Kuunteles tätä!

Ville Pirisen uusin, Yhesti yhes toises paikas -minialbumi välittää suullista perimätietoa.

YHESTI YHES TOISES PAIKAS
Tarina ja kuvitus: Ville Pirinen
Kustantaja: Suuri Kurpitsa, 2010
48 sivua, mustavalkoinen
Sidottu, pehmeäkantinen (12,3 cm x 17,4 cm)
ISBN 978-952-9887-65-1

Yhesti yhes toises paikas jatkaa jonkinmoisen kulttimaineenkin saavuttaneen Yhesti yhes paikas -minialbumin rosoisilla jalanjäljillä. Tutun tutun tuttujen kautta kuullut tositarinat kertovat satuttavan koskettavia ja hämärän absurdeja juttuja ihmisten outouksista.

Kertomukset onnettomuusalttiista liikunnanopettajasta, traagisesta luokanvalvojasta ja veikeän vinksahtaneesta kauppiaasta toimivat kuin ennen vanhaan leirinuotiolla. Suullisena perimätietona. Illanvietteenä. Jäänrikkojana.

Tarinat kerrotaan letkeän kaverillisesti, juuri niin kuin ne lausuttaisiin puhuttaessakin. Kerrontatyyli lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lukija otetaan mukaan mukavaan piiriin.

Graafikkona ja muusikkona toimivan Ville Pirisen rento piirrosjälki on ilo silmälle.

Vapautunut viivapiirros kuvaa ihmistä ja tämän toimintaa herkullisen mutkattomasti. Kynän jälki kuljettaa kerronnan tasaisen varmasti alusta loppuun asti.

Eikä tässä vielä kaikki. Jatkoa seuraa syksyllä.

Ville Pirisen (s. 1973) laaja-alaiseen tuotantoon voi tutustua herran kotisivuilla.
Keskustele Pirisen teoksista Kvaakissa.
Selaile Suuren Kurpitsan kotisivuja täällä.

Vanha kunnon rakkaustarina

Reetta Niemensivun (s. 1979) ensimmäinen täysimittainen albumi, Lempi ja Rakkaus, on haikean kaunis ja ajaton rakkaustarina. Jos Lempi ja rakkaus olisi elokuva, se olisi vanha kunnon Suomi-filmi.

LEMPI JA RAKKAUS
Tarina ja kuvitus: Reetta Niemensivu
Kustantaja: Suuri Kurpitsa
56 sivua, nelivärinen
Sidottu, pehmeäkantinen (17,4 x 23,5 cm)
ISBN 978-952-9887-66-8
Ovh. 15 €

Lempi ja rakkaus perustuu Reetta Niemensivun oman Lempi-mummon kokemuksiin rakkauden rintamalla. Kertomus on koottu valokuvien, kirjeiden, suvussa säilyneiden tarinoiden ja Niemensivun omien muistojen pohjalta.

Albumissa piirretään Lempin koko elämänkaari eläväisestä pikkutytöstä kiikkustuolissa keinuttelevaan mummoon saakka. Nuorena neitona Lempi rakastuu suutarismies Väinöön, mutta tytön isä ei anna siunaustaan rakastavaisten yhteiselolle. Rakkaus korventaa sydäntä, tiet vievät pariskunnan vuosiksi erilleen, mutta lopussa kiitos seisoo ja lempiväiset saavat toisensa – tosin vain hetkeksi.

Niemensivu kuljettaa tarinan juonta oivallisesti murteellisen dialogin ja paljon puhuvan sanattoman kuvakerronnan vuoropuheluna. Oman – tuikitärkeän – lisänsä

kerrontaan antaa juoruämmien kööri, joka kommentoi kautta rantain kuulemiaan huhuja kaikentietävästi.

Niemensivu yhdistää kuvissaan taitavasti tussiviivaa, vesivärivarjostusta ja kuvankäsittelyä. Värisävyt vaihtuvat päähenkilöiden mielentilojen myötä. Pehmeärajaiset kuvat saavat väljässä sivuasettelussa tilaa hengittää.

Kaiken kaikkiaan Niemensivun esikoinen on taidokkaasti tehty, hienovarainen ja lämminhenkinen teos, joka on kokonaisuutena hyvin hallittu.

Reetta Niemensivulta on aiemmin ilmestynyt omakustanteet L. Onerva, Tuolta tulee Einstein ja Fanitytöt 1-3. Fanityttöjä on julkaistu myös sanoma- ja aikakauslehdissä.

Tutustu Reetta Niemensivun tuotantoon hänen kotisivuillaan.
Keskustele Niemensivun teoksista Kvaakissa.
Suuren Kurpitsan kotisivut taasen täällä.

