 |
Neron-leimauxia
J. Tilsa
Suuri Kurpitsa, 2006
Liimaselkä, B5, mv, 48 s.
ISBN 952-9887-49-3
Vuonna 1980 tuotantonsa Zärpä-omakustannelehdessään aloittanut Jukka Tilsa käyttää uusimmassa albumissaan vanhaa kikkaa: hän tekee sarjakuvaa siitä, miten vaikeaa on tehdä sarjakuvaa. Kokopitkälle albumille aiheuttaa syntyvaikeuksia jo kirjan varsin vaativa nimi, “Neron-leimauxia”. Onneksi Tilsan idearikas mato-toveri toimii tekoprosessin auttavana voimana.
Periaatteessahan “Neron-leimauxia” voisi toimia jopa jonkinlaisena “albumin teko-oppaana”. Itseään ei kannata ottaa liian vakavasti ja aiheita löytyy ympäriltä pilvin pimein, kun vain avaa silmänsä. Galvanoidusta pellistä, raivostuttavista mainoksista ja musiikista saa “sikahauskoja” yhden sivun juttuja. Pitsapohjan teosta, Nazarethin bassosoundista ja poraamisesta kehkeytyy jo kolmen sivun tarinoita. Ja kas, pian on kasassa 48 sivuinen sarjakuvakirja.
Parhaimmillaan siviiliammatiltaan maanviljelijänä toimivan sarjakuvantekijän albumi on nimensä kaltainen. Vuonna 2001 Puupää-hatutetun tekijän aiemmistakin sarjoista tuttu sanojen vääntely ja merkityksillä leikittely ovat “Neron-leimauxissakin” läsnä – ei tosin läheskään niin paljon kuin olin ennalta odottanut. Eritoten Tilsa käyttää sarjakuvan rajattomia mahdollisuuksia hyväkseen; sarjakuvassahan kaikki, mitä vain itse keksii on mahdollista.
 |
Vastaavasti osa albumin tarinoista on melko löyhiä, johtuen ehkäpä juuri tavallista nerokkaampien ideoiden keksimisen vaikeudesta, joka albumista kuitenkin hetkittäin kuvastuu. Osa sivuista tuntuu tosiaan tehdyn vain, jotta kokopitkä albumi saadaan kasaan. Toisaalta Tilsan rehellinen kerrontatyyli myös tavallaan pelastaa selustansa: kun myöntää tekemisen vaikeuden ensin itse, voi arvostelijoille lopulta tuhahtaa “mitäs minä sanoin”.
Piirrosjäljeltään “Neron-leimauxia” on tuttua Tilsaa: leppoisan pyöreää viivaa ja lupsakan letkeää kuvakerrontaa.
Keskustelua Tilsan tuotannosta Kvaakissa.