TV-sarjanomainen XIII kertoo miehestä joka on menettänyt muistinsa. Rintaan on tatuoitu salaperäinen roomalainen numero 13 – XIII – ja kaulukseen on ommeltu tallelokeron avain. Tästä lähdetään liikkeelle. Joku XIII:n tuntee, koska häntä yritetään tappaa koko ajan. Alkuasetelma tuo mieleen Robert Ludlumin Medusan verkon, mutta tässä juoni polveilee enemmän kunhan tarina etenee.
 |
|
Näin dramaattisesti sarja alkaa
|
Vauhtia riittää, mutta aina sopivin välein on tilannetta pohdiskelevia, välillä turhankin tekstipainotteisia suvantokohtia. Yllättäviä juonenkäänteitä ja uusia salaisuuksia piisaa. Koskaan ei voi tietää kuka on konna ja kuka ystävä ja kuka puukottaa ketäkin selkään. XIII:n nimikin vaihtuu joka albumissa, mikään ei tunnu olevan oikea. Ja ovatko oikeat nimien kantajat kuolleita vai elossa, mistään ei voi olla varma. Myös roomalaisen numeron kantajia löytyy aina uusia ja yllättäviltä tahoilta. Mistä onkaan kyse? Asia ei selviä vielä näistä albumeista vaan sarja jatkuu. Albumeja voi halutessaan lukea myös eri järjestyksessä. Tapahtumat käydään aina uudessa albumissa aluksi läpi. Tosin parhaiten sarja toimii oikeassa järjestyksessä.
 |
|
Kolmannen osan vankila
|
XIII:tä on ilmestynyt alkukielellä jo 17 albumia, ja suomalainen kustantaja aikoo jatkaa kahden albumin vuosivauhtia. Albumi numero 18:n on ilmoitettu olevan viimeinen, joten sekin ehtinee samaan julkaisuaikatauluun. Kolme ensimmäistä albumia on julkaistu suomeksi aikaisemminkin eri kustantajan toimesta, mustavalkoisena, yksissä kansissa ja pienessä koossa vuonna 1998. Se ei innostanut jatkamaan ja syystäkin. Halpa julkaisu kustantajalle, mutta visuaalinen puoli pääsee tässä aivan eri tavalla esiin.
Käsikirjoittaja Jean van Hamme on laadun tae. Suomeksi ei montaa van Hammen kirjoittamaa sarjakuvaa ole vielä nähty, mutta ranskaa puhuvassa Euroopassa albumit singahtelevat myyntitilastojen kärkeen. 70-luvulla tullut ”Kuoleman varjossa” –albumi jätti nimen mieleen. Myös Largo Winch ja Thorgal ovat aktiivisille sarjakuvanharrastajille tuttuja nimiä.
 |
|
Keski-Amerikan sumuinen ja sateinen viidakko
|
Piirtäjä William Vance tekee jäykähköä mutta vakaata ”eteeristä grafiikkaa”, ei mitään huippujälkeä, mutta asiallista peruskauraa. Vancea on suomeksi nähty 70-80-luvuilla nuoremmille lukijoille suunnattujen Bruno Brazilin ja Bob Moranen seikkailujen kuvittajana. Ja tällä vuosituhannella myös Marshal Blueberryssä. Taustat ovat paikoin hienoja, varsinkin ensimmäisessä albumissa. Taustoissa riittää myös vaihtelua ensimmäisen albumin syksyisestä Uudesta Englannista neljännen albumin viidakkohelvettiin.
Sarjaa on moitittu liiasta väkivaltaisuudesta, mutta paljon väkivaltaisemmista romaaneista ei kukaan näemmä koskaan valita, vaikkapa mainitun Ludlumin. Näköjään visuaalinen väkivalta (sarjakuvat, tv-sarjat, elokuvat, pelit) on vaarallisempaa. Tästäkin on muuten tietokonepeli olemassa. Mutta eikö kukaan ole moralisoinut alkoholisoituneita naisia XIII:ssä?
Albumien tekstaus on ladontaa, vaikka näyttääkin ensisilmäyksellä käsintekstatulta. Näissä kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota tavutukseen. Turhat tavutukset pois. Painojälki on erittäin laadukas.
XIII
Osa 1: Mustan auringon päivä (Le jour du soleil noir, 1984) ISBN 9809-79-4
Osa 2: Minne intiaani kulkee (Là où va l’indien, 1985) ISBN 952-9809-80-8
Osa 3: Helvetin kyyneleet (Toutes les larmes de l’enfer, 1986) ISBN 952-5602-08-7
Osa 4: Iskuryhmä (SPADS, 1987) ISBN 952-5602-09-5
A4, 46 sivua kussakin
Kirjoittanut Jean van Hamme
Piirtänyt William Vance
Värittänyt Petra
Suomentaneet Heikki Kaukoranta (osat 1 ja2) ja Kirsi Kinnunen (osat 3 ja 4)
Kustantaja Arktinen Banaani
Painopaikka Painotalo Auranen, Forssa 2005
Keskustelua XIII:stä Kvaakissa
XIII-sarjakuvan kotisivu (ranskaksi)
Klikkaa kuvaa nähdäksesi paremmin.