Nuoret sankarit

NUORET SANKARIT

Kotimaisen sarjakuvakentän kovimpiin käsikirjoittajiin kuuluva Pauli Kallio (s. 1960) ei petä tälläkään kertaa. Maalaispunkin päiväkirja on energinen kuvaus punk-maailmasta, jossa soitto raikaa ja hien kuuluukin haista.

Maalaispunkin päiväkirja
Käsikirjoitus: Pauli Kallio
Taide: Kyky Ahonen
Suuri Kurpitsa (2009)
172mm x 250mm, 172 s, mv
ISBN 978-952-9887-63-7

Maalaispunkin päiväkirjan merkinnät alkavat vuoden 1978 Nivalasta ja päättyvät vuoden 2001 Tampereelle, kerronnan painottuessa kuitenkin 1970-1980 lukujen vaihteeseen. Tuhti kirja sisältää sarjakuvallisen annin lisäksi myös Kallion kirjallista kommentointia menneistä vuosista ja odotetuista esiintyjistä, valokuvia, haastatteluja ja – varhaisen suomalaisen punkin pikaoppimäärän. Kallio tiputtelee sivuillaan suurnimiä, kuten The Clash, Ramones ja Sex Pistols, Pelle Miljoona, Virtanen ja Ypö-5. Bändeistä parrasvaloihin nousee erityisesti vuonna 1978 perustettu pihtiputaalainen Ratsia, jonka jäseniin nuori Kallio keikoilla käydessään tutustuu.

Kyky Ahosen piirrosjälki vaihtelee valokuvantarkasta luonnosmaisen rosoiseen sutaisuun. Vaikka usein sarjakuvissa peräänkuulutetaan tasalaatuista jälkeä, Ahosen kynänjäljen vaihtelevuus tuo osaltaan kerrontaan lisää aitoutta. Mikäli kuvat olisivat koko ajan tasalaatuisia, lopputulos olisi kenties liian siisti, harmaa ja mielenkiinnoton. Nyt rosoisuus osuu kuin nyrkki silmään.

Joskus kuulee nurinaa sanoitusten käytöstä sarjakuvien ”taustamusiikkina”. Lukijaa saattaa häiritä, ettei hän ole kuullut ko. kappaleita. Kenties hän tuntee jäävänsä siten myös jotenkin ulkopuolelle. Mikäänhän ei kuitenkaan estä lukijaa lainaamasta kyseisiä levyjä kirjastosta ja tutustumasta niihin. Ehkäpä siten löytäisi uusia suosikkeja, tai ainakaan ei jäisi ”ulkopuolelle”, kun olisi kuullut musiikin.

Maalaispunkin päiväkirja on nimenomaan tässä suhteessa arvokas. Se muistuttaa, tutustuttaa ja innostuttaa. Punkkia kuunnelleet ja kuuntelevat palannevat lukiessaan itsekin ajassa taaksepäin, ja musiikkilajia tuntemattomammat tarttunevat innokkaasti uusiin vanhoihin levyihin. Kallion energinen omistautuneisuus tarttuu. Ja hyvä niin.

Keskustele Pauli Kallion sarjakuvista Kvaakissa:
Ornette Birks Makkonen
Kramppeja, nyrjähdyksiä ja Onnen lahjoja
Maalaispunkin päiväkirja myös Sarjakuva-Finlandia -ehdokkaana

Keskustelua punk-aiheisista sarjakuvista.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

”Ei ole mikään lieventävä asianhaara, jos tyttö on kännissä, sammunut tai
yksin. Kaikkien on saatava olla rauhassa ja turvassa kaikissa tilanteissa!
AINA!”

TUULI JA MYRSKY
(Suuri Kurpitsa 2009)

Tarina ja taide: Tiitu Takalo
84 s., B5, mv, nelivärikannet
ISBN 978-952-9887-61-3

Tiitu Takalon albumit ovat vahvoja sekä kirjalliselta että kuvalliselta ilmaisultaan. Useimmiten Takalon tarinoiden keskiössä on vahvoja naisia, jotka vaativat oikeutettua paikkaansa maailmassa.

Tekijän edellinen albumi, Ruotsissakin julkaistu Kehä (2007) kertoi nuorista tytöistä ja näiden välisestä ystävyydestä. Samankaltaista vastaansanomattoman uskollista ystävyyttä nähdään myös tekijän uusimmassa Tuuli ja myrsky -albumissa.

Takalo ottaa uutukaisessa käsiteltäväkseen vakavan ja vaikean aiheen, raiskauksen.

