Suomen sarjakuvaseura on myöntänyt tämän vuoden puupäähattu-palkinnot Ulla Donnerille (s. 1988). Hänen tuotantoonsa kuuluu kolme koti- ja ulkomailla arvostusta niittänyttä sarjakuva-albumia.
Jatka lukemista “Puupäähattu Ulla Donnerille”Rajatapauksia – Joensuun sarjakuvaseuran julkaisu
Josase joulun tuopi, kuuluu vanha sanonta. Joensuun sarjakuvaseuran julkaisun Rajatapauksia teemana on tänä vuonna (2024) raja, tai oikeastaan rajat, niin ne oikeat näkyvät rajat kuin myös ne pehmeät päänsisäiset. Päätoimittaja Heikura toteaa esipuheessa, että teema tuntui tärkeältä oman maamme sijainnin ja maailmanpoliittisen tilanteen takia. Ja rajat ja rajaukset ne ovat sarjakuvissakin, ruuduissa ja sivuissa. Mennään rajan taa!

E. J. Vehmas -palkinto Ville Hänniselle
Sarjakuvaneuvos Ville Hänninen on saanut Suomen Kulttuurirahaston myöntämän 20 000 euron arvoisen E. J. Vehmas -palkinnon. Se myönnetään vähintään joka kolmas vuosi etevälle taidearvostelijalle.
Jatka lukemista “E. J. Vehmas -palkinto Ville Hänniselle”Wallun Hessu-kissa
Petteri Ojan lastensarjakuvaan erikoistunut kustantamo Kissanviikset on tänä vuonna julkaissut kaksi kokoelmaa Harri ”Wallu” Vaalion Hessu-kissan seikkailuja. Aikaisemmin tuli Hessu-kissan kissanpäivät ja nyt joulun alla Hessu-kissan joululahjat.
Jatka lukemista “Wallun Hessu-kissa”Oulun sarjakuvafestivaali tulevana viikonloppuna
Oulu, Suomi. Pohjois-Skandinavian suurimmat sarjakuvafestivaalit alkavat perjantaina, ja lauantaina Sarjakuvakeidas täyttää kulttuuritalo Valveen. Ohjelmassa on muun muassa kansanedustaja Jessi Jokelaisen Femokratia -esikoisteoksen julkistus.
Jatka lukemista “Oulun sarjakuvafestivaali tulevana viikonloppuna”