Conan ei hahmona esittelyjä kaipaa. Siinä suhteessa hän on samaa luokkaa kuin Tarzan, Darth Vader ja Hello Kitty.
Jatka lukemista “Conan Barbaari – Aarrelaiva”Teophiluksen sopimus osa 2
The Walking Dead – Ensimmäinen kirja
![]() |
Elämme zombieiden uutta kulta-aikaa. Minne tahansa katsookin, pystyyn mätänevät epäkalmot kukittavat maisemaa. Niiden virulentteihin hampaisiin ovat jääneet niin Jane Austen kuin kansalliset terveysviranomaisetkin eivätkä nämä apokalyptiset visiot ole uutisten perusteella kovinkaan kaukana aidosta todellisuudesta.
Yö huutaa armoa
Pelkäänpä pahoin, että giallo-elokuvien kanssa minulla on samanlainen vamma kuin fumettien – en tunne genren tapoja ja kuvastoa enkä siksi osaa niitä arvostaa oikeista lähtökohdista. Näin kävi Rivon lännen kanssa, kun luulin pornografisen kuvaston olevan pääjuttuna, ja samaan miinaan taisin astua giallo-sarjakuvan Yö huutaa armoa kanssa.
Jatka lukemista “Yö huutaa armoa”Mielipuolista tykitystä ja hullua huumoria
![]() |
Api on mainosalan huippuosaaja, dynaaminen ja väsymätön ideatykki. Jatkuva stressin hoito alkoholilla vaatii kuitenkin veronsa ja Apin mielenterveys alkaa horjua. Mutta luovan ihmisen mieli ei edes harhoissaan tyydy vaatimattomin hallusinaatioihin. Apille näyttäytyvät toinen toistaan kiehtovammat, enkelimäiset ja demoniset henkiolennot, jotka kilpailevat ihmisen sielusta käyden alituista keskustelua omasta olemuksestaan ja tavoitteistaan. Sairaalan seinät eivät estä näiden raamatullisiin mittoihin kasvavien hahmojen visuaalisesti vaikuttavia ja tarkoitukseltaan yllättäviä vierailuja.
Jatka lukemista “Mielipuolista tykitystä ja hullua huumoria”