Kaikin puolin tuomittava teko herättää albumin moninaisessa henkilökaartissa erilaisia reaktioita: yksi tahtoo vetää raiskaajaa suoraan turpaan, toinen syyttää itseään jätettyään ystävänsä kahden miehen kesken, ja kolmas tahtoo selvittää asiat järkiperäisesti, perin pohjin. Takalo näyttää kuinka kauaskantoiset ja laaja-alaiset seuraukset tällaisella äärimmäisellä väkivallanteolla on, sekä itse uhriin että tämän läheisiin. Tai kuten Takalo itse määrittää ”selviytyjään”, sillä rikoksen jälkeen alkaa selviytyminen.

Tiitu Takalo on puinut asiaa aiemmissakin teoksissaan, ja hyvä niin. Tärkeä aihe ansaitsisi enemmänkin palstatilaa, keskustelua ja toimia. Vaikka albumi on paikoin mennä saarnaavuuden puolelle, onnistuu Takalo kuitenkin perustelemaan henkilöidensä mielipiteet jälleen kerran vahvasti. ”Ei ole mikään lieventävä asianhaara, jos tyttö on kännissä, sammunut tai yksin. Kaikkien on saatava olla rauhassa ja turvassa kaikissa tilanteissa! AINA!”

Yhtä vahvoja kuin Takalon henkilöhahmot ovat myös hänen piirtämänsä kuvat heistä. Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut Takalo on piirrosjäljeltään kirkkaasti maamme kärkikastia. Takalo hallitsee niin perinteisen maalauksen, yksinkertaisen viivapiirroksen kuin näiden moninaiset yhdistelmätkin – ja aina yhtä tarkkanäköisesti. Tuuli ja myrsky jatkaa grafiikaltaan Kehän linjoilla, taidokkaat kuvat on loihdittu harmaalle paperille siveltimin ja liiduin.

Keskustele Tiitu Takalon tuotannosta Kvaakissa.

Takalon aiempia teoksia:
Jää (Suuri Kurpitsa, 2008)
Kehä (Suuri Kurpitsa, 2007)
Josefiina leipoo (Suuri Kurpitsa, 2006)
Irtoparta 6 (Hyeena kustannus, 2005)
Tyhmä tyttö (Suuri Kurpitsa, 2004)

Ei verta ilman vampyyreja

Synkkä ja myrskyinen yö, eksynyt nuori kaunis nainen ja tummanpuhuva kartano komeine asukkeineen. Viettelystä, verta ja vampyyreitä. Johanna Pohjanmiehen debyyttialbumi ammentaa tarinansa perinteisistä goottikauhuromantiikan aineksista, mutta tekee sen taiten.

KARTANO
(omakustanne 2009)

Tarina ja taide: Johanna Pohjanmies
68 s., A4, mv, nelivärikannet
http://www.johannapohjanmies.com/

Pimeän metsän keskeltä löytyneen kartanon suojiin avosylin vastaanotettu Valerie kuvittelee itsensä salskeiden omistajien kuumaan syleilyyn. Vai kuvitteleeko? Tapahtuuko kaikki sittenkin oikeasti? Johanna Pohjanmiehen Kartano on unenomainen, eroottissävytteinen kertomus, jossa todellisuus sekoittuu saumattomasti kuvitelmiin.

Tarinan päähahmot – Valerie sekä Kartanoa isännöivät vampyyrit Ivan ja Klaus –

ovat viehkoja ja heidän keskinäinen kemiansa toimivaa. Tarun ja toden sekoittava tunnelma antaa eroottisille sivupoluille melko sujuvan selityksen juonenkäänteissä. Kiihkon hetket kuvataan myös siveähkösti, yksityiskohtaisen anatomisia tutkielmia Kartano ei sisäänsä kätke.

Pohjanmiehen valitsema realistinen piirrostyyli on vaikea laji hallita. Paikoitellen tekijän kynänjälki on hyvin näyttävää, varsinkin hahmojen vaatteisiin ja tapahtumapaikkojen taustoihin patsaineen ja kirjahyllyn kirjoineen on panostettu. Toisinaan piirrokset taas hieman horjuvat, ja kunnianhimoiset perspektiivit saavat kummallisia kulmia.

Kartanon hämärän mystinen tunnelma kestää loppuun asti, ja jättää siten tarinan lopetuksen yhtä avoimeksi kuin aloituksenkin. Senpä vuoksi Kartano vaikuttaakin ikään kuin pilottijaksolta vasta alkavalle, pidemmälle sarjalle.

Jouko Nuoran ja Katariina Katlan kädenjäljissä piirtävä Johanna Pohjanmies valuttaa herkullisesti uutta verta kotimaiseen eroottiseen sarjakuvakerrontaan.

Tekijän lyhyempiin tarinoihin voi tutustua hänen kotisivuillaan.
Keskustele Johanna Pohjanmiehen sarjakuvista Kvaakissa.