Punainen jättiläinen tuo kioskeille harvakseltaan aikuiseenkin makuun istuvaa toimintaa. Käsillä olevan Resident Evil Marhawa Desiren ikäsuositus 14+ kuvaa hyvin tätä linjaa.
Comanche – Seriffit
Kvaakin Lammet BETA
Kuplii Kuplii
Tänä vuonna Tampere Kupliin kävijäennätys rikottiin mennen tullen. Yleisöä laskettiin viiden päivän aikana mahtavat 8224kpl. Antti Grönlundin jälkeen kolme vuotta Tampere Kupliita vetänyt Karoliina Leikomaa jättää toiminnanjohtajan pestin. Tehtävään on ensi vuodeksi valittu tänä vuonna taloustiimiä johtanut Sanna Uusi-Seppä. Tamperelaiset kertovat myös että Kuplii aioitaan vakiinnuttaa maaliskuun lopppun, juuri siihen viikonloppuun kun kelloja siirretään eteenpäin kesäajan merkiksi.





