Kolmikko Leppo, Auvo ja Tahvo Luupää on häädetty Luumäestä epämääräisten huijausten takia, mutta he löytävät sattumalta suojapaikan Laaksosta. Elo ei siellä ole sen rauhaisampaa: rottaolennoista on jatkuvaa riesaa, eivätkä suuret lehmäravitkaan mene täysin nuottien mukaan. Ja mistä ihmeestä heinäsirkkaparvia sikiää kuin tyhjästä? Pahan voimat ovat liikkeellä.
Kaunis Venla-neito ja salaperäinen Olga-mummo tarjoavat ruokaa ja työtä, mutta heillä on myös jokin salaisuus, joka jollain kumman tavalla liittyy myös Luupäihin. Ja sitten on vielä se lohikäärme, joka kurkistaa milloin mistäkin ja tunkee jopa Lepon ja Venlan uniin.
 |
Jeff Smith: Luupäät 1 – Kevättasaus
Ensimmäinen trilogia
(Like 2017, Bone 1-3)
Suomennos: Jorma Penttinen
456 ss., 175 x 265 mm
Kovakantinen, 4-v.
ISBN 978-952-01-1625-5
33 €
Aikaisemmin mustavalkoisina julkaistut Luupäät julkaistaan nyt suomeksi kovakantisina värikokokoomina. Sarjakuva alkoi Yhdysvalloissa ilmestyä vuonna 1991 sarjakuvalehtenä vuoteen 2004 saakka, kaikkiaan numeroita ilmestyi 55.
Kevättasaus (alk. Vernal Equinox) sisältää kolme ensimmäistä kokoelmaa Pois Luumäestä (Out from Boneville), Suuret lehmäravit (The Great Cow Race) ja Myrskyn silmät (Eyes of the Storm). Osia on yhteensä yhdeksän, joten värikokoomia ilmestyy kolmen kirjan verran.
* * *
 |
Luupäät on erikoinen sarjakuva; se on puolivallaton sekoitus karikatyyriä, funny animalsia ja realistista sarjakuvaa. Suomalaiselle lukijalle tulee helposti mieleen Muumit, mutta amerikkalaisia inspiraation lähteitä voisivat olla Al Cappin Li’l Abner ja Walt Kellyn Pogo, joissa on samanlaista tyylillistä sekametelisoppaa, tyylillä. Nopean toiminnan ja suvantopaikkojen rytmitys on kuin Carl Barksilta. Arkinen kohellus nousee välillä visuaalisesti nerokkaaseen mielikuvituksen liitoon kuin Mœbiuksella konsanaan. Animaatiomaista ruutuhyppelyä on paljon.
Esikuvat ovat klassikoita – ja niin on jo Luupäätkin. Se on uuden julkaisunsa ansainnut.
Jeff Smithin tussisiveltimen mustavalkoinen jälki on mestarillista, ja ensimmäinen kysymys varmastikin lukijalla on, että tarvitaanko lisäksi väritystä. Tähän voisi vastata, että molempi parempi. Hillitty väritys on erittäin taiten tehty ja korostaa ruutujen tunnelmaa on kyse sitten värikkäästä animaatiomaisesta toiminnasta tai tummasävyisestä kauhusta. Sävyt ovat murrettuja. Aukeamissa ei käytetä liikaa värejä, vaan niillä jaksotetaan siirtymiä kohtauksesta toiseen. Hahmot erottuvat selvästi taustoista ja lukijan katse löytää helposti kaiken oleellisen kuvista. Lukukokemus on suorastaan lennokas.
On makuasia, pitääkö enemmän mustavalkoisesta vaiko värillisestä Luupäät-versiosta. Sarjakuvan ystävän on syytä hankkia molemmat versiot hyllyynsä varsinkin siksi, että kokooma sisältää joitakin kokonaan uusia ruutuja ja kohtauksia, joitakin on taas karsittu pois. Myrskyn silmät sisältää eniten muutoksia. Esimerkiksi Lepon ja Venlan käymä keskustelu aavepiireistä (s. 330-331) on kokonaan uutta, sen sijaan likapyykin löytymiseen johtava aarteenmetsästys on jätetty vallan pois.
* * *
Kuten fantasiakertomuksissa on tapana, se suuri ja hurjiin seikkailuihin johtava tarina alkaa vaatimattomista lähtökohdista, yleensä maatilalta tai majatalosta, ja niin se menee tässäkin tapauksessa. Outoja kohtaamisia ja kummia vihjeitä viljellään taajaan.
 |
Touhukkaasti toilailevat ja omalla tavallaan viattomat Luupäät laittavat vauhtia menneisyydestä kumpuaviin tapahtumiin, jotka lähtevätkin sitten vyörymään yhä kiihtyvällä vauhdilla. Kauhistuttavat rottaolennot vastaavat myös osaltaan huumoripuolesta, lajikaksikko tarjoilee slapstickiä perinteiseen Majakka ja Perävaunu -tyyliin.
Luupäät pääsee vasta alkuun tässä ensimmäisessä trilogiassa. Väriversiossa kerrontaa on aikaisempiin mustavalkojulkaisuihin verrattuna sujuvoitettu ja tarinan jatkumoa selkeytetty. Jorma Penttisen suomennos on nokkelaa ja sujuvaa. Kirja itsessään on näyttävä opus, kirjahyllyn komistus.
Luupäät sopii kaikenikäisille. Tässä sarjakuvassa on vanhojen seikkailuromaanien tapaista tenhoa, se on helppolukuinen mutta sisältää monia eri tasoja, lukijan ja lukukertojen mukaan. Tarinaan uppoutuu. Jännitystä ja kauhua loivennetaan hervottoman hauskalla huumorilla.
Voi empimättä lausua, että Luupäät on parasta sarjakuvaa ikinä.