 |
Tervetuloa 60-luvulle, jolloin tietokoneet olivat huoneen kokoisia, ja niitä kutsuttiin sähköaivoiksi. Palkat maksettiin shekillä ja vastaanotettiin sähkösanomia. Näin ainakin Amerikassa, ja mistäpä suomalainen lapsi olisi 60-luvulla parhaiten amerikkalaista elämää seurannutkaan kuin mustavalkotelevisiosta ja kirkasvärisestä Aku Ankasta. Ajankohtaiset Disney-elokuvat Maija Poppanen ja Miekka kivessä näkyvät mainoksien muodossa. Filminurkkaa ei lehdessä vielä ollut, eikä muitakaan toimituksellisia sivuja.
Aku Ankka – Näköispainos vuosikerrasta 1965
Toimitus: Kirsi Fugazzotto ja Riku Perälä
Ulkoasu ja esipuhesivujen taitto: Raimo Hyvönen
Suomennos: Sirkka Ruotsalainen ja Aku Ankan toimitus
Sisällysluettelo: Simo Malinen
Valokuvat: Lehtikuva Oy
Kustantaja: Sanoma Magazines Finland Oy
ISBN: 978-951-32-2252-9 (I osa), 978-951-32-2253-6 (II osa)
Painatus Karisto Oy, Hämeenlinna 2007
Sid., kovak., ovh. 49,00 € / osa, n. 1600 sivua.
Aku Ankan vuosikertaa 1965 ei pidetä ankistien keskuudessa parhaana vuosikertana, ei lähellekään. Mainettaan parempi se kuitenkin on, jonka voi tarkastaa viimeksi ilmestyneestä näköispainoksesta, joka on tuttuun tapaan julkaistu kahdessa osassa. Mahtava nostalgiapläjäys varttuneimmille faneille tämä kuitenkin on.
Huono maine johtuu siitä, että erityisesti jälkimmäiseen osaan on päässyt näyttämään kykyjään muutama varsinainen poropeukalo. Argentiinalainen Luis Destuet ja länsisaksalainen aviopari Wolfgang ja Katja Schäfer eivät varsinaisia virtuooseja ole, taustat ovat niukkoja, hahmot näyttävät kummallisilta, perspektiivivirheet ovat karkeita, juonenkäänteet ovat järjettömiä eikä tätä voi ottaa tosissaan kukaan muu kuin jo 60-luvulla nämä lukenut nostalgiatripillä oleva keski-ikäinen lukija. Osuvia näytteitä Kurja Ankka -sivulla. Sukeltaja-aiheinen nimetön sarja on jo niin surkea että se naurattaa koko vuosikerrassa eniten, yksittäiset ruudut ovat vielä pientä. Hillitöntä!
Kuva: Wolfgang ja Katja Schäfer
Sen sijaan usein kurjista piirtäjistä esimerkkinä usein mainittu tanskalainen Nils Rydahl on tässä vuosikerrassa varsin kelpo piirtäjä ja vielä paljon esillä, toisin kuin nuo kurjimmat esimerkit. Rydahlin sarjat vähenivät 60-luvun loppua lähestyttäessä, mutta kansia ilmestyi suomalaisissa Aku Ankoissa 70-luvun puoliväliin asti. Kansissa Rydahl oli usein parhaimmillaan, vuoden 1965 vuosikerrassa vain kaksi kantta eivät ole Rydahlin käsialaa. Erityisesti talviset kannet ovat varsin mukavia, pohjoismaita ajatellen tehtyjä.
Mutta totuuden nimessä on sanottava, että vielä vuonna 1965 suomalaisen Akun parhaat tekijät olivat Yhdysvalloista. Carl Barks, Tony Strobl ja Jack Bradbury ovat runsain näyttein esillä. Jatkosarjoja ei vuonna 1965 julkaistu lainkaan, joten pitkien Mikki-sarjojen erikoismies Paul Murry on tällä kertaa jäänyt vähemmälle, vaikkei kokonaan pois kuitenkaan.
Fred Abranz, Bob Gregory ja Kay Wright eivät amerikkalaisista tekijöistä niitä parhaita ole. Ensinmainittu on onnistunut piirtämään Roope-sedän hatustakin varsinaisen tynnyrin. Gregory ja Wright jatkoivat taas amerikkalaisen ankan parissa pitkään, ja he ovatkin tutumpia 70-luvun lehdistä. Taskukirjojen esinäytösten joidenkin kammoama italialainen Giuseppe Perego on päässyt tekemään muutaman takakannen, joista pääsi kriittiseltä lukijalta naurunpyrskähdys kun Aku pomppasi ilmaan pyrstö edellä. Takakansiin on päässyt näytteitään tuomaan lisäksi ranskalainen René Guillaume, joka on aivan samaa tasoa. Edes 60-luvulla ei näitä etukansiin kelpuutettu. Parin sarjan tekijät ovat jääneet tunnistamatta kirjan toimittajilta. Muuten mukana seuraa mahdollisimman tarkka sisällysluettelo.
