![]() |
|
|
Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sanomalehtistrippisarja on koottu yksiin kansiin tyylikkääksi albumiksi. Kamala luonto ilmestyy mm. Lemmikki- lehdessä, Metrossa, Turun Sanomissa ja Ilta-Sanomien nettisivustolla.
Sarjakuvasivusto
Alison Bechdel nousi maineeseen lesbosarjakuvallaan Lepakkoelämää. Mutta ennen tuon sarjakuvan luomista hänellä oli lapsuutensa perheensä parissa. Hautuukoti kertoo tuosta lapsuudesta edeten teemoittain ennenmin kuin puhtaan kronologisesti. Kertomus päättyy aikaan, jolloin Alison oli jo muualla opiskelemassa, hän oli löytänyt seksuaalisen identiteettinsä ja hänen isänsä kuoli.
Jatka lukemista “Hautuukoti”![]() |
|
|
Puskaradio-sarjakuva-albumia selaillessa huomaa heti suuren viitseliäisyyden, joka sen tekemiseen on käytetty. Sisäsivujen väritys on yhtä silmiähivelevää kuin upean kansikuvankin. Muutama kirkkaampi sarjakuvasivu piristää muuten tasasävyistä kokonaisuutta. Piristävää rytminvaihdosta tuovat myös sivut, joissa on kokonaan luovuttu perinteisestä ruutujaosta. Ennen varsinaisia sarjakuvasivuja oleva Kaarina Hazardin kolumni/arvio Puskaradio-sarjakuvasta on kerrassaan ylistävä. Kukas se kissan hännän nostaakaan, ….? Okei, menköön huumorin piikkiin.