Ville Tietäväisen uusi albumi hätkähdyttää pelkällä olemuksellaan. Se on fyysisiltä mitoiltaan suuri, nelivärinen, ja uskomattoman taidokkaasti kuvitettu. Mutta se myös maksaa. Sainko rahoilleni vastinetta?
Sain. Enkä sano tätä siksi, että pelkäisin saavani Villeltä turpiin. Kesällä 2002 hän kertoi minulle vieneensä pitkään valmistelemansa albumin kustantajalle. Työstäminen on epäilemättä jatkunut vielä sen jälkeenkin. Tietäväisen (s.1970) ja Harri Hannulan yhteistyöprojekti Hymyilevä kuu ilmestyi Jalavalta 1995. Muistan tuolloin ihailleeni albumin piirrosjälkeä, mutta pettyneeni pahasti sen tarinaan. Siksi Linnut ja Meret ehti keikkua pöydän kulmalla viikon päivät odottamassa sopivaa HETKEÄ.
Aurinko paistaa, menen ulos lukemaan. Availen kirjaa varovasti ja juuri kun kiroan sen kapeita sisämarginaaleja, huomaan että selkä on vahvistettu lankasidonnalla. Hallelujaa!
Ville Tietäväinen
Linnut ja meret
Tammi 2003
ISBN 951-31-2767-2
120s. hinta: 23,50 – 27,20e
 |
Vuonna 1898 Iso-Britannia voitti toisen oopiumsodan. Sen seurauksena Kiina vuokrasi Iso-Britannialle koko Hongkongin saariston 99 vuodeksi. Japani miehitti aluetta lyhyen ajan (1941) ja vähintään yhtä suuri myllerrys kävi alueen palautuessa kiinalle 1.7. 1997.
Tietäväinen kuvaa albumissaan elämää Hongkongin Mongkokissa, Whiteheadissa ja Taiossa 12-18 kuukautta ennen vallanvaihdosta. Pääosassa ovat ihmiset ja kaupunki, politiikkaa vain sivutaan puheissa. Mutta niinkuin kaikissa hyvissä tarinoissa, teemana on myös rakkaus.
Simon on 19, Katie häntä muutaman vuoden nuorempi. Kirjan alussa he ovat juuri menneet naimisiin ja muuttavat ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Nuorten haaveet, suvun odotukset ja todellisuus muodostavat riittämiin ristiriitoja.
Kerronnan kommervenkit
Takakanteen olisi voinut präntätä päähenkilöiden nimet, nyt asian hahmottaminen vaatii lukijalta alussa turhan paljon energiaa. Koska kerronta etenee muutamaa kohtausta lukuun ottamatta vain dialogin ja kuvien varassa, on sen seuraaminen jo muutenkin riittävän rankkaa – ainakin minulle. Tietäväisen kerrontatyyli, jossa hän leikkaa jatkuvasti tapahtumista ja hahmoista miljööseen ja taidokkaasti toteutettuihin yksityiskohtiin, saa sarjakuvan visuaalisen dynamiikan välillä yskähtelemään. Ohikiitävän hetken koin kirjan alussa kauhua, kun jokin ilmaisussa toi mieleeni Jarmo Mäkilän sarjakuvat. Tosi asiassa Mäkilän ja Tietäväisen nimeä ei kuitenkaan pitäisi mainita samalla webbisivustolla (anteeksi Ville!), niin paljon korkeammalle jälkimmäistä arvostan. Sen sijaan Bilalin nimen mainitseminen sopii tähän yhteyteen huomattavasti paremmin.
Toinen huomattava “tyylillinen erikoisuus” on siinä, että Tietäväinen pilkkoo ruutujaan. Vanha konsti, jolla saatetaan pyrkiä imitoimaan elokuvan panorointia tai vaikuttamaan lukijalle sarjakuvasta syntyvään aikakäsitykseen. Tietäväinen käyttää tätä efektiä kuitenkin Crepaxin tapaan, eli jäntevöittämään sivutaittoa ja ohjaamaan dialogia (sekä lukijaa). Kikka ei aivan käynyt rasittamaan, ja muutaman kerran se toimi yllekirjoittaneen kokemana paremmin kuin hyvin. Kokonaisuutena kerronnan rytmitys ja juonen kuljettaminen on harkittua, ja palvelee tarinaa.
