 |
Olipa kerran… me kertoo tarinansa samoista peruslähtökohdista kuin moni muukin tarina ennen sitä. Teini-ikäiset Nanami Takahashi ja Motoharu Yano aloittavat samassa lukiossa yläasteen jälkeen. Pian myös kahden nuoren välille syttyy syvempiä tunteita. Rakkaustarina ei olisi kuitenkaan rakkaustarina ilman synkkiä pilviä päähenkilöparin yllä. Kuolleen ihmisen muisto sotkee suhdetta yhä uudestaan saaden molemmat miettimään suhteen järkevyyttä. Myös muut henkilöt huomaavat tilaisuutensa rakkauskentällä, eikä se tee Nanan ja Yanon suhteelle hyvää.
Japanissa sarjaa on ilmestynyt jo viisitoista osaa, joten päähenkilöiden tarina ehtii vielä varmasti kokea monta mutkaa ennen sarjan loppumista. Alun suhdekiemurat voivat vielä mutkistua paljonkin ja mukaan voi hyvinkin tulla vielä useampi uusikin hahmo mutkistamaan kaikkien suhteita toisiinsa.
Vaikka sarjan alkuasetelma onkin tuttu, ei sarjaa lukiessa tule kyllästymisen tunnetta. Olipa kerran… me osaa hyödyntää tuttua kehikkoa ja luo sen ympärille uskottavan tarinan siitä, kuinka rakastuminen on helppoa, mutta rakastaminen jo paljon vaikeampaa. Toisiaan kiihkästikin rakastava pari voi menettää toisensa, ellei suhteen eteen tehdä töitä. “Mitä enemmän rakastan häntä sitä yksinäisemmältä tuntuu.“
 |
Aika on kuvattu sarjassa rakkaustarinalle realistissa mitoissa. Juoni ei etene pelkästään yhden lukuvuoden aikana, vaan sille annetaan aikaa kehittyä. Tunteet kehittyvät omaa tahtiaan vuodenaikojen kuluessa, aivan kuten todellisuudessakin. Ajankulku on toteutettu osaavasti, eikä hypähtely pitkiäkin jaksoja haittaa lukukokemusta. Lukioaika voi olla sarjan päättyessä hahmoille jo pelkkä muisto.
Täysin ongelmaton sarja ei kuitenkaan ole. Tarinan alku on hidas ja ensimmäinen osa vaati kaksi lukukertaa ennen kuin tarinaan pääsi kunnolla kyytiin. Osittain tämä saattoi johtua arvostelijan kuulumattomuudesta tärkeimpään kohderyhmään, mutta osaltaan tarinan alussa oli myös selkeää hapuilua. Alku vielä etsii itseään. Sarjalle kannattaa kuitenkin antaa toinen mahdollisuus jos aihealue lainkaan kiinnostaa. Hapuilun jälkeen juoni saadaan rullaamaan, samoin hahmojen persoonat terävöityvät sarjan edetessä.
 |
|
Ei kolmiodraama, vaan vielä monimutkaisempi asetelma.
|
Yuuki Obatan yksinkertainen piirrostyyli niin hahmojen kuin ympäristönkin osalta sopii tarinaan. Rakkaustarinan suhdekiemuroita tasapainotetaan visuaalisen ilmeen helppoudella. Piirtäjällä on miellyttävän pyöreä tapa piirtää hahmoja ja tyyli sopii etenkin seesteisempiin kohtauksiin. Jonkin verran miinusta voi antaa muutaman hahmon hyvin samankaltaisesta ulkonäöstä, mikä joissakin kohdissa vaikeuttaa tarinan seuraamista. Etenkin kohtauksesta toiseen siirryttäessä hahmojen suuremmat erot ulkonäössä helpottaisivat tarinan seuraamista.
Mukavana lisänä pokkareihin oli tarvittaessa lisätty marginaaliin jenihintojen suuntaa antavat muunnokset euroina. Toteutuksessa olisi kuitenkin tämän suhteen hiottavaa, sillä lipsahduksena hinnat olivat jääneet jossakin vaiheessa pesoiksi.
Kokonaisuudessaan Olipa kerran… me on kaikkea muuta kuin helppo rakkaustarina, joka otteeseen saatuaan vaatii jatkamaan lukemista niin kauan kuin luettavaa riittää. Ivrean ilmoitus jatkaa sarjaansa muiden mukana tuli siis aivan oikeaan saumaan. Sarja jatkunee näillä näkymin vuoden 2012 alkupuolella.
Olipa kerran… me Kvaakissa.
Olipa kerran… me
Alkuperäinen nimi: Bokura ga Ita
Tekijä: Yuuki Obata
Kustantaja: Editorial Ivrea
Alkuperäinen kustantaja: Shogakukan Inc., Tokyo
ISBN: 978-84-92905-23-2
Suomennos: Mia Kosma
Hinta: 7.90 €
Luettu 5/15+
Kuvat © 2004 Yuuki Obata