Petri Hiltunen on tehnyt Kalkkaron alias Thomas Morrisonin lännenseikkailuista sanomalehdissä julkaistua strippisarjaa jo vuodesta 2005 lähtien. Kalkkaron neljä ensimmäistä tarinaa on koottu Jalavan julkaisemiin albumeihin “Ihmispetojen laakso” (2008) ja “Ihmisen hinta” (2009). Liuskalehdissä Kalkkaron seikkailut ovat suoraa jatkoa näille tarinoille.
Tarinoiden päähenkilö on hurjasta lempinimestään huolimatta rauhallinen, kirjoista pitävä maalaispoika, joka asuu äitinsä kanssa syrjäisellä maatilalla. Kalkkaron apuna häärii pyssysankari Fabien Rabasse, Kalkkaron äidin vanha tuttu. Tarinat sijoittuvat 1800-luvun Arizonaan.
 |
Liuskalehdissä on tähän mennessä ilmestynyt kaksi kuuden liuskan mittaista tarinaa. Ensimmäisessä “Heimonsa vartija” –tarinassa voodoo-noita Marie Coulais Fabienin menneisyydestä palaa kostamaan. Hänen kätyrinsä Isabel Ledroux vaivuttaa Kalkkaron äidin lumottuun uneen ja vastalääkkeen vastineeksi noita Coulais haluaa Fabienin. Kalkkaro ja Fabien matkaavat Louisianaan – Fabienin ja myös Kalkkaron vanhempien nuoruudenseuduille – jossa mukaan kuivioihin astuu myös Fabienin juoppo velipuoli Rene. Kaikkiaan tarina on jännittävä ja sisältää yliluonnollisia elementtejä.
 |
Toisessa tarinassa, “Bandidon sydän”, meksikolaisen rosvojoukon johtaja, El Maldito Negro, kaappaa Kalkkaron saadakseen tästä itselleen kirjasivistynyttä apua lemmenasioihinsa. Hän on ihastunut paikallisen lähetysaseman sairaalassa työskentelevään Aliceen, joka harrastaa runoutta ja kirjallisuutta. Pahaksi onneksi Alicesta on kiinnostunut myös rikkaan suvun öykkäri Don Mendoza, joka on myös paikallinen virkavallan edustaja. Ja Fabien on tietysti perässä Kalkkaroa pelastamassa. Perusjuonessa on aineksia kirjallisuuden klassikoista, mutta mukaan mahtuu rakkaustarinan lisäksi myös vauhdikkaita tilanteita.
 |
Vaikea sanoa, miten paljon uutta ja erilaista Kalkkaro-tarinat tuovat lännenseikkailu-genreen. Ehkä kuitenkin se suurin innovaatio on lehden formaatti. Kalkkaro on hyvin uskollisesti muotoiltu 1950- ja 60 –lukujen esikuviensa (Tex, Villi Länsi, etc) mukaan. Koko on täsmälleen sama, kannen logo sekä väritys, sekä taka-kansi, jossa on lehden julkaisutiedot sekä tilauslomake on kaikki tehty uskollisesti muistuttamaan noista vanhoista liuskoista. Tilauslomakkeen laadinnassa on tekijöillä ollut varmaan hupia, kun ovat vielä säilyttäneet tekstin “tarpeeton ylipyyhitään”.
Lempo-kustannuksen päätoimittajan Petteri Ojan mukaan idea liuskalehtien julkaisemiseen tuli Petri Hiltuselta: “Hän oli haaveillut omasta liuskalehdestä ja toisaalta todennut, että Kalkkaro ei oikein toimi albumeiksi koottuna, koska se on suunniteltu julkaistavaksi yksi strippi kerrallaan. Petri esitti idean minulle ja tartuin siihen.” Jatkuvajuonisen sarjakuvan julkaiseminen strippeinä luonnollisesti aiheuttaa sen, että lukijan mielenkiinto on säilytettävä koko ajan, joten pitkiä, maalailevia, vailla “äksöniä” olevia jaksoja ei voi olla mukana. Tarinan rytmitys muodostuu siten erilaiseksi, ja siksi liuskaformaatin voisi tosiaan ajatella sopivan hyvin. Kalkkaron seikkailuissa tämä näyttää onnistuneen erinomaisesti; jokainen liuska on tasapainossa ja mukavasti herättää odotuksia tulevasta.
Itselleni sysäys tutustua Kalkkaroon oli pelkästään se, että sitä alettiin julkaista liuskamuodossa; tuskin muutoin olisin siihen tutustunut. Lapsuudessa kaikilla vanhemmilla veljilläni oli jokaisella omat kokoelmat Texiä, Villiä Länttä ja Viidakkoa. Harmillisesti liuskalehtien julkaiseminen loppui 1965, juuri kun olin pääsemässä siihen ikään että olisin niitä itsekin voinut hankkia. Nostalgiset fiilikset, joita Kalkkaro herättää, ovat niin vahvoja, että hamaan tulevaisuuteen pysyn lehden tilaajana. Uskon, että moni muukin Kalkkaron lukija kokee samoin. Tämä lehden formaatin korostaminen ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö Kalkkaro olisi muutenkin lukemisen arvoinen.
Petteri Ojan mukaan Kalkkaron tulevaisuus näyttää ihan hyvältä: “…lehti kattaa omat kulunsa ja Hiltusella on materiaalia varastossa vuosiksi eteenpäin. Näköpiirissä ei siis ole mitään syytä, miksei julkaiseminen voisi jatkua hamaan tulevaisuuteen.” Pitkää ikää Kalkkarolle!
Kirjoittanut ja piirtänyt Petri Hiltunen
Kustantaja Lempo Kustannus
36 sivua, 174×80 mm, mv. lehti
ISSN 2242-8089