Wau ja plääh
Sain albumin muutamasta kohtauksesta kunnon “WAU!” elämyksen, kun taas “plääh!” tilastossa merkinnät taisivat jäädä yhteen. (Tarkoitan siis tarinaa, en kuvia.)
Alusta asti käy selväksi, että Tietäväinen pyrkii täydellisyyteen. Se on pelottavaa, mutta se on myös kiihottavaa. Linnut ja Meret ei tietenkään ole täydellinen paketti, mutta se pääsee paljon lähemmäs täydellisyyttä, kuin moni muu sarjakuva. Uskon, että piirtäjäksi synnytään ja tarinan iskijäksi kasvetaan. Minulla on tunne, että kuvat ovat tekijällle sittenkin vielä tärkeämpiä kuin teksti. Jos Tietäväinen olisi panostanut hahmojen persoonan kehittelyyn yhtä paljon kuin kaikkeen visuaalisuuteen, olisi minulla varmasti pälli seonnut ja teos puolestaan olisi singahtanut kirjanpidossani koko maailman sarjakuvien top kymppiin. Tietäväiselle pitäisi nyt vain kiireesti saada junailtua 5 tai 10 vuoden apuraha. Silloin mies voisi jättää törkeän hienojen kuvituspiirrosten toimittamisen Hesariin ja keskittyä rauhassa sarjakuvien juonimiseen.
Kulttuuria pitkin ja poikin
Tämä teos on vaatinut tekijältä huomattavan, lähes käsittämättömän, määrän pohjatyötä. Siis sitä työtä, jonka maailmalla tekee yleensä sarjakuvan käsikirjoittaja – jos hänkään. Tietäväinen on paneutunut niin huolellisesti kuvaamansa alueen kulttuuriin, että suurin osa kuviin ja tekstiin sisältyvästä “materiaalista” menee lukijalta ohi. Saatat bongata kirjasta tutun näyttelijän, popparin tai viittauksen johonkin toiseen teokseen, mutta Tietäväisen esittelemien henkilöiden motiivit ja toiminta täytyy vain hyväksyä sinällään. Kirosana tai joku muu ilmaisu saattaa onnahtaa, mutta kertomuksen sisäinen logiikka on tärkeämpi kuin lukijan miellyttäminen.
Suosittelen aikuisille
Runsasta kuviin ja tarinaan, sekä teoksen nimeen, upotettua symboliikkaa en edes yritä näin lyhyessä kirjoituksessa lähteä avaamaan. Tästä syystä kirjan sisällöstä, substanssista on vaikeampi kirjoittaa kuin sen ilmaisusta. Uskon kuitenkin, että tästä albumista voi vaateliaskin lukija ammentaa ajatuksen jos toisenkin.
Kaiken kaikkiaan Linnut ja Meret -albumia ei voi kuin ihailla. En osaa arvioida, miten pihtiputaan teini kykenee samastumaan Katien tai Simonin tilanteeseen, “jännitystä ja seikkailua” tässä kirjassa on kuitenkin sen verran niukasti, että aivan perheen pienimmät tuskin jaksavat innostua. Räminä ja remellys jää myös vähemmälle. Huumori on hiljaista, onhan kyseessä vakavahko tarina. Tässä Tietäväisen tarinapeitossa jää monia juonenpätkiä päättelemättä. Ja se on hyvä.
Lisää aiheesta: Tietäväisen haastattelu, Sarjainfo 3/2003
Hymyilevä kuu arvostelu, Sarjainfo #87
Tietäväisen ja Hannulan vastine Hymyilevä kuu -albumin arvostelusta, Sarjainfo #88
Keskustelua albumista Kvaakissa