 |
Voiko käytetyistä säilykepurkeista tehdyillä soittimilla oikeasti soittaa? Onko itsepintainen huhu Purkkiorjat-orkesterista sarjakuvafantasiaa vai onko kokoonpano todella olemassa? Voisiko Purkkiorjan ottaa lapsille – tai äidille – lemmikiksi? Mitä isä siitä aamun tullen sanoisi? Oikeutettuihin kysymyksiin saadaan vihdoinkin vastauksia. Hulppea, nelivärinen sarjakuvakirja Purkkiorjat – Omassa liemessä kertoo tapauksesta koko totuuden, ja paljon muutakin sen lisäksi!
 |
Purkkiorjat – Omassa liemessä
Kirjoittanut Vesa Anttonen
Piirtänyt Matti Koponen
Toimittanut Kimmo Mustonen
Taitto Kari Rissanen
Kansi Bunny Ducks Grafiks, Tommi Hänninen
Kustantanut Arktinen Banaani
Painanut WS Bookwell Oy, Porvoo 2008
235 x 235 mm, 64 sivua,
4-väri. Lankasidottu kovakantinen
KL 85.32.
ISBN 978-952-5602-82-1
Ovh. 19,95 €
© Matti Koponen ja Vesa Anttonen
Purkkiorjat-sarjakuvan mukaan soittajat ja yhtye ovat vain sarjakuvaa, eikä niitä ja tietenkään moisia soittimia ole oikeasti olemassa. Uskotaan, vaikka esipuheessa kirjan aluksi yhtyeen historia kerrotaan valokuvien kera. Alempana olevasta linkistä lisätietoja asiasta.
 |
Itse sarjakuvan syntyä esipuhe ei sivua kuin nimeksi, ja lopuksi mainostetaan Purkkiorjien CD:tä tämän albumin soundtrackiksi. Levyn nimikin on Omassa liemessä Soundtrack.
Vesa Anttonen on itsekin Purkkiorjissa musisoiva, ja on tunnettu monien sarjakuvien kääntäjänä. Kirjoittaminen ei aivan yhtä hyvin luonnistu vielä tämän kirjan alkupuolella. Vitsiä väännetään säilykepurkeista loputtomiin. Saavutus sinänsä. Monin paikoin sisäpiirinomainen huumori menee ohi, tai sitten vitsi ei vain yksinkertaisesti ole hauska. Vanhoja vitsejä ja puujalkahuumoria tyyliin “onks sulla lippua myyrä”, viljellään. Osa kaksirivisistä stripeistä on selvästi tarkoitettu mainostarkoitukseen, ja sinne ne olisi pitänyt jättääkin, ei niissä ole edes kummempaa vitsiä.
 |
Sitten kirjan puolivälistä alkaen vitsitkin paranevat ja omaperäistyvätkin, Anttosen löytäessä sisäisen vitsinikkarinsa. Puujalkaa ne ovat pääasiassa edelleenkin, Jyrki “Jykä” Paavolan tapaan. “Ajateltiin ottaa koira pois Päiviltä”. Heehe.
Matti “Pilsu” Koponen on varsin hyvä piirtäjä, ja jo pitkään alalla ollut. André Franquin on ilmiselvä vaikuttaja, mutta esikuvansa tasoiseen jälkeen Koponen ei pääse läheskään. Kukaan ei pääse. Hahmot ovat mainiosti karrikoituja alusta asti, tuttuja sarjakuvahahmoja Aku Ankasta alkaen vilahtelee myös, samoin tuttuja julkkiksia äskettäin edesmennyttä Jyrki “Jyräys” Hämäläistä myöten. Taustat ovat jääneet turhan niukoiksi. Koposen taannoinen Riku Rassi -albumi kannattaa ottaa talteen, jos jostain löytää.
 |
Kovakantisena tämän julkaiseminen on liioittelua, mutta tuntuupa olevan yleinen trendi tämä kovakantisuus. Tämä jäänee kevään muiden uutuuksien jalkoihin. Ei voi mitään. Eräät muut ovat vaan niin paljon parempia. Vertailutilanne ei tietenkään ole tälle edullinen, ja eri tyyliähän tämä onkin. Kyllä tästä hupia riittää, mutta riittääkö 20 euron arvosta, se onkin toinen juttu.
Ehkä Purkkiorjat 1:n julkaisua olisi kannattanut lykätä, ja suorittaa tiukempaa karsintaa sarjoista kansien väliin. Tosin seuraavista jaksoista alkaakin aivan oma avaruusolentojen valtaama kokonaisuutensa. Vallan piristävä uutuus kuitenkin. Jatkoa odotellaan.
Painoasu on hyvä, ja tietokonevärit heleän kirkkaita.
Klikkaa kuvia nähdäksesi suuremmassa koossa. Kaikki Purkkiorjat-sivut, myös kirjasta karsitut ja uudemmat, ovat luettavissa osoitteessa www.purkkiorjat.net
Purkkiorjista voi myös keskustella Kvaakissa.