![]() |
Googlen katunäkymä Fogelberginpuistoon kesäkuussa 2009.
|
Aku Ankka vuonna 1973 – paluu tulevaisuuteen?
![]() |
Aku Ankan vuosikertaa 1973 ryydittävät Carl Barksin toiveklassikot, uutteran Tony Stroblin tarinoiden väheneminen ja toisen työmyyrän Vicarin uran alku. Kuulostaako tutulta?
Jatka lukemista “Aku Ankka vuonna 1973 – paluu tulevaisuuteen?”
Sivulliset uhrit
Oikeuden puolustajat, eli Teräsmies, Batman, Ihmenainen, Salama, Vihreä lyhty, Vesimies ja Kyborgi, ovat olleet maisemissa vasta muutaman vuoden, mutta he ovat jo onnistuneet luomaan itselleen vihollisia. Supersankaruus kun ei ole helppoa puuhaa ja taistelujen tuoksinassa voi syntyä sivullisia uhreja.
![]() |
Nukkumatin toinen tuleminen
Tämän vuoden alussa Suomen sarjakuvarintamalle on ilmestynyt uusi kustantamo, RW Kustannus. He aloittavat urakkansa näyttävästi julkaisemalla Neil Gaimanin kynäilemän klassikon, Sandmanin, ensimmäisen kirjan. Edellisestä suomennoksesta onkin jo aikaa lähes neljännesvuosisata. Voi siis sanoa, että tätä on odotettu.
![]() |
Bouncer, Osa 1 – Kainin silmä
![]() |
Bounceria on käännetty jo usealle kielelle. Monet suomalaisetkin westernin ystävät ovat malttamattomina hankkineet albumin tai useamman itselleen muilla kielillä. Sarjaa on kehuttu, ja sen suomenkielistä käännöstä on odotettu pitkään. Ranskassa ensimmäinen osa on julkaistu jo vuonna 2001. Kaikkiaan on tullut jo yhdeksän albumia, viimeisin vuonna 2008. Mutta mikä tai kuka on Bouncer?