Vuosikerta sisältää paljon hahmoja, joita ei enää nähdä Aku Ankassa kovin usein, jos koskaan. Ja moni näistäkin on tainnut jäädä yhteen esiintymiseen alunperinkin. 60-luvulla Disneyn sarjakuvatuotannon suosio oli Amerikassa vahvassa laskusuunnassa, ja uusia hahmoja kokeiltiin enemmän kuin koskaan muulloin.
 |
|
Kuva: Luis Destuet
|
60-luvun hahmoista tunnetuin ja suosituin oli epäilemättä television tunnetuksi tekemä professori Taavi Ankka, kaikkien alojen asiantuntija. Uusista sarjoista hänet on kuitenkin sivuutettu nykyisin, ja jos Taavia joskus uusissa ankoissa nähdään, on kyseessä vanha uusinta, kuten pitkästä aikaa sattui juuri mennäviikolla olemaan.
Mielenkiintoisia harvoin tai vain tämän kerran esiintyneitä hahmoja ovat Karhukoplan sisko, Pikku Hukan tyttöystävä Lurja, reportteri Robotta Rotta, Pikku Hukan Siira-täti (niin ruma ettei lukijaparkaa järkytetä kasvojen näyttämisellä) ja Minnin pieni veljentytär Tipuli joka ei osaa vielä puhuakaan. Ja tässä vain osa.
 |
|
Kuva: Jack Bradbury
|
Karhukoplan siskolla on tosin sellainen parransänki, jotta olin varma että sarjaa on leikattu ja sisko onkin valepukuinen koplalainen. Ei ollut, osoitti tarkistus alkuperäisestä. Carl Barksin naapuri Turski on sen sijaan tuttavamme Teppo Tulppu, tai herra Muristo, miten haluatte. Aikoinaan kääntäjät eivät olleet perillä hahmoista ennen käytetyistä nimistä.
Monilla Ankan lukijoilla on omat suosikkivuosikertansa, mutta enpä usko että tämä on monienkaan listoilla korkealla. Ei kurja, mutta monien hakoteille menneiden kokeilujen vuosikerta. Parissa seuraavassa vuosikerrassakin on vielä vähän sellaista luvassa, mutta sitten on toisaalta vuorossa jo italialaisten ankkataiteilijoiden esiinmarssi, ja jatkosarjojen paluu. Murrosvaiheen vuosikerta on siis käsillä, ja sellaisena se on vähintään mielenkiintoinen.
 |
|
Kuva. Tony Strobl
|
Vanhanaikaiseltahan tämä varmasti nuoremmasta polvesta tuntuu, ei puhettakaan samanlaisesta vauhdista ja hahmojen vääntymisestä kuin nykyisin varsinkin Taskukirjoissa.
Painoasussa on pyritty mahdollisimman lähelle alkuperäistä, mutta turhan ohutta paperia näissä on käytetty jotta saataisiin järkäleet pysymään kohtuullisemman kokoisina. Länsinaapurin Kalle Ankan vuosikertojen näköispainokset on julkaistu ohkaisemmissa osissa, mutta he ovatkin paljon meitä jäljessä.
Esipuheet ovat kirjoittaneet ykkösosaan tv-toimittaja Timo Harakka ja toiseen osaan Ankkalinnan Pamauksen päätoimittaja Timo Ronkainen. Edellinen lapsuutensa lukukokemuksien päivittämisen näkökulmasta ja jälkimmäinen tiettyjä yksityiskohtia käsittelevänä Disney-asiantuntijana, molemmat artikkelit ovat varsin mielenkiintoisia. Mukana tietysti aikalaisvalokuvia. Tällä kertaa Bob Dylanista, Urho Kekkosesta ja Ruotsin kruununprinssi Carl Gustavista.
Jäädäänpä odottelemaan vuoden 1966 näkkäriä. Toivottavasti sarja jatkuu vielä pitkään, jotta vanhat fanit saavat korvattua repaleiset ja vajaat vuosikertansa, ja nuoremmalle polvelle tulee kokonaan uusia lukuelämyksiä.
Keskustele Kvaakin foorumilla Aku Ankasta ja muista Disney-aiheista.
Kuvat © DISNEY