimmäisestä numerosta asti valitussa uudessa formaatissa. Muutosedelliseen on korkeudeltaan noin 1,5 senttiä ja leveydeltään noin 2senttimetriä. Tämä formaatti on ollut aikaisemmin käytössä Italiassa.
Lordin oma sarjakuva-albumi!
Jälleen nähdään miten vääryys menestyy maailmassa
![]() |
Pahkasika ei ollut varsinainen sarjakuvalehti, mutta sarjakuvilla oli materiaalissa merkittävä osuus. Tässäkin kirjassa niin on. Kirjan on koonnut Tommi Liimatta, joka tunnetaan sarjakuvantekijänä ja Absoluuttisen Nollapisteen kantavana voimana rock-musiikin puolelta. Kirjassa ei ole päällekkäisyyttä vuoden 2000 katalookin kanssa. Vanhemman (1985) ja paksumman kanssa on, mutta sitä ei enää taida saadakaan mistään, ainakaan ehjänä. Omanikin on räjähtäneen näköinen.
Jatka lukemista “Jälleen nähdään miten vääryys menestyy maailmassa”





